Mielenterveyskuntoilua parhaimmillaan

Tampereen Pallo-Karhut ry (TP-K) on mielenterveyskuntoilijoiden urheiluseura, jonka Sopimusvuoren asiakkaat ovat perustaneet 10.10.1973. Pallo-Karhut on Suomen ensimmäinen mielenterveyskuntoutujien perustama ja ylläpitämä urheiluseura. Toimintamme on tavoitteellista menestykseen tähtäävää kunto- ja kilpaurheilua sekä terveysliikuntaa. Toimimme fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja parantamiseksi sekä virkistykseksi. Sopimusvuori tukee osaltaan seuramme toimintaa antamalla tarvittaessa käyttöön tiloja ja henkilökuntaresursseja. Toimistomme sijaitsee Sorinassa, Sorinkadulla.

Tampereen Pallo-Karhujen perustajajäseniin kuului jo edesmennyt, pitkäaikainen puheenjohtaja Sannan Raimo. Itse tulin Sopimusvuoreen vuonna 2007 ja pian jo liityinkin Pallo-Karhuihin. Aloitin pelaamisen salibandystä ja lentopallosta, ja kävin koko lajikirjon läpi. Lajeja on ollut toistakymmentä, mm. jalkapallo, tennis, yleisurheilu, maastojuoksu, pingis, futsal, kävelyfutis, käsipallo…

Loukkaannuin polvesta pahoin v. 2010 ja kahden leikkauksen jälkeen esim. jalkapalloa en ole pystynyt kunnolla pelaamaan. Itse tykkään mielenterveyskuntoilla lasteni kanssa ulkona luonnossa esim. eväsretkillä metsässä ja pulkkamäessä sekä uida talvella uimahallissa ja kesällä järvessä mm. mökillä. Mökkeily on myös hyvää mielenterveyskuntoilua kaikkine puuhineen. Lapseni tykkäävät paljon ulkoilla, uida ja olla mökillä.

SM-tasolla olemme kilpailleet lentopallossa, salibandyssä, futsalissa, jalkapallossa, käsipallossa, kävelyfutiksessa ja yleisurheilussa. Menestystä on tullut enenemässä määrin 2010-luvulta alkaen. Ja meillä on salibandyssä kuusi kultamitalia ja kaksi pronssia. Käsipallossa viisi kultaa ja kaksi hopeaa. Jalkapallossa kolme kultaa, kaksi hopeaa ja yksi pronssi. Lentopallossa kuusi pronssia. Ja kävelyfutiksessa yksi pronssi. Nämä kaikki siis valtakunnallisista SM-tason turnauksista.

Olemme kilpailleet myös tenniksessä ja pingiksessä seuran sisäisesti. Ennen oli tapana järjestää yleisurheilukisat ja maastojuoksukisat vuosittain. Myös juhlia pidettiin ahkerasti, oli kevätjuhlat ja vuosijuhlat syksyllä.

Meillä on aktiivinen seitsemän jäseninen hallitus, jota johtaa puheenjohtaja Jarno I.

Tämänhetkistä lajitarjontaa:

  • Käsipallo: Treenit keskiviikkoisin klo 18.30-19.30 Takahuhdin Yläkoululla, Hanhenmäenkatu 2, SM-kisat Hesassa to 28.4. johon käsipallokautemme päättyy.
  • Salibandy: Treenit torstaisin klo 15-16 Tampereen Stadion, Liikuntasali 1, toukokuun 19:sta päivään saakka. MTKL:n SM-turnaus on Tampereella 11.6.
  • Jalkapallo: Treenit keskiviikkoisin klo 15-16 Pyynikin urheilukentällä, kesäkuun alusta syyskuuhun. SM-kisat Hesassa syyskuussa.
  • Tennis: Seuran sisäinen sarja tiistaisin klo 15-16 Kaukajärven kentällä, kesäkuun alusta alkaen.

Mitä saat liittymällä Pallo-Karhuihin?

  • Mahdollisuus päästä harrastamaan monipuolista liikuntaa
  • Uusia kavereita, joiden kanssa on mukavaa yhteistä tekemistä
  • Mahdollisuuden päästä vaikuttamaan
  • Kivoja kisamatkoja

Jäsenmaksu 10 € / kalenterivuosi
Laita sähköpostia pallokarhut@gmail.com tai mene paikan päälle reeneihin!

Olet siis tervetullut toimintaan mukaan juuri sellaisena kuin olet!

Mukavia mielenterveyskuntoiluhetkiä jokaiselle!
Terveisin, VPJ Micce-mielenterveyskuntoilija