Olin juttelemassa normaalisti sosiaalityöntekijän kanssa Orivedellä, jonka luona kävin kerran viikossa/ kerran kahdessa viikossa avaamassa sen hetkisiä fiiliksiä. Siinä rupattelun lomassa hän sanoi minulle, koska minua kiinnostaa pieni tekeminen, niin lähtisitkö Tampereelle tällaiseen sosiaaliseen kuntoutukseen mukaan. Heti kysyin lisää, et mikä tää juttu on. Hän kertoi siitä sen verran kuin tiesi ja löysi infoa. Hän ehdotti sitä sen takia mulle, kun olen saanut jo kaikennäköisiä muita kuntoutusmuotoja, (koska sairastuin vuosia aikaisemmin vakavasti ja yht’äkkiä ja putosin pois työelämästä), mutta olisi vielä tällainen vaihtoehto. Orivesi kuuluu joiltain osin Tampereen alle, niin esimerkiksi tällainen on mahdollista. Olisin tyyliin ensimmäinen joka lähtis tällaiseen mukaan Orivedeltä. Lupasin miettiä asiaa seuraavalle tapaamisellemme.
Seuraava tapaaminen tuli, niin ruvettiin yhteistuumin katsomaan vaihtoehtoja, koska sosiaalisen kuntoutuksen paikkoja oli aikas monta ja kaikissa sisältö hieman erilainen. Pari paikkaa nousi esiin ja niihin oli tutustuminen samana viikonpäivänä, niin aateltiin tehdä molempiin paikkoihin tutustuminen sillon ja sillon, mutta aloitetaan Sopimusvuori ry:n Työvalmennusyksikkö Hiedanrannasta ja tehdään sinne rehvit siihen ja siihen aikaan.
Kyseinen päivä koitti milloin menimme tutustumaan Hiedanrannan kartanoon ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Esittelijä kertoi mahdollisuuksista ja halusi tietää minustakin vähän. Sanoin juuri lopettaneeni opinnot radiotoimittaja linjalta, siitähän he saivat lisää lentäviä ajatuksia kohdalleni siellä. Niin mukavan ensivaikutelman sain, että parkkipaikalla sanoin sosiaalityöntekijälleni ettei meidän tarvitse toisessa paikassa käydä tutustumassa, että haetaan tänne paikkaa ja Konttuuri olisi se mun juttu.
Kauaa ei tarvinnut päätöstä odottaa eikä aloitusta. Valehtelisin jos väittäisin ettei olisi jännittänyt ekan kerran astua sosiaalisen kuntoutuksen piiriin. Winski hyppäisi niin sanotusti tuntemattomaan, koska ei tiennyt yhtään miten sopisi joukkoon ja kykeniskö enään työhön edes hiukan. Hiedanrannan Työvalmennusyksikön Konttuurissa minut esiteltiin porukalle ja sitten minut yksi lähti vähän kierrättämään ympäri kartanoa ja näyttämään paikkoja. Kun minulle näytettiin kahvilaa, niin siellä yksi kyseli mitä olin tehny aikaisemmin, niin sanoin siihen että olen muun muassa tehny kassahommiakin jonkin verran. No, olishan he minut sinnekin ottaneet, mutta sanoin ettei vielä riitä itseluottamus niihin hommiin. Ensimmäisestä päivästä lähtien Winski huomasi sopivan hyvin joukkoon mukaan ja kaikkien kanssa pystyi toimimaan, hienoa.
Radiotoimittaja linjalla minulle opetettiin kuvankäsittelyä ja taittoa yms. ja minulle oltiin silloin tutustumiskäynnillä sanottu, että niistä opinnoista olisi hyötyä täällä. Sen huomasin ettei täällä käytetä adoben- ohjelmia (photoshop yms.) kuvankäsittelyssä tai taitossa. Jossain vaiheessa minulle annettiin tehtävä, missä käytettiin canva-ohjelmaa kuvan käsittelyssä. Taisin hetken kokeiltuani todeta etten pääse kärryille. Ohjaajat sanoi että se on lopulta hyvinkin yksinkertainen. Hieman antoivat ohjeistusta ja päiväkin oli loppumassa. Tuli vähän niinkuin etäpäivä läksyksi ottaa canva-ohjelma haltuun. No näin teinkin. Aloitin Konttuurissa lokakuussa ja aluksi sain pieniä tehtäviä canvalle, mutta loppuvuodesta isompia. Taittoakin pääsin kokeilemaan muutamia kertoja, mutta sekään ei ollut adoben ohjelma vaan Microsoftin vastaava. Jälleen koitin ottaa haltuuni yhden uuden ohjelman.
Vuodenvaihteen aikaan yksi toisen ryhmän vetäjä Hiedanrannasta tuli kysymään, haluaisinko tulla kokeilemaan vahtimestarin tehtäviä ja mahdollisesti käydä siitä osatutkintokin suorittamassa. Tovihan siinä vierähti ennen kuin siirtyminen toisiin hommiin tapahtui. Olin Konttuuriin mennyt sen takia josko suorittaisin siellä tapahtumajärjestäjän osatutkinnon. Maailman tilanne oli kaikkea muuta kuin otollinen tapahtumille siihen aikaan kun olin Konttuurissa. Maailmalla jylläsi virus nimeltä korona. Välillä tapahtumat avattiin ja hetken päästä ei saanut enää pitää tapahtumia. Se oli niin sanottua sekavaa aikaa. Joten en itsekään sitten uskonut siihen osatutkintoon joten tämä vahtimestarin homma voisi olla ihan toinen juttu, jos vaan pystyn siihen hommaan.
Se oli varmaan toukokuuta, kun istuin vahtimestarin tuolille ensimmäisen kerran. Siinäkin tapasin mahtavia tyyppejä jotka opasti minulle ekoilla kerroilla mitä kuuluu tehdä. Eikä minun radiotoimittaja taustani mennyt siinäkään hukkaan, vaan sain pari tehtävää Konttuurin ohjaajilta, missä piti tehdä äänitiedosto heille. Vahtimestarina olo olikin ihan kivaa hommaa. Aluksi kyllä olin hämilläni kaikesta, mutta kyllä niistä sai ajan kanssa otteen ja selvyyden. Aikaisempaa kokemusta oli asiakaspalvelu hommista, niin se puoli löytyi helposti. Alkusammutusjutut sain palautettua mieleeni, kun palomiehet tulivat pitämään Hiedanrantaan alkusammutuskoulutuksen. Turvallisuuskävelykin tuli tehtyä kartanolle ja katsottua, onko kaikki hyvällä mallilla. Loppuvuodesta muistuttelin ja kyselin muutamaan otteeseen, sen tutkinnon perään ja lopultahan sekin alkoi ja myöhemmin sain suoritettuani hyväksytysti.
Kaikkinensa olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen siihen, että tartuin tuohon sosiaaliseen kuntoutukseen käsiksi. Näin uusia ihmisiä, näin uuden paikan ja sain osallistua niihin asioihin mihin tunsin pystyväni. Ja kaiken päälle tuli kuin itsestään osatutkintokin. Kyllä tuollainen vaan on kokemuksenakin hieno ja täytyy ihmetellä ettei Orivedessä ollut tuollaista silloin, kun alotin Sopimusvuori ry:n Työvalmennusyksikkö Hiedanrannassa. Nyt on ollut, mutta ei siellä ole edes pikkuisen hommia. Se on lähinnä vain jutustelu paikka kuulemma. Minulle se ei toimisi, kun hain nimenomaan vähän tekemistä, koska tiesin pystyväni tekeen jotain, ja mieleni halusi tekemistä samalla, kun pääsisi vähän jutteleen muiden kanssa samalla. Niin sanotusti työyhteisöön astumaan. Nyt lähdetään sitten haistelemaan josko minulle löytyisi osa-aika töitä jostakin. Nyt olen ainakin saanut sellaiseen hyvät valmiudet. Nyt minun matkani jatkuu taas tuntemattomaan hyppäämiseen, mut kerran se on jo tuottanut hyvän lopputuloksen, niin miksi ei toistekin. Elämä on laiffii, kun sen oikein ymmärtää.
