Sopimusvuori Ry kotisivu

Liukasta laskiaista!

Kevättalvi on jo kulunut niin pitkälle, että vietämme ensi sunnuntaina, 14.2., laskiaissunnuntaita. Ensi viikon tiistaina onkin sitten laskiaistiistain ja laskiaisrokan vuoro.

Miksi vietämme näin kevättalvella laskiaista mäenlaskun ja hernerokan merkeissä?

Laskiainen on pääsiäistä edeltävä juhla, jonka jälkeen alkoi katolisena aikana 40 päivää kestävä paasto. Paaston aikana ei syöty lihaa, kananmunia eikä maitotuotteita. Paasto loppui vasta pääsiäisyönä.

Kevätpaastoa on vietetty 600 -luvulta saakka. Ennen sen alkua on katolisissa maissa keskiajalta asti vietetty karnevaaleja (”carne vale”= hyvästi liha). Olemmehan kaikki kuulleet Rion suurista karnevaaleista tai New Orleansin Mardi Gras -juhlasta. Kyllä me täällä Suomessakin osaamme riehakasta iloa pitää talvisiin olosuhteisiimme sopivilla mäenlaskulla ja napakelkkailulla.

Suomalaisen sanan ”laskiainen” alkuperä on epävarma. On ehdotettu, että juhlan nimi tulisi verbistä ”laskeutua” (paastoon laskeutuminen) tai verbistä ”laskea” (lasketaan päiviä pääsiäiseen). Kolmannen ehdotuksen mukaan sana tulisi romaanisen kielialueen laskiaisen vanhasta nimityksestä ”carne lasciare” (lihan jättäminen), ja sanan jälkimmäinen osa olisi aikoinaan muotoutunut suomalaisen suuhun sopivaksi. Sanan aikoinaan keksineet eivät ole enää kertomassa eikä asiasta ole kirjallisia todisteita, mutta laskiaissunnuntaita on nimitetty ”lihanlaskupyhäksi”, joten voisi olettaa, että laskiaisen nimi tulisi paastoon laskeutumisesta.

Laskiaisena syötiin aiemmin tukevasti liharuokaa, koska seuraavan kerran sai syödä lihaa vasta pääsiäisenä. Perinteisiä laskiaisruokia olivat rasvarieska ja laskiaisrokka. Rasvarieska oli sianihralla höystettyä ohraleipää, ja hernerokkaan pantiin joko siansorkkia tai sian pää. Myös erilaisia herkkuja tarjottiin. Nykyään niin suositut laskiaispullat alkoivat yleistyä 1800 -luvulla.Pullan väliin laitetaan kermavaahtoa ja joko hilloa tai mantelimassaa.

Suomessa laskiaisen juhlintaan kuuluu ehdottomasti mäenlasku. Tänä vuonna onkin erinomaiset mahdollisuudet mäenlaskuun suksilla, pulkilla tai vaikkapa muovikasseilla, kun on kunnolla lunta. ANNAKAISA