Sopimusvuori Ry kotisivu

KAMMOATKO KAAMOSTA?

Täällä pohjoisessa auringonvalo niukkenee syksyllä, ja on harmaata ja koleaa. Kun kasvuaika on ohi, maaperä ei enää ime vettä siinä määrin kuin kesällä, ja se johtaa vesilammikoihin ja lohduttomaan kuraan.

Varsinaista kaamosta eli sitä, että aurinko ei ollenkaan nouse horisontin yläpuolelle, on ainoastaan pohjois- ja eteläkalotilla. Suomessa varsinaista kaamosta esiintyy Sodankylän pohjoispuolella; esim. Utsjoella kaamos alkoi 26. marraskuuta ja päättyy tammikuun puolessa välissä.

Mikä on ehkä yllättävää, tai sitä ei ainakaan tule ajatelleeksi, on se, että etelässäkin on kaamos. Ei toki aurinkorannoilla, vaan lähempänä etelänapaa. Siellä vain kaamos alkaa maaliskuussa, aikana, jolloin meillä Suomessa on jo lupa odottaa kevättä.

Täällä eteläisemmässä Suomessa nimitetään kaiken kattavaa hämäränhyssyä kaamokseksi, vaikka se ei oikeaa kaamosta olekaan. Kun lunta ei ole, pimeys ja synkeys käyvät aivan iholle.

Joillakin ihmisillä valon väheneminen, koleus ja ankeus käyvät todella voimille, ja he väsyvät, käyvät apaattisiksi ja masentuvat. Kaamosmasentujan virkeintä aikaa on kevät, mutta jo juhannuksesta lähtien he alkavat jännittää tulevia hämäränhetkiä.

Kirjailija Anni Blomqvist kertoo Myrskyluodon Maija -kirjoissaan, että ”marraskuun hämärähetkiä on vietettävä”. Hämäränhetki oli se aika, jolloin ulkona ei nähnyt enää tehdä töitä eikä sisälläkään tuvassa ilman keinovaloa.

Hämäränhetkiä vietettiin niin, että talon väki istui tuvassa rauhassa ainoana valonaan avonaisesta uunista tuleva valon kajo. Se oli tarinoinnin aikaa. Vanhemmat miehet kertoilivat vanhempien aikojen tapahtumia ja muita paikkakuntaan liittyviä tarinoita. Joskus saattoi joku naapurikin tai pitkämatkaisempi vieras ilmestyä tupaan, ja silloin tarinat oikein saivat vauhtia.

Kun sitten hämärä alkoi muuttua pimeydeksi, otettiin tuli päreeseen, ja jokainen jatkoi omia töitään.

Tällainen ”juttutupa” olisi mielekäs tapa karkottaa kaamoksen synkkyyttä, mutta valitettavasti koronatilanne ei nyt salli mitään kokoontumisia.

Onneksi tätä pimeyttä ja kurjuutta ei jatku loputttomiin, vaan 21.12. on talvipäivänseisaus, jonka jälkeen päivä alkaa pidentyä. Onhan vanha sanonta, että ”loppiaisena päivä on jo kukonaskelta pidempi”. Päivä pitenee sitten juhannukseen asti. Heti juhannuksen jälkeen on kesäpäivänseisaus, ja siitä alkaen päivät rupeavat lyhenemään.

Tekisi mieli sanoa Aleksis Kiven sanoin: ”Se [elämä] kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen kultaisen auringon kiertoessa.”