Näin kun talvi näyttäisi taipuvan jälleen vesikelin puolelle ja pyydettäessä kirjoittamaan aiheesta mielenterveyskuntoilu, tuli eri aiheiden myötä mieleen erityisesti hiihto. Tämä suomalaisten suosikkilaji on tullut viime vuosina hyvin tutuksi minulle ja löytänyt ihan uudenlaisen merkityksen monen lumettoman talven jälkeen.
Minulle hiihto merkitsee muun muassa luonnonläheisyyttä ja talven tuiverruksesta nauttimista. Harrastuksenahan hiihto on edullista varusteiden osalta, sillä on omat terveyshyötynsä ja murtomaahiihdon perusteet opittuaan sivakoiminen on helppoa ja jopa nautinnollista. Uusien reittien etsiminen ja kokeilu tuo eteen uusia maisemia ja löytämisen iloa. Joskus pitkän lenkin tehdessään voi nauttia kahvia ja lämpimäistä hyvässä paikassa. Laduillahan toteutuu turvaetäisyydet, joten hiihto soveltuu myös tänä aikana harrastettavaksi.
Minulla on myös ainutlaatuisia muistoja hiihtoon liittyen. Esimerkiksi armeijassa pääsimme hiihtämään eräällä leirillä pimeässä. Hukkasinpa vielä sauvan lisäosankin siinä. Reittikään ei ollut tasaisimmasta päästä ja meinasi happi loppua mutta selvittiinpäs siitä! Lisäksi olen kirjoittanut hiihdosta klubitalon lehteen ja ottanut talvisia kuvia hiihtomaisemista. Toki on myös tullut kaaduttua joskus alamäen jälkeen. Lasketteluakin olen päässyt kokeilemaan, joskin pienehköjä rinteitä ja vain silloin tällöin.
Tätä kirjoittaessani ja talvesta iloitessani olen alkanut enemmän kaipaamaan pidempiä hiihto- ja laskettelureissuja esim. vaellusta, uusien reittien kokeilua ja eräleireilyä. Toki myös sitä tunnetta, kun saisi pitkän hiihtolenkin jälkeen kupin kuumaa kaakaota tai nokipannukahvia 😊
Olen tällä hetkellä kuitenkin tyytyväinen, että sain jakaa aiheesta Klubitalon ohjaajien kannustamana Teidän kanssanne tässä kirjoituksessa!
Waloisin talviterkuin ja laduille kannustaen,
Vesa Walonkulmasta.
