Sopimusvuori Ry kotisivu

Kuin Platonin dialogit – Syvällisen keskustelun äärellä.

Aloitin vuoden 2019 lokakuussa ohjaamaan Sorinan kuntoutujille syvällisen keskustelun ryhmää. Jonkinlaista hieman pohtivampaa keskusteluryhmää oltiin toivottu jo hetken aikaa, joten tilaisuuden tullessa nappasin kopin ryhmän vetäjän paikasta ja rupesin työstämään ryhmän sisältöä. Aluksi pyörittelin erilaisia ideoita päässäni; aiheita, tapoja lähestyä niitä ja kuinka ylipäätään saada keskustelua aikaiseksi, jopa hieman vakavemmistakin aihealueista.

Päädyin lopulta siihen, että keskustelua saataisiin parhaiten aikaan, jos ryhmään osallistuvat ihmiset saisivat itse päättää käsiteltävät asiat kullekin kerralle.

Tuumasta toimeen.

Ensimmäinen kerta käytettiinkin ideointiin ryhmäläisten kanssa. Tämä alustava keskustelu synnytti listan aiheita, joista lähdettiin luomaan viikoittaista dialogia. Ensimmäiseksi varsinaiseksi aiheeksi valikoitui Ystävyys ja ihmissuhteet. Sitä seurasi Rakkaus. Kummatkin aiheet olivat tuttuja sekä merkityksellisiä jokaiselle ja saivat aikaan paljon keskustelua niiden tarkoituksesta elämässä.

Viikkojen edetessä, ryhmään saapui aina vaan uusia kasvoja osallistumaan keskusteluun tai vain kuuntelemaan mielenkiinnolla ihmisten mielipiteitä kulloisestakin aiheesta. Jokainen kerta alkoi kirjoittamallani alustuksella päivän aiheesta, joka oli omiaan herättämään keskustelua. Lisäksi kyselin aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja esitin väittämiä ja omia mielipiteitäni saadakseni ihmiset pohtimaan asioita syvemmin ja ruokkiakseni keskustelua.

Oli ilo huomata, että ryhmästä kehkeytyi hyvinkin suosittu ja samat ihmiset palasivat kerta toisensa jälkeen liittymään keskusteluun. Saimme aikaan monipuolista ajatustenvaihtoa ja ehkäpä jopa herätimme yhdessä lisää innostusta tutustua aihealueisiin. Ryhmän vetäminen oli itselleni mielenkiintoista, sekä inspiroivaa.

Toivon, että koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan jälkeen ryhmä jatkaa vielä toimintaansa ja joku ottaa kopin ryhmän ohjaamisesta jatkossa, kun itse lähden pois Sorinasta.

Lopuksi vielä käsittelemämme aiheet: Ystävyys ja ihmissuhteet, Rakkaus, Väkivalta/Sota, Ikääntyminen, Mielenterveys/terveys, Tekoäly (Uhka vai mahdollisuus), Musiikki, Uni/unet ja unettomuus, Matkustus, Harrastaminen, Henkinen kasvu, Tv ja elokuvat, Kirjallisuus, Moraali ja eettisyys, Ihmisoikeudet, Kohuotsikot/media ja misinformaatio.

 

Hyvää kevättä!

Ohjuri- pajalta

Joonas