Miksi lähtisin kuntouttavaan työtoimintaan? Onko se pelkkä pakko vai voiko se olla mahdollisuus löytää suuntaa omalle polulleni? Sopimusvuori ry tuottaa sosiaalisen kuntoutuksen ja kuntouttavan työtoiminnan palveluita monipuolisesti viidessä eri yksikössä.
Työtoiminnot ovat moninaiset ja niitä kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa ja heidän tarpeitaan kuunnellen. Uudet palvelusopimukset astuivat voimaan 1.4.2021 ja Sopimusvuori on lähtenyt kehittämään palveluita uusien sopimusten pohjalta. Yksi selkeä suunta ja tavoite palveluille on tuottaa valmentavia palveluita. Tämä tarkoittaa sitä, että toiminta on entistä tavoitteellisempaa ja työelämään tukevaa toimintaa. Sopimusvuori haluaa kehittää palveluitaan osittain myös uusille urille, koska sosiaalinen kuntoutus ja kuntouttava työtoiminta voi tarvittaessa olla enemmän kuin se perinteinen työpajaympäristö. Emme kuitenkaan halua unohtaa perinteisiäkin aloja työtoiminnoissa, koska näitäkin tarvitaan – työtoimintamme lähtee aina asiakkaan omista tavoitteista ja resursseista liikkeelle.
Olemme koonneet tilastoja vuodesta 2021 ja olemme iloinneet hienoista tuloksista. Seuraamme palveluiden vaikuttavuutta, sitä miten asiakkaat siirtyvät kuntouttavasta työtoiminnasta eteenpäin palvelun jälkeen. Sopimusvuori seuraa vaikuttavuuden tulosta 2-3 kuukautta kuntouttavan päättymisestä, koska tästä vaikuttavuudesta Tampereen kaupunki maksaa bonusta. Tampereen kaupunki seuraa palvelutuottajien vaikuttavuutta suoraan kuntouttavan työtoiminnan päättymisen jälkeen, jolloin vaikuttavuusluvut ovat vielä korkeampia.
Vuonna 2021 yhdistyksen yhteinen vaikuttavuusprosentti oli 10,45%. Yksiköiden välillä on eroja, riippuen myös yksikön omasta profiilista. Paras vaikuttavuus oli 15,68 %. Opintoihin siirtyi 11,71% (52 hlöä), työkokeiluun 10,36% (46 hlöä) ja suoraan työhön 3,15% (14%), palkkatukityöhön 2,25% (10 hlöä). Kaiken kaikkiaan suunnitelmallinen eteneminen yhteensä 290 henkilöllä. Jokaisen yksittäisen asiakkaan jatkopolusta iloitaan! Toisille asiakkaille polku on pidempi ja joillekin se saattaa olla hyvinkin lyhyt – vain pieni tuuppaus kohti asiakkaan omia unelmia. Tärkeintä valmentamisessa on löytää asiakkaan oma potentiaali, voimavarat ja motivaatio. Näillä päästään eteenpäin.
Vuoden kuluttua, kun tarkastelemme vuotta 2022, olemme aivan uudessa tilanteessa. Vuonna 2023 olemme osa Pirkanmaan hyvinvointialuetta ja neuvottelemme uusien tilaajakumppaneiden kanssa. Vaikka tilaaja muuttuu, asiakkaiden tarpeet eivät tule juurikaan muuttumaan. Laadukasta sosiaalista kuntoutusta ja kuntouttavaa työtoimintaa tarvitaan tukemaan ja valmentamaan asiakkaita tulevaisuudessakin.
Mari Toivonen
Sopimusvuori ry
yksikönjohtaja