Suomen Klubitalot ry:n kevätwebinaarin tervetuliaispuhe

Meillä Sopimusvuoressa vuoden 2020 piti olla suuri juhlavuosi. 4.5.2020 Sopimusvuori ry:n perustamisesta tuli kuluneeksi 50 vuotta, meillä oli suunnitteilla mm. Tampereen kaupungin järjestämä juhlatilaisuus kaupungin Raatihuoneella, oman väen juhlat Tampere-talossa ja juhlaseminaari asiantuntijoille. Samaan juhlahumuun olisi liittynyt Sopimusvuoren klubitalojen isännöimä Suomen Klubitaloverkoston jokavuotinen kevätseminaari, sillä vuosi 2020 oli juhlavuosi myös Suomen klubitaloille. Viime vuoden lokakuussa tuli kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun Suomen ensimmäinen klubitalo, Näsinkulma, perustettiin tänne Tampereelle. Siitä sai alkunsa Suomen klubitaloverkosto, johon tänä päivänä kuuluu 23 klubitaloa ympäri Suomea. Siitä hyvästä haluankin vielä näin jälkikäteen onnitella kaikkia Suomen klubitaloja, 25 vuotta työtä sen eteen, että jokaisella mielenterveyden tilasta riippumatta on oikeus toteuttaa itseään omien kykyjensä ja vointinsa mukaisesti yhdenvertaisena ja arvostettuna yhteiskunnan jäsenenä, on jo sinällään merkittävä saavutus. Lämpimät onnittelut, huikeaa työtä!

Kuten arvata saattaa vuosi 2020 ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Juhlat ja seminaarit peruuntuivat ensin kerran, sitten toisen kerran ja siirryttiin erilaiseen arkeen, jossa etäyhteydet korvasivat suurelta osin kasvotusten tapahtuvat kontaktit, ja josta tämä webinaarikin on osoitus. Ja hyvin ihminen oppii, varsinkin pakon edessä. Jos viime keväänä meillä ei vielä ollut valmiuksia järjestää webinaaria verkossa, niin nyt se tuntuu jo ihan luonnolliselta. Hyvin luonnolliselta jatkumolta tuntuu myös se, että Suomen ensimmäinen klubitalowebinaari striimataan täällä Tampereella, jossa myös ensimmäinen klubitalo perustettiin ja sen järjestävät Sopimusvuoren klubitalot Näsinkulma ja Walonkulma. Eikös se niin mene, että kerran edelläkävijä, aina edelläkävijä! Haluankin jo etukäteen kiittää teitä rakkaat klubitalolaisemme näiden päivien järjestelyistä. Tiedän, miten paljon työtä ja ahkeruutta, mutta myös suurta innostusta, rohkeutta ja heittäytymistä tämän kaiken organisointi on vaatinut. Haluan myös kiittää kaikkia teitä ammattilaisia, kokemusasiantuntijoita ja yhteistyökumppaneja, jotka olette lupautuneet tuomaan päiviin sisältöä ja antamaan asiantuntemustanne meidän kaikkien käyttöön puheenvuorojen ja työpajojen muodossa. Kiitos!

Lyhennelmä Toiminnanjohtaja Christa Rajantin avauspuheenvuorosta.