Oman mielen hyvinvoinnista huolehtiminen ja sen terveyden vaaliminen arjessa on itse asiassa aika tasapaksua hommaa ja toistoja vaativaa. Älä kuku hereillä liian myöhään, syö tasaisin väliajoin ja liiku tarpeeksi. Tosin – kun ikämittarissa on tarpeeksi kilometrejä, korostuvat juurikin näiden jokapäiväisten ja arkisten rutiinien ja säännöllisyyden merkitys.
Olen intohimoinen palapelien kokoaja, mikä ei ole kovinkaan mediaseksikäs harrastus. Palapelit vaativat minulta keskittymistä yhteen asiaan sekä pulmanratkaisumalttia. Taustalla on päällä aina jonkinmoinen mölytoosa luomassa tunnelmaa. Peliin keskittyessä muut ajatukset hiljenevät. Pää tyhjenee ja mieli kiittää.
Metsät ovat minulle kirkkoja. Niissä saan maata mättään päällä ja katsoa puiden latvojen hiljaista liikettä. Varastoida talveksi sen pyyteettömiä lahjoja. Ja erityisesti maadottua ja juurtua sen kaarevilla ja juurekkailla poluilla ymmärtäen, että sinne tässä elämän kiertopolussa tulen palaamaan.
Olen tehnyt erilaisia vapaaehtoistöitä parikymppisestä lähtien. Siitä roolista käsin saan tarjota potilaille sellaista läsnäoloa, jota ammattilaiset eivät ehdi antamaan. Saattohoidon vapaaehtoisena toimiminen on minulle erityisen merkityksellistä ja sen myötä mieltä hellivää ja tukevaa. Ei raskasta, kuten moni luulee, mutta vaativaa ja valtavan antoisaa.
Sanomattakin on selvää kuinka äärettömän suuri merkitys mielen voinnille on sillä, millaisella tolalla suhteet läheisiin ja tärkeisiin ihmisiin ovat. Näin se minullakin on. Ilman heitä olisin hukassa.
Toinen merkittävä tekijä on oman pään ja sydämen sisällä tehtävä jokapäiväinen huolenpito sekä armo ja myötätunto itseä kohtaan. Ja jotta en ottaisi itseäni tai elämää liian vakavasti, valitsen nähdä hyvää ja hauskaa kaikessa, hymyillä ja nauraa. Se tekee tästä matkasta, jota elämäksi kutsutaan, huomattavasti nautinnollisempaa, antoisampaa ja kepeämpää.
– Tuumailija Näsinkulmasta
Teksti on osa Mun mielessä -blogikokonaisuutta, jossa Mielenterveyskuntoilijat kertovat oman tarinansa.
