Sopimusvuori Ry kotisivu

Suomen Kädentaidot 2019 -messujen yhteistyötä

Suomen Kädentaidot 2019 -messut tekee hyväntekeväisyysyhteistyötä Sopimusvuori ry:n kanssa ja julkaisee muutaman viikon välein sopimusvuorelaisten tarinoita ja ajatuksia käsitöiden tuomasta hyvästä olosta, mielenvoimasta ja yhteisöllisyydestä. Tässä viimeisin tarina.

Näsinkulman Klubitalolla kävi kova tohina, kun Tampereen keskustassa sijaitsevissa uusissa tiloissa tehtiin porukalla ”Yhdessä mielenvoimaa” -yhteisökäsityöteosta. Teos on palapelimainen tilkkutyö, joka tulee näytille Suomen Kädentaidot -messuille. Sopimusvuori ry:n kiertävän kädentaitojen ohjaajan opastuksella yhteisöllisin ajatuksin koristeltuja paloja syntyi niin kovaa vauhtia, että näsinkulmalaiset rikkoivat kahdessa päivässä Sopimusvuoren yksiköiden siihenastisen ennätyksen.
Näsinkulman Klubitalo toteuttaa kansainvälistä klubitalomallia, joka sai alkunsa Yhdysvalloissa vuonna 1944, kun paikallisesta mielisairaalasta kotiutuneet avohoitopotilaat halusivat paikan, jossa voivat tavata toisiaan. Näsinkulman Klubitalo on Suomen ensimmäinen Klubitalo ja se perustettiin Tampereelle vuonna 1995. Näsinkulma on matalan kynnyksen jäsenyhteisö, jonka ylläpitämiseen ja kehittämiseen osallistuvat kaikki sen jäsenet. Klubitalolla jäsenet ja henkilökunta ovat siis keskenään tasavertaisia. Klubitalotoiminta koostuu toiminnallisesta ja aktiivisesta päivästä, erilaisista työ- ja koulutusmahdollisuuksista sekä vapaa-ajan toiminnasta.
Klubilainen Tanja totesi Kädentaidot-messuille tehtävästä käsityöstä, että on ollut hirveän mielenkiinoista miettiä koko yhteisön voimalla palapelipaloihin tulevia tekstejä ja laittaa niitä eri tavoin kankaaseen. Hänen mielestään on ollut mukavaa ja inspiroivaa tehdä yhdessä messutuotteita. Yksi Tanjan itse ideoimista lauseista olikin ”Hyvä olla yhdessä.” Palasensa hän vielä koristeli sydämellä. Käsillä tekemisestä tulee Tanjan mukaan hyvä mieli – varsinkin, kun pääsee näkemään kättensä jäljen. Hän ei tällä hetkellä tee kotona käsitöitä, koska hänellä ei ole ompelukonetta, mutta Klubitalolla hän tykkää osallistua ja Tanja on myös pohtinut, että hankkisi puikot ja katsoisi internetistä ohjeet esimerkiksi kaulahuiviin tai villasukkiin. Silmukat hän osaa kyllä luoda, mutta muuten muistia pitäisi hieman virkistää, koska hän on kutonut viimeksi koulussa.
Seuraa somessa: #kädentaidot2019 #hyväolokäsitöistä #yhdessämielenvoimaa #sopimusvuoriry#yhteiskunnallinenyritys #avainlippu