Sopimusvuori Ry kotisivu

Elokuinen päiväretki Iso-Vuorijärvelle

 

 

Tiistaina 20.8 suuntasimme bussikyydillä 4H:n järjestämälle metsäretkelle Iso-Vuorijärvelle, joka sijaitsee Orivedellä. Verstaalta matkaan lähti parikymmentä nuorta ja meidän lisäksi Treili Oy:ltä Askel-kurssilaisia.

Bussimatkalla tutustuimme jokamiehenoikeuksiin erilaisten väittämien avulla.

Sää suosi retkeämme ja kallion alla, järven rannalla sijaitsevan nuotiopaikan löydettyämme osa lähti patikoimaan läheiselle retkeilyreitille, joka kiersi Iso-Vuorijärven ympäri. Maasto oli paikoitellen erittäin vaikeakulkuista juurakoineen ja korkeuseroineen, mutta esteistä selvittiin ja tarvittaessa kierrettiin helpommasta kohdasta.

 

 

Metsässä mieli virkistyi ja kamerat räpsyivät kuvatessa upeaa luontoa. Nuotipaikalle palattuamme sytytimme nuotion ja paistoimme makkaraa, sekä söimme eväsleipiä. Syömisen jälkeen Verstaan ja Askeleen nuoret jaettiin pienryhmiin, joissa jokainen esitteli retkeilyreitiltään löytämänsä kiven, oksanpätkän, kävyn tai muun esineen, joka kuvasi itseä tai päivän mielialaa jotenkin. Nuotiolla valmistetun kahvin juomisen jälkeen lähdimme kävelemään nuotiopaikalta kohti bussikyyditystä Tampereelle.

 

  • Sara A.
  • Kuvat: Kari Vahtolammi