Sopimusvuori Ry kotisivu

Naistenryhmän päätösretki Tallipihalle 18.12.2019

Naistenryhmän viimeinen kerta vietettiin Tallipihalla Tallipihan Joulua ihastelemassa. 🎄 Kävimme Tallipihan kahvilassa herkuttelemassa kakkukahveilla ja sen jälkeen kiertelimme katselemassa alueen tunnelmallisia puoteja.

Joulupuoti Hohteessa oli myytävänä vaikka mitä jouluisia juttuja. Siellä oli mm. kauniita joulukoristeita, joulukukkia sekä kaikenmoista pientä kivaa vaikka joululahjaksi annettavaksi. Hohteessa päästiin myös rapsuttelemaan lampaita. Kävimme myös Nooran Putiikissa ihailemassa aivan mahtavia koruja ja hieman erilaisia, vinkeitä joulukoristeita. Puodeista tarttui mukaamme joulukortteja ja joululahjoja. 😉

Retki oli todella mukava ja pääsimme rennoissa tunnelmissa tutustumaan toisiimme vielä hieman paremmin. Edes kostea räntäsade ei häirinnyt fiiliksiä.

Naistenryhmä tulee jatkumaan taas ensi vuonna, mutta toisen ohjaajan luotsaamana. Haluan vielä kiittää kaikkia ryhmäläisiä osallistumisesta. Ryhmää oli ilo ohjata! ❤️

 

Terv. Maija

 

(Jutun kirjoittanut ja kuvat ottanut Sorinan Hoivis/Ohjuripajalainen Maija)