Sopimusvuori Ry kotisivu

TUTUSTU HIEDANRANTAAN

 

Työvalmennusyksikkö sijaitsee Hiedanrannassa, Lielahden kartanossa. Hiedanranta on uusi kehittyvä tulevaisuuden kaupunginosa Näsijärven rannalla. Työvalmennusyksikkö Hiedanranta tarjoaa kuntouttavaa työtoimintaa, osallisuutta vahvistavaa työtoimintaa ja sosiaalista kuntoutusta. Työvalmennusyksiköstä löytyy kolme sisäistä yksikköä, joissa kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat voivat toimia. Sisäiset yksiköt ovat nimeltään Kartanon henkeen kuuluvasti: Kartanokahvila Mielihyvin, Konttuuri, Pehtoorit ja Ryytimaa. Lisäksi Luontomieli- toiminta alle 30-vuotiaille.

Viranomaisen hyväksymä ja valvoma sosiaalipalvelu.

 

Ajankohtaista

Muistojen Hiedanranta

Muistojen Hiedanranta -kirjanen

Enqvist, Serlachius, Stjernvall: Monet nimet nousevat esiin Hietsun ja Lielahden entisten asukkaiden ja työntekijöiden muisteloista. Suurten nimien lomassa ne pienet, ihan normaalit ihmiset jäävät usein pimentoon. Monelle on vaikeaa tunnistaa muistojensa, oman historiansa tärkeyttä, sillä suosittu historia on nimenomaan isojen ja tärkeiden miesten historiaa. Mikrohistorian – sen tuiki tavallisten ihmisten historian – luonne on, että se jää monesti piiloon suurten tarinoiden alle. On tärkeää kaivella tätä niin sanotusti pientä historiaa, sillä suuria muutoksia seuraavassa historiankirjoituksessa ei kovin usein käsitellä ihmisten arkea tai työntekoa.

Kartanokahvilassa on ohimennen kuultu siellä vierailleiden kertomia kiinnostavia yksityiskohtia alueen elämästä. Jotta tarinat eivät jäisi piiloon kysyvät Sopimusvuori ry ja Tule! -hanke nykyisiä tai entisiä Lielahden, Hiedanrannan ja lähiseudun asukkaita kertomaan ja kirjoittamaan meille kokemuksistaan osana alueen historiaa. Tähän mennessä kertomuksia on kerätty Muistojen Hiedanranta -kirjan avulla. Kirja on ollut esillä Mielihyvin-kahvilassa kesästä 2018 ja kerännyt monenlaisia kartanoa ja lähialuetta koskevia muistoja. Toivommekin, että tämä pieni otanta kirjan sivuilta herättäisi niiden innostusta, jotka eivät vielä ole ehtineet tai uskaltaneet Muistojen Hiedanrantaan koskea

Tavallisten ihmisten muistot ovat erityisiä, sillä ne valottavat elämää aivan eri tavoin kuin tehtaan yleishistoria tai Tampereen kaupunkihistoria kykeneekään. Esimerkiksi eräs kirjoittaneista muistelee tehtaan työntekijöitä opettelemassa uuden omistajan nimen kirjoitusasia ja siihen liittyvää muistisääntöä ”Serla lee hius”. Rahtusen hirtehinen muistinpätkä kertoo paitsi tehdasväen arkirutiineista, niin suurten historiallisten muutosten esiinmarssista tavallisen väen kielellä. Toinen kirjoittaja kertoo käsinkosketeltavasti siitä, että kartanon alueella olleen tenniskentän tiilimurska värjäsi kädet punaiseksi, kun kenttä lanattiin käytön jälkeen tasaiseksi. Monen tarinoissa välähtää paitsi arki, että sen jakajat, kuten kanssatyöntekijät. On aika vaikuttavaa, että nimet ja jopa sukunimet kaivautuvat esiin vuosikymmenten takaa.

Muistojen Hiedanrannan muistelmissa kartano esiintyy nimenomaan osana arkea ja iloa. Siellä käydään muun muassa pelaamassa jalista ja tennistä, kahvittelemassa sekä ihmettelemässä suuremman maailman menoa. Monen kirjoittajan sukulainen tai isovanhempi oli se, jolle kartano niin sanotusti tapahtui ja tämän siivellä kirjoittaja oli myös läsnä. Tässä näkyy mikrohistorian sukupolvisuus. Kartanon arki oli jaettua kokemusta, jonka aikana nähtiin isojen nimien vaihtuvan sekä vuosikymmenten kuluvan ja siitä kokemuksesta tuli osa eräänlaista perimätietoa. Aikaisimmat polvet näkivät kartanon erityisesti herrasväen asuntona, sitten siitä muotoutui suuryrityksen toimisto, pienyrityksen konttori ja lopulta rakennuksen nykytila yrityksineen ja palveluineen. Jokainen sukupolvi kokee kartanon ja sitä ympäröivän kaupunkialueen omasta vinkkelistään.

Lielahden mikrohistoriassa kartanon alue tuo yhteen monenlaista kaupunkikulttuuria, sen toimiessa sekä työn näyttämönä, että olohuoneena juhlan aikaan. Kirjoittajat tarttuvat kartanosta kirjoittaessa paljon siihen tunnelmaan, joka alueella vallitsee tai aiemmin vallitsi. Eräskin vastaaja kirjoittaa paikan olevan täynnä ”mahtavia tarinoita ja aitoa metsämieshenkeä” viitaten työuraansa tiloissa sijainneessa puunhankintayrityksessä. Toinen vastaaja kertoo kartanon olleen kuusikymmentäluvulla ”elämys” ja nyt vastatessa mieleen tulvivan muistoja tuolta ajalta. On mielenkiintoista nähdä näiden tilojen aiheuttaneen aikanaan samanlaisia monipuolisia tunnetiloja kuin nykyäänkin. Moni nykypäivän kartanonkävijä ei sisäistä alueen eri vaiheita asuntoina, toimistoina ja työtiloina, vaan näkee tilan erityisesti rustholliluonteisena ns. ison rahan paikkana tai sitten arkkitehtonisesti erityisenä museotilana, jossa ei ole sellaista tarinallista jatkumoa, joka on näkyvissä niille, jotka ovat eläneet täällä. Toivommekin voivamme vastaanottaa tarinoita, jotka kyseenalaistavat tämän.

Heräsikö kiinnostus? Onko jotain, jota haluaisit jakaa? Se jokin voi olla aivan pienikin muisto, ihmiskohtalo tai vaan tunnelmointia vuosien takaa. Olemme vastaanottaneet kirjoituksia aivan laidasta laitaan, jopa runoja ja kirjoituksesi voi olla muodossa kuin muodossa. Tärkeintä on, että muistosi tai tunnelmointisi koskisi Lielahden tai Hiedanrannan historiaa ja olisi lähellä sydäntäsi! Ota meihin yhteyttä sillä kaikki tieto on arvokasta, ja samalla autat meitä löytämään sinut. Sinullahan voi olla vaikka millaista katsantoa!

Voi lähettää tarinoita sähköpostilla osoitteeseen jaakko.hukka@sopimusvuori.fi. Tarinat ja kuvat voivat olla miltä vuosikymmeneltä tahansa, mutta jos sinulla on jotain annettavaa, joka koskee ns. Nottbeckin aikaa, tule toki tapaamaan meitä Lielahden kartanolla(Tehdaskartanonkatu 38) lauantaina 7.11, kun järjestämme keskustelutilaisuuden tuosta varhaisimmasta ajasta. Voit tuoda kuvia, tekstejä, muistoja, ihan millaista materiaalia vain. Tule juttelemaan!

-Jaakko Hukka, Tule! – Tulevaisuus toi meidät yhteen -hanke, harjoittelija

Kuntoutujan paluu 2: kuntoutujan kosto

Hellou, hyvä kuntoutusväki

muutama ensimmäinen viikko takana lähikontaktia jälkeen koronakriisin etäkuntoutuksen. On aika katsoa miten siirtyminen on tapahtunut ja ehkä sujunutkin. Monelta osin lähikuntoutus muistuttaa aiempaa, mutta pakkoa todeta, että on täällä kyllä hiljasta ja aika vähätoimista. Aivan kuin toimisto uinuisi ja välillä kääntäisi metafyysistä kylkeään kun jokin pieni tapahtuma nostaa yhtä metafyysistä päätänsä. Vuoroissa on kourallinen jengiä ja ne eivät kohtaa toista vuoroa koronan varotointen takia. Katsellaan ja seurataan kun etäsuhteessa olleet entiset tutut hiljakseen popsahtelevat takaisin lähikontaktiin, kuka mihinkin vuoroon.

Hiljaisuuden, jos nyt kohta väistyvät sellaisen, lisäksi siirtymävaihetta on leimannut varovaisuus. Käsittelemme työtasomme puhdistusliinoille, ihan syystä, ennen ja jälkeen niiden käytön. Moni varoo kahvoja ottaa etäisyyttää käytävällä. Vähän sellainen taas sellainen, jossain aiemmassa blogissakin mainittu, Hollywoodin infektiotrillerin fiilis ilmassa, mitä nyt jengi hymyilee koska eristys on ohi. Mutta se on oikeastaan ihan terveellinen fiilis kun katselee esim. naapuriamme Ruotsia, jossa varotoimia ei toteutettu. On ihan mahdollista, että tässä on ns. uusi normaali: kättelemätön, halaamaton mutta hygieeninen sosiaalinen distanssi, johon pääsemme tottumaan. Ainakin siihen asti, että virus voidaan taltuttaa kemiallisesti. Ensikädessä montaa varmaan avoimesti hatuttaa uudet järjestelyt, mutta on tässä sitä jotain jännääkin. Vähän kuin koko kansa larppaisi!

Juuri se, että muualla kuin Suomessa koronan kontrolli on toteutettu rimaa hipoen ajaa meidät etsimään positiivisempiakin puolia tästä uudesta normaalista. Emme voi tietää milloin koko maan kattava larppi päättyy joten tilanteesta on tiristettävä sen parhaat osat. Kuntoutuja katsoo uutta arkeaan ja miettii miten tästä muka poimitaan positiiviset puolet. On totta että esim. rajoitteet ovat hankalia nieltäviä, mutta etäisyydellä on puolensakin, kuten lähes tahaton mindfulness kun kaikki on harkittava ennen siihen tarttumista, tai kuten se että me suomalaiset ovat aika etäistä kansaa noin yleensäkin ja etäisyys antaa luonnollisen suomi-introversialle tilaa hengittää. Etäisyys vaatii myös asennemuutosta.

Jaksamista työhön, mistä käsin sitä sitten teettekin! Muistakaa mennä uimaan.

-Jaakko, lähiasiakkaana taas

Kuntoutujan paluu

Tyhjentävästi voisi sanoa että ”ohi on”. Pirkanmaan seutu siirtyy tiistaina 2.6(apua, elämmekin jo kesää!) etäkuntoutuksesta, joka siis on varmasti mallina jo lukijalle liiankin tuttu, lähikuntoutukseen, joka taas on jännä tapa kirjoittaa ”normaali arki”. Se jokin ei kuitenkaan ole milläin tavoin ”ohi”. Kuntoutujan arkeen paluuseen liittyy samoja täsmentäviä seikkoja joita kukin työssä tai työnkaltaisessa, kuten vaikkapa koulussa, käyvä joutuu opettelemaan tänä uutena aikakautena joka varjojen saartama on. Perehdytään tähän siirtymiseen ja katsotaan mitä kuntoutujan päässä tapahtuu!

Seikoista tärkein on tietenkin sosiaalinen etäisyys. Emme ole selvinneet koronasta, vaikka baarit maanantaina aukeavatkin ja helteitä lupaillaan. Allekirjoittanut ihan varmasti ottaa tilanteesta vaarin, mutta tätä monelle jonkinlaisena esijuhannuksena näyttäytyvää maan uutta avausta varjostaa se, että tartuntariski on vieläkin olemassa. Vastikään selvisi että useampi valtio, kuten vaikkapa Viro, avaa ovensa taas matkailulle ja tämän valossa on ihan mahdollista uusien koronatapauspiikkien näyttäytyminen jos emme ota toimistamme vastuuta. Kyllähän se toki hajottaa itse kutakin, että arkeen paluu vaatii varotoimia, mutta ihan normaali henkilökohtainen hygienia ja toisten henkilökohtaisen tilan kunnioittaminen pitäisi toistaiseksi riittää.

Ainakin täällä Hietsussa näihin uuden arjen varotoimiin sisältyy myös odottamattomia haittoja. Emme enää ruokaile yhdessä ja sekin vähäinen sosialisointi katoaa. Ruokailutauko jengin kesken oli aika keskeinen esimerkiksi yksiköiden välisessä kanssakäymisessä. ”Onko ollu mulkkuja asiakkaita?” ”Tuliko lapiohommia?” ”Taitaa olla aika hiljasta siel ylhäällä?” jne. nousivat heti mieleen perus ruokapöytäkeskusteluista joita on jaettu yli lautasten. Me tarvitsemme toisiamme, mutta on tässä puolensakin: ruokailuvuorot jää miettimättä, safkaa riittää myös vikaan vuoroon ja toki ei olle toistemme tautivektoreita. Sosiaalisen ulottuvuuden korvaamistoiminnoiksi voisi miettiä jotain yhteistapahtumaa joko näin tautiarkena tai sitten syksymmällä kun tilanne on selkeämpi.

Itse siirtyminen askarruttanee asiakkaiden arkirutinoitumisia. Kotityöskentely ja outo loputon viikonloppu josta ei tunnista arkea ja juhlaa häipyy kuin varkain ja yhtäkkiä olemmekin taas töissä. Allekirjoittanut ainakin siirtää unirytmiään ja katsoo onko bussikortissa vielä rahaa, mutta isoin muutos on varmasti vastuussa. Kuntoutuja vastasi 2 kuukautta lähinnä itselleen ja uskalsi vaikka siirtää töitään huomiselle jos niihin ei riittänyt rahkeet. Nyt palvellaan taas kartanon arkea ja niitä vaateita joita se asettaa työntekijälleen. On tapahtumia, on tilauksia ja kaikkea kivaa piipertämistä jota meidän Hietsun satunnaiskävijä ei osaa arvostaa paitsi jos se yhtäkkiä ei onnistukaan.

Kun taas kohdataan tiistaina, katsotaan toisiamme silmiin ja muistetaan että me ainakin tiedämme mitä kaikkea kuntoutuja tekee ja tuottaa kartanon kulisseissa. Ei ehkä nähdä enää ruuan ääressä tai voida morjestaa ihan niin reteesti, mutta jokainen tietää miten paljon työtä kaunis lestimme vaatii. Arkeen pitäisi kuulua kiitosta, tai se on vaan pakkopullaa, joten taputetaan toisiamme henkisesti selkään(sosiaalinen etäisyys, check check), sillä me ansaitaan se täällä joka päivä.

Kartanolla nähdään!

-Jaakko, Konttuurin lähiasiakas

Runoja keväiseen päähän

Runoissa ja taiteessa pysymme. Näistä  kiitos Heidille ja Merjalle.

 

Valonmäärä

Kuin runoissa riimit

on keväässä valonmäärä

kuin maalauksessa piirrot

on maisemassa värien valtava skaala

kuin lauluissa soinnut

niin sirkutus lintujen

on sydämessä tunne kupliva ja laaja

kaikki on tässä – juuri nyt

on aika tähän pysähtynyt

 

Osa mailmankaikkeuden

Näin tänään tanssin sitruunaperhosen

sen liikkeiden kauneus yllä valkovuokkojen

minua liikutti niin

antoi aihetta mietteisiin

tämä pala on kevättä kauneimmillaan

yksi pieni osa kokonaisuutta kerrallaan

meistä jokainen voi hetkessä

kokea maailmankaikkeuden

 

Aamulla varhain

On auringolla avaimet minun kotiini tulla

sen päästän läpi verhojen

ja yksi ajatus vain mulla

ei kauniimpaa, ei parempaa

fiilistä voi olla

minä hukun valoon ja hengitän

juuri päivää alkavaa

kauneutta sydäntä salpaavaa

ja minä kiitän

sormeni ristiin liitän

Taidetta tylsyyteen!

Sapettaako? Eikö ne vieläkään avaa kantapaikkaa? Onko huolia? Anna kulttuurin viedä hetkeksi mukanansa! Ja kiitä Merjaa ja Hannua viemisestä!


Arvoituksellinen kevät

Valkeaa lunta vasten vihreää

kaunis pala tätä aamua

talvi tuli takaisin

laahustavin askelin

orvokeissa tuulen tuoksu

arvoituksellinen on kevään juoksu

 

Lepohetki

Uinu uinu valkovuokko

vielä hetkisen

nuku nuku aurinko

vielä hetkisen

kevät ei katoa mihinkään

kovaa ja kohisten

se kohtaa huomisen

jokainen päivä tavallaan

on nuppu aikaan parempaan

luonnon sydän soi sykkien

tunnelatauksen ainutlaatuisen

Armon lupaus

Ruiskaunokki sinut mielessäni nään

päivänkakkarat kohta päänsä nostavat

aurinkoa kohti – sylit avoinna

kissankellotkin soittavat sulosävelmää

minä kuulen ja jään kuuntelemaan

katson ja jään katsomaan

taideteosta luonnon

ja olen yhtä vaan

armosta jumalan kokea tämän kaiken saan

 

Kirsikankukkien lumi

Niin kaunis on pihani kirsikkapuu

se tuulen voimasta antautuu

lumi kirsikankukkien

on hennon punainen

jokaisessa kukassa nään

lupauksen hedelmää

pieni palanen elämää

jonka kauneus hengittää

Yksin

On jokainen yksin tavallaan

vaikka hädän keskellä – avoimin mielin

yhteyttä toiseen odottaa

pieni soitto, viesti tai jotakin

ystävälle paljon on

yhdessä me selvitään

tästä kaikesta, mikä ahdistaa

pelko, kuolema, on tätäpäivää

katso siksi mieleesi ja yritä ymmärtää

on tuki ystävän todella tärkeää