Sopimusvuori Ry kotisivu

Mikä Kanava on?

 

Kanavan työvalmennusyksikkö tukee työelämästä sivuun jääneiden henkilöiden elämänhallintaa ja työelämään osallistumista, sekä edistää sosiaalista hyvinvointia ja tasa-arvoa. Kanava koostuu useasta tiimistä joista löytyy monipuolisia tehtäviä. Jos tunnet haluavasi kokeilla toisenlaisia työtehtäviä Kanavan sisällä, voit sopia siirtymisestä toiseen tiimiin.

Tuemme ihmisten omien vahvuuksien tunnistamista sekä niiden esiintuomista asiakaslähtöisesti. Tarjoamme myös tukea jatkopolkujen löytämiseen.

Kenelle Kanava on tarkoitettu?

Kanava on tarkoitettu sinulle, joka haluat tehdä työtä omien voimavarojesi mukaan käytännön kokeilun avulla sekä kartoittaa tulevaisuuttasi.

Kanavassa voit oppia uusia taitoja tai hyödyntää jo olemassa olevaa osaamista. Et joudu tekemään asioita yksin, vaan tukea ja opastusta on aina saatavilla.

Asiakkaiden tarpeet ja vahvuudet huomioidaan yksilöllisesti. Jokaisessa tiimissä on mahdollisuus ammattitutkinnon osien suorittamiseen työtehtävien ohessa. Mahdollisuuksia kehitetään koko ajan.

Viranomaisen hyväksymä ja valvoma sosiaalipalvelu.

Kanavan työvalmennusyksikön kuva keskustan suunnasta.
Kanavan työvalmennusyksikön kuva Pirkankadulta päin.
Kuvassa on Kanavan sisäänkäynti.

 

Lue lisää

Ajankohtaista

Valoisia muistoja

Luin Harpo Marxin (1888-1964), Marx-veljesten mykän jäsenen, muistelmat, Harpo puhuu! Yllätyin iloisesti siitä, ettei Harpo valittanut kovaa kohtaloaan, vaan löysi joka asiasta niitä ”onnen pipanoita”, joita jo pakinoitsija Aapeli kehottaa meitä etsimään.

Marx-veljesten vanhemmat, Minnie ja Sam Marx, olivat muuttaneet Amerikkaan Elsass-Lothringenistä 1800 -luvun lopulla. He puhuivat alkujaan erästä saksan murretta, plattdeutchia. Amerikassa piti kuitenkin puhua englantia. Minnie oppi puhumaan englantia hyvin, mutta Sam ei koskaan oppinut sitä hallitsemaan.

Marxit olivat hyvin köyhiä. Minnie oli kotiäiti ja Sam eli Frenchie oli räätäli, joskaan ei mikään menestyvä. Jotenkin heidän onnistui pysytellä elämässä kiinni New Yorkin 93. kadulla.

Harpo Marx ei koskaan saanut kunnollista koulutusta. Hän kertoo olleensa herkkä, laiha ja pienikokoinen juutalaispoika, jota isommat irlantilaispojat kiusasivat jatkuvasti. Viimein, irlantilaispoikien heitettyä hänet ikkunasta ulos, Harpo sai tarpeekseen koko koulunkäynnistä, ja käänsi selkänsä koululle. Hän kerkisi käydä kaksi luokkaa kansakoulua, ennen kuin päätti opintonsa.

Vaikka Harpo oli vapaa mies, hänen täytyi silti saada työtä. Eräs hänen mieluisimmista työtehtävistään oli peltipurkinpyörittäjä. Minnien isä korjasi sateenvarjoja, ja tarvitsi kytevillä hiilillä täytettyä peltipurkkia juotoskolvin kuumentamiseen. Peltipurkkia oli pyöritettävä, jotta hiilet saivat happea, ja rupesivat kytemään. Harpon unelmana oli kuitenkin päästä pianistiksi jokilaivalle.

Minnie-äiti oli tarmokas täti. Hän houkutteli poikansa seuraamaan veljensä, Al Sheanin, jalanjälkiä näyttämölle. Pojat lauloivatkin näyttämöllä erilaisissa kokoonpanoissa, mutta vaihtoivat sitten komediallisempaan vaudevilleen. Tuskin keskenkasvuiset veljekset olisivat menestyneet ilman Minnie-äidin kuria ja apua.

Harpo Marx kertoo myös sen, kuinka hänestä tuli vaiennut Marx-veljes. Al Shean oli kirjoittanut siskonpojilleen shown, mutta siinä ei ollutkaan Harpolle yhtään repliikkiä. Harpo hermostui, ja ilmoitti enolleen puhuvansa mitä sylki suuhun tuo. Al sanoi, että ole hyvä vaan.

Niin Harpo yritti turhaan voittaa näyttämöllä suulaammat veljensä Grouchon ja Chicon. Huonostihan siinä kävi. Arvostelutkin lyttäsivät ”puhuvan Harpon”, joten Harpo päätti, ettei hän enää Marx-veljenä puhuisi sanaakaan, vaan pärjäisi pantomiimillä ja torven tööttäyksillä. ANNAKAISA

Liukasta laskiaista!

Kevättalvi on jo kulunut niin pitkälle, että vietämme ensi sunnuntaina, 14.2., laskiaissunnuntaita. Ensi viikon tiistaina onkin sitten laskiaistiistain ja laskiaisrokan vuoro.

Miksi vietämme näin kevättalvella laskiaista mäenlaskun ja hernerokan merkeissä?

Laskiainen on pääsiäistä edeltävä juhla, jonka jälkeen alkoi katolisena aikana 40 päivää kestävä paasto. Paaston aikana ei syöty lihaa, kananmunia eikä maitotuotteita. Paasto loppui vasta pääsiäisyönä.

Kevätpaastoa on vietetty 600 -luvulta saakka. Ennen sen alkua on katolisissa maissa keskiajalta asti vietetty karnevaaleja (”carne vale”= hyvästi liha). Olemmehan kaikki kuulleet Rion suurista karnevaaleista tai New Orleansin Mardi Gras -juhlasta. Kyllä me täällä Suomessakin osaamme riehakasta iloa pitää talvisiin olosuhteisiimme sopivilla mäenlaskulla ja napakelkkailulla.

Suomalaisen sanan ”laskiainen” alkuperä on epävarma. On ehdotettu, että juhlan nimi tulisi verbistä ”laskeutua” (paastoon laskeutuminen) tai verbistä ”laskea” (lasketaan päiviä pääsiäiseen). Kolmannen ehdotuksen mukaan sana tulisi romaanisen kielialueen laskiaisen vanhasta nimityksestä ”carne lasciare” (lihan jättäminen), ja sanan jälkimmäinen osa olisi aikoinaan muotoutunut suomalaisen suuhun sopivaksi. Sanan aikoinaan keksineet eivät ole enää kertomassa eikä asiasta ole kirjallisia todisteita, mutta laskiaissunnuntaita on nimitetty ”lihanlaskupyhäksi”, joten voisi olettaa, että laskiaisen nimi tulisi paastoon laskeutumisesta.

Laskiaisena syötiin aiemmin tukevasti liharuokaa, koska seuraavan kerran sai syödä lihaa vasta pääsiäisenä. Perinteisiä laskiaisruokia olivat rasvarieska ja laskiaisrokka. Rasvarieska oli sianihralla höystettyä ohraleipää, ja hernerokkaan pantiin joko siansorkkia tai sian pää. Myös erilaisia herkkuja tarjottiin. Nykyään niin suositut laskiaispullat alkoivat yleistyä 1800 -luvulla.Pullan väliin laitetaan kermavaahtoa ja joko hilloa tai mantelimassaa.

Suomessa laskiaisen juhlintaan kuuluu ehdottomasti mäenlasku. Tänä vuonna onkin erinomaiset mahdollisuudet mäenlaskuun suksilla, pulkilla tai vaikkapa muovikasseilla, kun on kunnolla lunta. ANNAKAISA

Talven ilot

”Taas talvella muistaa nyt lapsoset luistaa, ja suksilla suistaa he hienosti näin …”, laulettiin alakoulussa. Myös talvella on ilonsa, ja ne ovat pysyneet muuttumattomina sukupolvesta toiseen.

Talvella lumi mahdollistaa leikkejä. Tämän tajuavat etenkin lapset ja koirat, jotka nauttivat lumesta estottomasti. Kukin nauttii lumesta omalla tavallaan. Katselin kerran lasten touhua vastasataneessa nuoskalumessa. Pikkuneidit tekivät lumienkeleitä Kirkkopuistossa, mutta nuoret miehet masinoivat heti lumisodan.

Nuoskalumi on myös hauskaa: siitä voi rakentaa kaikenlaista. Paitsi palloja lumisotaa varten, lumesta voi muovailla lumiukkoja, erilaisia lumipatsaita ja lumilyhtyjä. Ja jos oikein puhtia riittää, voi rakentaa lumilinnan. Veljieni kanssa rakensimme kerran lumi-iglun. Teimme siitä suorakulmion muotoisen, joten kattoa emme rakennukseen osanneetkaan tehdä. Mutta hyvä iglu se silti oli.

Pakkaslumestakin on iloa: lumen auraamisesta syntyneet kasat eivät kerenneet kauan olla pihalla, kun jo talon nuori sukupolvi ryntäsi leikkimään kukkulan valloitusta sekä kaivelemaan luolia ja käytäviä lumeen.

Hiihtämistä ja laskettelua harrastavat pääsevät hiihtolenkeilleen, joista he kuulemma nauttivat äärettömästi. Mutta mäenlasku se on laskutoimituksista parhain; ei tarvitse muistella Pythagoraan lausetta, kun laskettaa pulkalla mäkeä alas! Mitä lujempaa vauhtia ja mitä pitemmälle pulkka liukuu, sitä parempi.

Pakkasella jäädytetään luistinratoja, ja monet nuoret Kiira Korvet ja tulevat Teemu Selänteet saavat näin harjoituspaikan. Luistelu onkin mukavaa, ja siinä hurahtaa helposti tunti jos toinenkin. Täytyy vain muistaa, ettei luonnonjäille ole mitään asiaa, ellei ole aivan varma jään kestävyydestä. Retkiluistelua harrastavien tulee olla erityisen tarkkoina!

Lumesta on paljon iloa; lumi valaisee ja tuntuu hauskalta jalan alla. Lumisessa maisemassa tehty kävelyretki virkistää toisella tavalla kuin sulan maan aikaan käveleminen. Luonto on aina ihmeellinen. ANNAKAISA

”Taas tulppaaneita tulvillaan …

on iloinen Amsterdam …” lauletaan laulussa. Tämä sipulikasvi on Suomessa suosittu keskitalven kukka. Kukat ovat kasvihuoneessa viljeltyjä. Puutarhoissahan tulppaani, niin kuin ei mikään muukaan kasvi, kasva talvisaikaan näillä leveysasteilla, mutta jo Alankomaissa muutaman kuukauden kuluttua voidaan ihailla erilaisten tulppaanien merta Keukenhofissa. Keukenhofin 32 hehtaarin suuruinen puisto on erikoistunut kasvattamaan tulppaaneita ja muita sipulikukkia, joita kasvaa siellä peräti seitsemän miljoonaa.

Tulppaani on koristekukkana vanha. Villejä tulppaaneja on noin sata lajia, ja ne ovat kotoisin Turkista, Vähästä Aasiasta. Nämä alkuperäiset eli botaaniset tulppaanit eivät ole niin loistokkaita kuin tuntemamme kasvit; ne ovat paljon vaatimattomampia, eivätkä itse kukat ole yhtä suuria ja värikkäitä.

Kasvitieteilijät saivat 1400 -luvulla kuningasajatuksen ruveta jalostamaan villeistä tulppaaneista puutarhoissa viljeltäviä kukkia. Yritysten ja erehdysten kautta he vihdoin onnistuivat kehittämään kauniin kukan, ja veivät sen Turkin sulttaanille. Tämä ihastui kukkaan, ja niin tulppaanien viljely vähitellen yleistyi. Saipa tulppaani (tulipa) nimensäkin turkkilaisesta turbaania merkitsevästä sanasta.

Kun tulppaani tuotiin 1600 -luvulla Eurooppaan, Hollantiin, siihen ihastuttiin niin, että varakkaat ihmiset joutuivat oikean ”tulppaanikuumeen” valtaan. Tulppaanit olivat oikea varakkuuden merkki, sillä sipulit olivat kalliita, eikä kukkien viljeleminenkään ollut helppoa.

Vähitellen kasvitieteilijät onnistuivat kehittämään vahvempia ja kestävämpiä kasveja. Niitä on eri värisiä: punaisia, keltaisia, valkoisia, vaaleanpunaisia, oransseja ja jopa mustia. Raidallisia, kaksivärisiä sekä laikukkaita kukkia on, mutta ruudullisia en ole vielä onnistunut näkemään.

Myös jyrsijät arvostavat tulppaaneita, mutta eivät niiden kauneusarvojen vaan sipuleiden tähden. Tulppaanien sipulit ovat peltomyyrien suurta herkkua. Mikäli seudulla on paljon myyriä, tulppaaneita voi yrittää suojata niiden tuhoilta upottamalla sipuleiden alle ja sivulle pienisilmäistä metalliverkkoa. ANNAKAISA

Nuutinpäivästä alkavat härkäviikot

Nuutinpäivä, 13.1., oli viimeinen joulunajan pyhäpäivistä. Sen jälkeen alkoi, ja alkaa nykyäänkin, moniviikkoinen juhlaton kausi ennen laskiaista ja Marian päivää. Herkkuruokainen joulun aika ja huoleton loikoilu lämpimässä tuvassa oli takanapäin.

Tätä juhlatonta kautta sanotaan selkäviikoiksi tai härkäviikoiksi. ”Selkäviikko” -nimitys lienee aivan selvä. Nimellä viitataan talven selkään, joka avarana ja tyhjänä aavan järvenselän lailla aukeaa eteemme. Mutta miksi ”härkäviikot”? Mitä tekemistä härillä on Suomen talvessa?

Entisaikaan, noin muutama vuosisata sitten, käytettiin Lounais-Suomessa vetojuhtina härkiä. Härät iestettiin, ja käytiin käsiksi ulkotöihin. Kevyt hevosella huvikseen ajelu oli lopussa, ja oli aika jälleen kohdata elämän kovuus, esim. rehkimällä härkävaljakkoineen lumisessa metsässä hankkimassa poltto- ja rakennuspuita. Tästä siis nimitys ”härkäviikot”.

Tässä tulee kiusaus vähän viisastella, ja sanoa, että härkäviikkoina ihmisenkin tulee olla vahva kuin härkä selvitäkseen härkäpäisesti taas talven selän yli.

Keskitalvi on monelle vaikeaa aikaa: vielä on kylmää ja talvista eikä valokaan ole vielä voittanut, joten päivät tuntuvat olevan ikuisen harmaita. Kevät ja aurinko tuntuvat olevan valovuosien päässä.

Naistenlehdet pursuavat hyviä konsteja ankeuden selättämiseen: voi neuloa suvun jokaiselle jäsenelle villasukat, hemmotella itseään vaahtokylvyllä ja samppanjaillallisella tai hakea kellarista vesipuolukoita illan iloksi.

Yksi konsti auttaa nuhjakkaan oloon: liikunta ulkoilmassa tepsii taatusti. Enkä tarkoita tässä liikunnalla kymmenen kilometrin hikilenkkiä, vaan ihan yksinkertaista, rauhallista kävelylenkkiä.

Kierros korttelin ympäri tai kipaisu lähimmälle ärrälle hengästyttää juuri sopivasti, ja sekä lihakset että aivot ja keuhkot saavat tarpeellisen ilmakylvyn. Iltakävelyn jälkeen maistuu iltatee mainiolta ja veri kiertää. Unikin tulee helpommin, kuin jos vain olisi lojunut sohvalla telkkarin edessä koko illan.

Ajatus iltalenkistä saattaa tuntua ylivoimaiselta, kun sohva kutsuu liikaa. Mutta jos tahdonvoimalla jaksaa tehdä vaikka parikin lenkkiä viikossa, elimistö alkaa vähitellen vaatia ja kaivata iltakävelyä. ANNAKAISA