Sopimusvuori Ry kotisivu

Kävelyfutisturnaus 14.5.2019

Meidät oli kutsuttu kävelyfutisturnaukseen Lielahteen niemenrannan kentälle aurinkoisena tiistaipäivänä. Näsinkulman klubitalolta paikalle saapui hieman alle kymmenen hengen osanotto. Turnaus koettiin hyväksi harjoitukseksi tulevaa Sopimusvuori cupia varten. Turnauksen järjesti Rientola yhdessä mielen Ry:n kanssa, joten osallistumisestamme kuuluu suuri kiitos heille.

Ensimmäisen pelin aika oli klo 10:00 aamulla ja vastassa meillä oli Mielen Ry. Vastustajamme pelaa viikoittain kävelyfutista varatulla vuorolla, joten otteistamme paistoi alussa pieni kankeus. Kunniakkaan taistelun jälkeen hävisimme ensimmäisen pelin jääden nollille. Auringon paistaessa ja lämmittäessä kauniisti porottaen taivaalle, tämä ei kuitenkaan häirinnyt iloista joukkuettamme. Toiseen peliin lähdettäessä olimme sisuuntuneita häviöstämme ja lähdimme hakemaan finaalipaikkaa voitolla Rientolasta. Hyvän pelin ja hallinnan kautta joukkuettamme ei kuitenkaan tulos suosinut ja hävisimme matsin täpärästi. Maalitili avattiin ja esitykset lupaavat hyvää tulevaa Sopimusvuori cupia varten.

Päivä päättyi maittavaan lounaaseen Rientolan tiloissa ja palkintojen jaossa saimme hyvät muistot tuotavaksi takaisin Näsinkulmaan. Kokonaisuudessaan päivä oli meille tosi antoisa ja kiitämme kovasti järjestäviä tahoja hienosta turnauksesta. Seuraavaksi katseet suunnataan Sopimusvuori cupia kohden! Toivottavasti saamme jatkossakin osallistua vastaaviin turnauksiin, reppumme täyttyi pelaamisen ilosta.
-Sami & Pasi-