Sopimusvuori Ry kotisivu

Verstaan viikko-ohjelma, kesä 2019

Verstaan uusi viikko-ohjelma on nyt julkaistu:

Kuulumisia Pelipaja Shiftistä

Verstaan uusi ryhmätoiminta Pelipaja Shift starttasi reilu kuukausi sitten kahden ensimmäisen ryhmän voimin.

Vaikka aloitus sattuikin samaan ajankohtaan koko Verstaan muuttohässäkän kanssa ja tarvittavia ohjelmia asennettiin vielä parilla ensimmäisellä kerralla ns. lennosta, päästiin pelipajassa suoraan asiaan heti alusta lähtien ja olemme ehtineet tähän mennessä tehdä jo monenlaista. Tässäpä siis pikainen kattaus kuulumisia pelipajan alkutaipaleelta sekä samalla hieman esittelyä toiminnasta ja tiloista!

Seinät kaipaavat ehkä hamahelmi-pelihahmojen lisäksi vielä jotain muutakin koristeita…

Toiminta itsessään tapahtuu pelipajan tiivistunnelmaisissa tiloissa jotka sijaitsevat Verstaan yhteydessä osoitteessa Itsenäisyydenkatu 25-27.  Meillä on pelipajan käyttöön varatut omat tilat sekä laitteet, mm. pelinkehitykseen sopivan tehokkaat tietokoneet tarvittavine kilkkeineen. Konepaikkoja on yhteensä kahdeksan eli riittävästi jokaiselle ryhmään osallistuvalle. Tilojen sisustaminen ja järjestely on toistaiseksi vielä hieman kesken, mutta tarkoitus on tuunata tilaa vähitellen enemmän meidän näköiseksi teemaan sopivalla rekvisiitalla!

Koodia, designia ja grafiikkaa, niistä on pienet pelit tehty

Mitäs ihmettä pelipajalla sitten tehdään? Lyhyesti sanottuna: pelejä. Lähtökohtana on, että pelipajajakson aikana nuoret saavat toteuttaa oman peliprojektin tiimityönä alusta loppuun. Käytännön sisältö koostuu siis projektityöskentelyn ohella pelinkehitykseen liittyvien työkalujen ja taitojen opettelusta, ja eri aiheisiin syvennytään tarkemmin tarpeen mukaan. Perusteet käydään kaikkien kanssa ainakin pelien suunnittelusta, peligrafiikasta ja ohjelmoinnista. Jos kuulostaa monimutkaiselta, ei kannata silti säikähtää – aikaisempaa osaamista pelinkehityksestä tai sen osa-alueista ei vaadita ja pelipajalla pidetään sopivan leppoisa ote kaikessa tekemisessä. Niska limassa ja veren maku suussa ei siis tarvitse vääntää vaan pidetään hauskaa ja tehdään siinä sivussa videopeli tai pari!

Molemmat ryhmät ovat aloittaneet vauhdikkaasti ja nuorten keksimät peli-ideat muotoutuvat hyvää vauhtia pelattavaan kuosiin, näistä luvassa tilannepäivitystä hieman myöhemmin.

Yhteistyötoiminta pelipajan virallisten kummiyritysten kanssa on myös aloitettu! Kummiyritykset ovat siis pelipajan yhteistyökumppaneiksi lähteneitä paikallisia pelialan yrityksiä joiden kanssa keksitään kaikkea pientä mukavaa puuhastelua. Tällä hetkellä toiminnassa mukana ovat seuraavat yritykset: Traplight, Colossal Order, Dreamloop Games sekä Kopla Games. Ensimmäisen ryhmän kanssa käytiin jo vierailulla Traplightin toimistolla tutustumassa pelialan ammattilaisten arkeen ja toisen ryhmän kanssa mennään vastaavasti kurkkaamaan Colossal Orderin tiloihin…

Allekirjoittanut on pelipajan ohjaajana hääräävä 3D-artistin silmin maailmaa katseleva pesunkestävä nörtti, pelinkehityksen jokapaikanhöylä sekä vannoutunut pelaamisen kannattaja. Kokemusta peliprojekteista koulun, harrastusten sekä työelämän kautta on kerennyt kertyä jo kohta kymmenisen vuotta.

”Koodiluolasta” terveisin,

Ari Lehtiniemi, pelipajan ohjaaja

Suomen Kädentaidot 2019 -messujen yhteistyötä

Suomen Kädentaidot 2019 -messut tekee hyväntekeväisyysyhteistyötä Sopimusvuori ry:n kanssa ja julkaisee muutaman viikon välein sopimusvuorelaisten tarinoita ja ajatuksia käsitöiden tuomasta hyvästä olosta, mielenvoimasta ja yhteisöllisyydestä. Tässä viimeisin tarina.

Sopimusvuori ry:n nuorten toimintakeskus Verstas on kohtaamispaikka nuorille aikuisille, jotka kokevat tarvitsevansa mielekästä seuraa sekä kevyttä tekemistä arkipäiviinsä. Verstas tukee nuorta hänen toivomansa tulevaisuuden suunnan löytämiseksi jokaisen omat voimavarat huomioiden. Nimestään huolimatta Verstas ei ole käsityöpaja, vaan toiminta perustuu sosiaaliseen kanssakäymiseen ja monipuoliseen ryhmätoimintaan. Käsitöitäkin Verstaalla kuitenkin tehdään. Eräs ensimmäistä päivää Verstaalla ollut nuori pääsikin heti ensitöikseen osallistumaan Sopimusvuoren Yhdessä mielenvoimaa -yhteisökäsityön tekoon ja jakamaan samalla ajatuksiaan kädentaidoista.

Omasta palapelin palastaan, yhteisöllisyydestä ja käsitöistä tämä verstaslainen kertoi seuraavasti: ”Kirjoitin siihen, että Kaikilla on oikeus olla, koska tuntuu, että sellaisessa hyvässä yhteisössä jokainen voi olla oma itsensä. Ei tarvitse esittää mitään ja kaikki saa olla osa sitä yhteisöä. Nykyään tehdään paljon kaikenlaisia yhteisöllisiä käsitöitä, taideteoksia ja vastaavia, tai voi osallistua johonkin yhteisön keräykseen. Vaikka TAYS:lle on tehty keskosille mustekalalonkeroita, että pystyy jakamaan sitä hyvää mieltä. ”

”Jos saa aikaan tehdä jotain, niin on kiva nähdä se tuotos ja huomata, mihin pystyy. Saa hyvin aikaa kulumaan, se on kivaa ja saa hyötyäkin. Olen aika paljon neulonut, viimeksi tein sellaista vähän isompaa virkkaustyötä, kun harjoittelin virkkaamaan. Myös ommellut olen jonkun verran. Siinä pääsee kokeilemaan kaikkia uusia juttuja, harjoittelemaan taitoja ja ei tarvitse pelätä, vaikka se ei onnistuisikaan välttämättä kerralla. Lopputulos on sitten kuitenkin omanlaisensa ja käsitöissä se virhekin voi olla se, mikä tekee siitä käsityön.” Niin tottunein ottein ompelu tältä verstaslaiselta kävi, että käsitöitä on selvästi tosiaan tehty ennenkin. 

Seuraa somessa: #kädentaidot2019 #hyväolokäsitöistä #yhdessämielenvoimaa#sopimusvuoriry #yhteiskunnallinenyritys #avainlippu

TÄRKEÄÄ TIETOA MUUTOKSISTA

Sopimusvuori ry:n kaikki puhelinnumerot muuttuvat tänään 15.4.2019. Myös Verstaan yhteystiedot muuttuvat.

Verstaan muuttopakkailut alkavat tällä viikolla, ja muutamme uusiin tiloihin pääsiäisen jälkeisellä viikolla. Muutto aiheuttaa muutoksia Verstaan viikko-ohjelmaan, mutta Verstas on auki ja toimintamme pyörii ihan normaalisti koko huhtikuun ajan. Pelipaja Shift käynnistyy Verstaan uusissa tiloissa jo tällä viikolla. Uusi osoitteemme on Itsenäisyydenkatu 25-27

Uudet puhelinnumeromme löydät yhteystiedot -kohdasta. Voit myös ladata itsellesi Verstas muuttaa -tiedoteen tästä:

Verstas muuttaa -tiedote

 

 

 

 

Verstaan oma radio

Verstaalla tehtiin ensimmäistä radio-ohjelmaa viime syksystä lähtien. Se valmistui tämän vuoden puolella. Radio-ohjelmaa työstettiin viikottain pienryhmässä. Ohjelman teko oli välillä melko työlästäkin, mutta saimme sen kuitenkin kunnialla valmiiksi. Pyrimme tekemään toisen ohjelman kevään aikana. Tiedossa on useita eri teemoja ja aiheita, joita käsittelemme. Tästä prosessista sai irti uudenlaisia kokemuksia, kuten haastattelujen pitämisiä ja haastateltavana olemista. Myös taustatyön tekeminen oli mielenkiintoista.

 

Kuuntele radio-ohjelmamme Verstaan  Youtubesta!

 

– Pekka

 

Tanssiryhmä

 

Paljetin tiloissa Lidmanin talossa keskiviikkoisin on Verstaan asiakkaille järjestetty tanssitunteja Minna Vapaa-Suomisen ammattilaisohjauksessa. Hän ei arvostele vaan arvostaa.

 

 

Kasvuteos -näytöstä varten on hieno jokaisen tanssijan oma liikeprosessi kuin toki kasvu itsekin on. Kameleontit ovat moneksi muuntautuva tanssiryhmämme nimi. Esityksestä löytyy rock-musiikkia Matin toiveesta (ei Nykäsen Matin), Roll Over Beethovenin tahtiin ajatuksella elämä on laiffii. Kaikki on jees ja Coca-Cola maistuu. Pepsi ei ole ok.

Temptation Superstarin tahtiin tehdään Miksusta supertähti. Muut ei jatkoon.

Osallistujien mielestä parasta antia harjoitteluvaiheessa on ollut konkreettinen tekeminen, jossa aikuisten oikeasti tehdään näytös, joka esitetään paikassa X, josta neuvottelut ovat käynnissä. Pidämme peukkuja hyvän esiintymispaikan saamiseksi.

 

Verstasviikko Lapin maisemissa

Ryhdyimme kesällä pohtimaan, minkälaisen matkan järjestäisimme tänä vuonna – ja minne. Monen nuoren haaveissa oli päästä käymään Lapissa, koska he eivät olleet ikinä siellä käyneet. Toisena vaihtoehtona oli lentäen joku kaupunkikohde ulkomailla. Kuitenkin melko ison enemmistön toiveesta päätimme ryhtyä järjestämään kotimaan matkaa ”suureen tuntemattomaan” – vihdoinkin!

Yksi Verstaan nuorista toi esille ajatuksen, että partiopiirillä olisi oma leirikeskus Sodankylässä Saariselän ja Kiilopää -tunturin läheisyydessä. Hän rupesi selvittelemään olisiko Verstaan mahdollista vuokrata näitä Lapinhämeen leirikeskuksen mökkejä käyttöönsä. Iloksemme saimme kuulla, että vuokraaminen oli kuin olikin mahdollista, ja sopiva ajankohtakin löytyi kalenterista. Alkoi pitkä odotus ja innokas suunnittelu.

Mukana matkalla oli 24 nuorta, kolme ohjaajaa ja yksi opiskelija – sekä tietenkin bussikuskimme.

 

Lähtö

Kokoonnuimme alkuillasta sovitusti Verstaalle. Jokaisella oli rinkat ja matkalaukut pakattuna ja jännittynyt retkimieli oli virittäytynyt viikonlopun aikana. Söimme yhdessä päivällistä ja tarkastimme viimeisen kerran, että kaikki tarvittavat on pakattu. Vähän ennen klo 21 saapui tilausajobussi Verstaan eteen ja pääsimme lähtemään pitkälle ajomatkalle. Monia jännitti, että saisivatko he bussissa nukuttua, mutta varmaan vielä jännittävämpi ajatus oli se, että seuraavana aamuna oltaisiin jo Lapissa!

 

Maanantai 24.9

Yö bussissa oli pitkä ja melko huonostihan siellä kaikki nukkuivat – osa ei ollenkaan. Aamun sarastaessa huonosti nukuttu (valvottu) yö bussissa ei lopulta haitannutkaan niin kovin paljoa, sillä auringon nousu oli upea, ja Rovaniemen kaupungin läpi ajaessa heräsimme uuteen päivään. Aamukahville ja -palalle pysähdyimme Napapiirin tuntumassa, josta jatkettiin virkeämpinä uuteen päivään – ihan oikeasti kohti oikeita Lapin maisemia!

Rovaniemen jälkeen seuraava pysähdys tehtiin Sodankylässä, jossa kävimme myös ruokakaupassa tekemässä ruokaostokset keskiviikkoon asti.

Puolenpäivän aikaan pääsimme vihdoin perille. Lapinhämeen pihapiiri oli valtava. Maisema koostui päärakennuksen ja majoitusmökkien lisäksi pohjoisesta mäntymetsästä, ja hiekkamaasta. Saunarakennus oli upean kirkasvetisen virran varrella. Alkoi tavaroiden kantaminen mökkeihin. Hetken kerkesimme ihailla aluetta ja hengittää sisäämme kaikkea sitä upeutta, jota metsän keskellä, Lapin luonnossa eteemme avautui. Sitten olikin aika lähteä syömään lounasta läheisen tunturihotellin ravintolaan. Meitä oli vastassa huumaavan tuoksuinen (ja sitäkin huumaavamman makuinen!) lohikeitto, ja ruokaisa salaattipöytä.

Loppupäivän vietimme lepäillen ja paikkaan kotiutuen. Ilta pimeni ja ilma viileni, mutta mieli oli valoisa, ja saunakin lämmitettiin!

 

 

Tiistai 25.9

Tiistai alkoi kauniissa kelissä. Aamupalan jälkeen varustauduimme lämpimiin vaatteisiin, pakkasimme reppuihin juotavaa, makkaraa ja eväsleipiä. Jokainen oli ajoissa valmiina, ja pääsimme sovitusti starttaamaan klo 10.00 bussilla kohti Tankavaaran luontokeskusta, Urho Kaleva Kekkosen Kansallispuistossa. Siellä meitä odotti eräopas, joka lähti kanssamme 6km:n mittaiselle vaellusreitille kansallispuistoon. Opastettu patikointi oli mukavaa, sillä hän osasi todella hyvin kertoilla alueen historiasta, kansallispuistosta, sekä lapin luonnosta ja eläimistä yleensä. Reitti kulki hyvin monimuotoisessa luonnossa; osittain metsässä, kiemurrellen vaaran laelle, sekä laskeutuen suoalueelle ja pitkospuita pitkin. Patikan loppupuolella pysähdyimme nuotiopaikalle evästämään, laittamaan tulet ja grillaamaan makkaraa.

Retken lopuksi, päästyämme takaisin luontokeskukselle, otimme vielä hetken aikaa tutustuaksemme luontokeskuksen näyttelyyn.

Paluumatkalla kuskimme Anssu ajoi meidät vielä Kaunispää-tunturin huipulle ihastelemaan maisemia.

 

 

Keskiviikko 26.9

(Hauska huomio: Tämä osio on kirjoitettu Saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2019)

Keskiviikkona matkustimme bussilla Inariin. Vierailimme museo- ja luontokeskus Siidassa, joka oli hyvin informatiivinen ja opimme siellä paljon. Saamelaisia ja saamelaisuutta mietittäessä mieleen tulee:

  • Pohjoisen alkuperäiskansa; Norjan, Suomen ja Ruotsin saamelaisten erot ja yhtenäisyydet; Saamelaiskäräjät; saamen kieli.
  • Rikas kulttuuriperintö ja luonnon kunnioitus, poronhoito elinkeinona, käsityöläisyys, kansallisvaatteet, perinnehoidot.

Tutustuttuamme Siidaan tämä mielikuva syveni ja laajeni. Museossa tavattiin myös ihana koira, jonka kanssa ystävystyttiin. Saamelaispuodin tuotteet tekivät nekin hienon vaikutuksen! Siellä oli paljon upeita postikortteja, laukkuja ja koruja sekä erilaisia villaesineitä (mm. ponchoja ja villapaitoja).

Saamelaiskeskukseen tutustumisen jälkeen kävimme syömässä Papanassa, hämyisässä pikkupubissa. Papanan antimiin kuului poronkäristystä, pizzaa, salaattia, hampparia ja kebabia. Inarissa R-kioski yllätti olemassaolollaan.

Illalla lämpeni jälleen sauna, ja saunarakennuksen viereisessä keittokatoksessa pidettiin discoa ja lettukestit. Ohjaaja Noora toi katokseen Verstaan bluetooth -kaiuttimen, josta soitettiin hittibiisejä mm. 80 luvulta (Ghostbusters!). Toinen ohjaajista, Merja, innostui tanssimaan penkillä Kasevan tahtiin. Yritimme myös illan pimetessä tiirailla tähtiä ja revontulia, mutta pilvet lipuivat taivaalla ja kuukin oli niin kirkas, ettei mitään muuta näkynyt.

 

P.S. Keskiviikon saunavuoroihin lisättiin myös sekasauna, josta naiset olivat poissa. Miehet pulpahtivat kylmään jokeen. Jäätymättömään avantoon. (Ei kuulosta, että oli hauskaa.)

 

 

Torstai 27.9

Muistiinpanoja päivästä, jotka jätettäköön tähän hyvinkin runolliseksi avaukseksi päivälle:

 

hyvä raitis ilma, ihana metsä ja luonto

nukkuminen oli fantastista

kuorsaajien tupa

kuorsaajien kakofonia keskellä yötä – ei suositeltavaa

 

Päivän ohjelmassa oli luvassa Kiilopää -tunturin valloitus, ja retkiruokien kokkailua trangioilla. Valtaosa porukasta lähti Kiilopäälle bussilla, pieni urhea porukka lähti Leenan johdolla sinne kävellen. Kuvausta retkestä seuraavassa:

Huippuhetkiä oli sadekävely Kiilopäälle, joka oli enemmänkin rämpimistä armottomissa sääolosuhteissa. Ensin satoi vettä, sitten lunta, ja koko matkan tuuli puhisi vaakatasossa. Päädyimme viimein sateen kastelemina Kiilopääkeskukselle, jossa törmäsimme bussilla tulleeseen matkaporukkaan.

Tunturille nousu alkoi puolenpäivän kieppeillä. Sää ei muuta tehnyt kuin muutti muotoaan nousun aikana. Nousu ylös oli rankka: toiset puskivat eteenpäin, mutta toisille matka oli tuskaista ja vaivalloista. Kuin ihmeen kaupalla tunturin laelle päästyämme pilvet väistyivät auringon tieltä ja saimme kokea maisemat koko komeudessaan. Huipulle päästyä kaikki totesivat nousun olleen vaivan arvoista!

Valokuvaaminen oli todella hauskaa, mutta tuulen yltyminen huipulla aiheutti pientä paleltumista reippaissa retkeilijöissä. Kylmästä johtuen monet pitivät ennemmin hanskat kädessä ja keskittyivät nauttimaan näkymistä, kun toiset olosuhteita uhmaten räpsivät menemään.

Viimeisinä tunturin päälle päässeet näkivät laskeutuessaan näytteen kahden maakotkan lennosta. Kokemus sai isommankin miehen herkistymään. Kaiken kaikkiaan näkymät muistuttivat Twilight -elokuvasaagan sumuisen utuisia maisemia. Nähtävissä oli enää osittainen maaruska, sillä luonto oli jo alkanut valmistautua pitkää talvea varten.

 

Kaikki odottivat innolla pääsevänsä lämpimän ruoan äärelle, mutta pian osoittautui, ettei retkiruoan valmistus olekaan aina niin yksinkertaista. Yllämainitsemistamme sääolosuhteista johtuen retkikeittimien käyttö hankaloitui ja ihmismieli särkyi. Ruokailuhetki muuttui täydeksi farssiksi. Hermot rupesivat keittymään – ruoat eivät. Osalla porukasta ruokatarpeet olivat unohtuneet kokonaan. Toiset yrittivät säännöstellä antimiaan niin, että kaikki saisivat murua rinnan alle. Onneksemme ohjaajien kokkiporukka luopui omastaan, ja Noora – joka oli kuumeisena kokannut ohjaajien ruoan valmiiksi, antoi kattilan ruuat unohtaneelle nuorten ryhmälle.

Ateriointi olisi sujunut hyvin, jos kahden eri ryhmän ruoat eivät olisi kokeneet surullista ja kolkkoa kohtaloa maahan lätkähdettyään. Nälkäisinä ja nääntyneinä lusikka upposi myös multaiseen perunamuusiin, joka löysi tiensä kurnivan vatsan pohjalle. Viisaimmat meistä olivat siirtyneet jo hyvissä ajoin Kiilopää -keskuksen kahvilaan syömään. Melkein kaikki saivat kuitenkin kuumaa kaakaota, joka lämmitti sydäntä ja mieltä tämän ruskan keskellä.

 

Mitä voimme tästä siis todeta: unohtumaton kokemus kaiken kaikkiaan!

 

 

Perjantai 28.9

Perjantaiaamu valkeni haikeissa merkeissä – oli tullut kotiinlähdön aika. Aamusta pakattiin, siivottiin ja fiilisteltiin. Kokkitiimi kasasi kaikille maittavan brunssin, jonka jälkeen lähdimme puolenpäivän aikaan ajamaan kohti etelää.

Paluumatka tuntui kestävän ja kestävän. Onneksi matkan varrella oli myös paljon pysähdyksiä, sekä ihan turistinähtävyyskin. Hieman Rovaniemen jälkeen poikkesimme nimittäin ihmettelemään Sukulanrakan hiidenkirnuja. Kyseiset kirnut kuuluvat Suomen suurimpiin. Paikka olikin melko vaikuttava: jylhät näkymät olivat jännittäviä ja samalla kuitenkin tavallaan rauhoittavia. Yleisesti porukalla tuntui olevan paikasta rento ja mukava fiilis, kun jatkoimme jälleen matkaa.

Reissussa ryytynyt, mutta onnellinen joukkio palautui Tampereelle perjantain ja lauantain välisenä yönä.

 

Lapinmatkaa kokonaisuutena on vaikea kuvailla millään hienolla tiivistelmällä. Se oli monille ainutlaatuinen kokemus, ja matkan merkitys tuntui pitkään. Yritämme siis välittää matkan tunnelmaa tiivistetysti yksittäisillä kommenteilla:

”Joo, mennään vaan uudestaan!”

”Ratkiriemukas!”

”Ei aina ratkiriemukas.”

”Douppi!”

”Wautsiwau!”

”Hyvä ryhmä.”

”Mökkikaverit best!” (”True dat!”)

”Mä en vieläkään ymmärrä miten se bussikuski selvisi siitä meidän mökistä, kun siellä oli niitä ampiaisia…”

”Ryhmäyttävä kokemus!”

”Mielekkäitä kohtaamisia ihmisten kanssa.”

”Hyvä ruoka, paras mieli!”

 

Toisin sanoen, hyvä reissu 5/5!

Verstaan Verhonen

”Kivettynyt koteloni lakastuvan kukan varressa. Ei ulospääsyä, ei valoa. Elämä valuu ohitseni kuiskauksina tuulessa. Muut perhoset ovat jo aikaa sitten oppineet lentämään, kuuntelen vahvoja siipien iskuja ja luulen, etten koskaan tule samanlaiseksi.

Kuitenkin aikani riuduttua, alan erottaa tuulen kuiskauksista sanoja. Lempeitä, kannustavia sanoja. Tuuli vihjaa paikasta niityn toisella puolella, Verstaasta. Että sieltähän löytäisin kaltaisiani, enkä olisi yksin.

Tovi siinä menee, mutta saan murrettua kotelooni oven. Ulos kömpiessäni huomaan, että vaikka minullakin siivet on, ne ovat heikot ja harmaat. Lentämään en kykene, mutta pääsen kuin pääsenkin Verstaalle asti.

Se on uudenlainen kotelo, lämmin ja tilava. Sinne mahtuu monta eksynyttä perhosta. Jollain tuntosarvet vinossa, jollain katkennut kärsä. Kaikilla yhteinen päämäärä: oppia luottamaan, että tuuli kannattelee.

Pikkuhiljaa alan huomata, että vaikkeivät siipeni yhdessä yössä muutu sateenkaaren värisiksi, mieleni värit ovat kirkastuneet. Sitä paitsi, harmaan sävytkin ovat ihmeen kauniita, kun ne heijastuvat omista siivistä, jotka ovat viimein tarpeeksi vahvat viemään minut uusille niityille.”

Irlanti 21. – 29.5.

 

 

 

Matkasimme viime kuun lopulla Irlantiin Sopimusvuoren Tilkkeen ja Verstaan yksiköiden voimin.
Irlanti-reissua oltiin odotettu kuin kuuta nousevaa jo pidemmän aikaa, sillä oltiinhan sen suunnitelu aloitettu jo viime vuoden syksyllä.

Suunnitteluvaiheessa aloitimme melkein täysin tyhjältä pöydältä: Verstaan nuoret eivät tienneet oikeastaan mitään Tilkkeen nuorista, ja päinvastoin.
Aloitimme matkan suunnittelun satunnaisesti tapahtuvilla tapaamisilla, joiden tarkoitus oli saada niin nuoria kuin ohjaajiakin tutustumaan toisiinsa, sekä pohtimaan
alustavasti, että mitähän tässä ollaan tekemässä.

Ensimmäiset tapaamiset kuluivat ryhmäytymisen merkeissä, sekä tapahtuman aikataulujen suunnittelemisessa ja käytännön asioiden hoitamisessa.

Kuukaudet kuluivat reissua sen suuremmin pohtimatta, se kun oli tapahtumassa vasta sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. ”Ei se nyt vielä ole ajankohtaista.”

Sitten olikin huhtikuu, ja hieman reilu kuukausi jäljellä matkan alkuun. Syvä paniikki iski ainakin tämän kertomuksen kirjoittajaan – miten se nyt jo on aika?
Eihän tässä ole vielä ehtinyt edes miettimään matkalle tarvittavia asioita tai vaatetusta.

Viikko ennen reissua rupesti ahdistamaan jo oikein urakalla, mikään ei ole valmiina. En minä sinne reissuun lähde, perhana.
Toisin kuitenkin kävi, kiitos viime hetken spontaanisti järjestettyjen tapaamisten Verstaan ja Tilkkeen nuorten välillä.
Me nuoret päätimme, että ehkä sitä voisi tässä kohtaa hieman tutustua toisiinsa ennen reissua, ja järjestimmekin kaksi tapaamista vapaa-ajallamme vain päiviä ennen matkaa.

”Hitto, noihan on ihan hyviä ihmisiä. Ehkä sinne reissuun sittenkin uskaltaa mennä” – Ja niin sitä mentiin.

Matkan rahoitti Euroopan Unionin ERASMUS+ projekti

Menopäivä:

Menopäivä oli hidas ja väsynyt. Lähdimme aamuyöllä hieman neljän jälkeen matkaan Tampereen linja-autoasemalta, perille hotelliimme Cahersiveenin pikkukylässä pääsimme noin klo 11:30.

Nautimme matkan aikana Full Irish Breakfastin – eli tolkuttomasti lihaa, leipää, kananmunia sekä appelsiinimehua aamupalaksi – ja pysähdyimme Irlannin bussimatkan aikana katselemaan jylhiä maisemia vuoren rinteeltä alas laaksoon.

 

 

 

Ensimmäinen täysi päivä

 

 

 

 

 

Menimme paikalliseen monitoimitaloon ryhmäytymään ja tutustumaan niin toisiimme kuin paikallisiin nuoriinkin, joita ei sitten kuitenkaan ollut kovin montaa menossa mukana.
Teimme rentoutus- sekä tutustumisharjoituksia, tällä kertaa onneksi ilman hernepusseja.

Seuraavaksi jakauduimme pienryhmiin ja suuntasimme kaupunkiseikkailemaan. Tutustuimme lähialueeseen kysymysten, tehtävien sekä valokuvaamisen kautta.
Rustasimme myös runoja niinkin makeasta aiheesta kuin juustosta.

Cheese is melting,
Everything is melting,
Oh dear God,
It’s summer

Käytimme iltapäivän vapaa-aikamme lähialueiden kiertelemiseen ja katselemiseen. Pelasimme myös pienellä porukalla Footbagia puistossa.

 

 

 

 

 

Harhailureissun jälkeen luvassa oli iltamat;
esitimme suomalaista musiikkia irlantilaisille, söimme suomesta tuotuja klassisia suomalaisia syötäviä, sekä tanssimme irkkumusiikin tahtiin.

 

 

 

 

Yksi nuorista soitti kitaraa, toinen lauloi. Viidestoista Yö, Ukkometso ja murheellisten laulujen maa tulivat esitettyä.

Päivä 2

Aamupalaa klo 8:30, minkä jälkeen suuntasimme Asana Language Schooliin kuuntelemaan Sean O’Laoghairen kertomuksia paikallisista kansantaruista, esimerkiksi soturijohtaja Finn McCoolista.
Me suomalaiset puolestamme esitimme lyhyitä pätkiä Kalevalasta ääneen suomeksi sekä englanniksi.

Iltapäivällä kävelimme neljän kilometrin matkan läheisille Ring Fortille (ikivanha linnamainen asuinrakennelma), missä koitimme Tai Chi:tä, meditaatiota
sekä pyrimme käsimerkein viestittämään päällämme pörräävälle dronelle, että menisitkö ystävällisesti muualle.

 

 

 

 

Ilalla vuorostaan tulimme melkein syödyksi elävältä, kun tutustuimme paikallisiin verenhimoisiin kaksisiipisiin hyönteisiin, jotka tunnetaan paremmin nimellä harsosääsket.
Istuskelimme nuotion äärellä, juttelimme niitä näitä paikalle saapuneiden Irlantilaisten – ja toisiemme – kanssa, sekä silittelimme paikallisten mukana saapuneita koiria.
Myös koripalloa, korttia sekä perisuomalaista mölkkyä tuli pelattua. Olimme ostaneet suomesta mukaan Mölkky-pelin, jotta voimme tutustuttaa Irlantilaiset meidän pelikulttuuriin.

 

 

Päivä 3

Aloitimme aamun bussireissulla Valentia-nimiselle saarelle.
Saarelle saavuttuamme matka jatkui kävellen hieman kauempana olevaan Bray Toweriin, mikä sijaitsee Valentia-saaren korkeimman vuoren – Geokaun – huipulla.
Vuoren huipulta avautui aivan mielettömän hienot maisemat ympärillä oleviin Cahersiveenin sekä Portmageen pikkukaupunkeihin, Dinglen laaksoon, Macgillycuddyn kukkuloille, sekä Skellig, Blasket, ja Beginish -saarille.

 

Kiipeilymatkan varrella eräs paikallinen mies antoi ystävällisesti seurueellemme mahdollisuuden pitää pientä lammasta sylissä ja ottaa tästä kuvia.
Se oli ultrasöpöä.

 

 

 

 

Paluumatkalla poikkesimme pieneen museoon, missä oli irlantilaiseen luontoon sekä merenkäyntiin liittyvää härpäkettä esillä.
Tutustuimme myös vapaaehtoisvoimin pyöritettävään meripelastusalukseen, sekä kruunasimme päivän reissumme paikallisella maatilalla, missä söimme paikan päällä tehtyä jäätelöä.

Ilalla järjestettiin runonlausuntailta viereisessä hotellissa. Vaikka tapahtuma olikin paikallisten oma, päätyi osa meidän porukasta esiintymään sielläkin.
Paikalliset saivat – tai joutuivat – kuuntelemaan pienen pätkän Kalevalaa, Tommy Tabermannia in english, sekä erään nuoren itse laatiman runon.
Mainitsisimme mielellämme kyseisen nuoren nimen, mutta se on sensuroitu tästä. 🙁

 

 

Päivä neljä

Perjantaina menimme taide- ja kulttuurikeskus Tech Amerginiin. Paikan päällä näimme kuinka paikalliset savityökurssilaiset tekivät erilaisia savitöitä, sekä saimme kokea
multisensorisen teatteriesityksen ensinäytöksen. Kyseisessä näytöksessä oli aistittavaa niin kuulo-, näkö-, tunto-, kuin hajuaistillekin.
Esityksen teemana oli luonto ja ystävyys, hajut ja muut aistimukset olivat teeman mukaiset. Oli vesisadetta, puiden oksia, sekä yllättävää ukkosmyrskyä.

 

 

 

 

Tutustuimme Tech Amerginin puutarhatoimintaan, ja yksi nuoristamme sai henkilökohtaisen pikakurssin paikallisista viljely- ja pellonhoitotekniikoista, joita voimme soveltaa Verstaan omalla peltopläntillä.
Siitä siirryimme osallistumaan ”Wellness Toolkittiin”, eli yoogaamaan ja opettelemaan itselle sopivia keskittymismetodeja kahden paikallisen nuoren naisen opastuksessa.

 

 

 

 

Seuraava kohteemme oli Waterville-niminen pikkukaupunki, missä – paikallisten suureksi ylpeydeksi – Charlie Chaplin vietti aikanaan kesälomiaan kalastuksen merkeissä.
Osa porukasta keräili kiviä ja rentoutuivat rannalla, toiset taas kävivät shoppailemassa sekä kahvittelemassa.

 

Illalla tarjolla oli lautapelailua paikallisen nuoren, Cianin kanssa.

Osa porukasta kävi kuuntelemassa paikallista live-musiikkia, jossa Asana-koulun omistaja oli mukana soittamassa.

 

 

Päivä viisi

 

 

 

 

Rantataidetta sekä auringonpalvontaa.

Menimme läheiselle uimarannalle tekemään rantataidetta hiekalla, sekä tutustumaan viereiseen keijukaismetsään. Emme löytäneet keijuja. 🙁

 

 

 

 

Teemaan liittyvää ostettavaa tilpehööriä kuitenkin löytyi alueen suurimmalta käsityöpajalta vaikka millä mitalla.
Paikalta löydettiin myös Star Wars -teemaista turistirihkamaa, sillä lähistöltä löytyvästä Skellig-saaressa oltiin kuvattu tuoreinta Star Wars -elokuvaa. ”Buy the Force and related merchandise, Luke!”

 

 

Päivä kuusi

Cill Rialaig -taidekeskukseen tutustumaan ”resident artistien” tekemiin taideteoksiin. Nämä ”resident artistit” ovat eri taidealojen taiteilijoita, jotka saapuvat seudulle työstämään jotain taideteostaan
Irlannin maalaismaisemien rauhaan ja tunnelmaan. Resident artisteille järjestetään paikan päällä yöpyminen lähivuoren juurelta löytyvistä keski-aikaisista maalaispirteistä.
Ulkomaillakin paljon suosiota saanut Outi Heiskanen on aikoinaan ollut resident artistina Cill Rialaig -taidekeskuksessa, ja hänenkin töitään oli esillä nähtävinä.

 

 

 

 

Nähtävänä oli myös juurikin Outi Heiskasen aluilleen saattama painopaja, jossa painatetaan vanhaa tekniikkaa mukaillen painatustöitä paperille, lasille, ja muille materiaaleille. Esimerkiksi Pablo Picasso on luonut muutamia taideteoksiaan painatustekniikan avulla.
Loppupäivä kului yleisen oleskelun ja kahvinjuonnin parissa meren äärellä.

 

Päivä seitsemän

Viimeinen kokonainen päivä Irlannissa.
Aamupäivästä menimme toistamiseen paikalliseen monitoimitaloon, tällä kertaa tarkoituksena oli tehdä biisi. Teimme kolme.
Paikallisen muusikko Andrew ’Skatz’ Scattergoodin opastuksessa kirjoitimme ensin paperille tunteitamme ja kokemuksiamme Irlannin reisusstamme, minkä jälkeen paperit paloiteltiin,
sekoitettiin ja sattumanvaraisesti valittiin lyriikoiksi kappaleisiin. Vaikka metodi tuntui aluksi kovin höpsöltä, lopputulokset olivat erittäin toimivia.

Iltapäivän vapaa-aika kului joutuisasti läheisen vuoren huipulle kiivetessä. Puolessa välissä matkaa meinasi leikki jäädä monelta jo kesken, mutta pienen tuumaustauon jälkeen
jaksoikin vielä pinnistellä aina huipulle asti – noin 400 metriä merenpinnan yläpuolelle.

 

 

 

 

Illalla tanssittiin nolosti, jaettiin kiitoskortit Irlannin ryhmän nuorille sekä ohjaajille ja hotellihenkilökunnalle yhteistyöstä sekä loistavasta asiakaspalvelusta.

 

 

Kotiinpaluupäivä

Paluupäivä koitti aivan liian pian, ei sitä olisi malttanut tulla takaisin suomeen ollenkaan. Mitään mainitsemisen arvoista ei tapahtunut, kaikki viettivät matkan nukkumisen merkeissä.

Kokonaisuudessaan reissumme ylitti jokaisen osallistujan suurimmatkin odotukset. Alussa pelottaneet asiat, kuten jatkuva sosiaalisuus, yleinen jaksaminen, lentopelot, syöminen
ja englanninkielen osaaminen eivät sittenkään olleet ylitsepääsemättömiä esteitä matkasta nauttimiselle.
Ylimääräiseltä dramatiikalta säästyttiin, ja erään nuoren suusta kuuluikin aito hämmästys, kun yhdenkään matkakumppanin välit eivät alkaneet liikaa ”hiertämään” kenenkään toisen kanssa.

Nuorten kommentteja matkasta:

”Luonto sekä maisemat olivat henkeäsalpaavia.”
”Irlannin kaksi parasta asiaa ovat lampaat ja ihmiset.”
”Fucking midges.” (suom: hitsin ötökät)

 

Loppuun vielä kuva vastaan tulleesta kissasta, koska kissakuvat on ihania.