Sopimusvuori Ry kotisivu

Poikkeusoloissa elämme tulevaisuuden varjoissa

Luultavasti me kaikki olemme jo kyllästyneet koronauutisiin ja erilaisiin suojaaviin toimenpiteisiin. mutta meidän on pakko sietää niitä suojataksemme itseämme ja toisiamme. Meidän on myönnettävä, että vallitseva poikkeustila, ja 3-vaiheinen muutos on jokaisen elämässä globaalisti. Mukavuusalueellemme on hiipinyt vaivihkaa kova vastustaja, jota emme näe, kuule, maista tai haista. Pieni ja pirullinen Corona Govid-19.
Tässä epätietoisuudessa emme voi muuta kuin olla mahdollisimman paljon kotona eristyksissä. Nykyhetki on seisahtunut odottamaan, mutta mitä ? Ainakin joudumme miettimään rutiinit uudelleen. ” Hokkuspokkus, elämämme heittivät kuperkeikkaa päivässä”.

Olin jo pitkään vaistonnut jotakin tapahtuvaksi. Epämääräinen paha olo vaivasi keskittymistä, ja arkihuolet painuivat toissijaisiksi. Kun poikkeustila julistettiin, se herätti heti paljon kysymyksiä, joihin kaikkiin emme saa vastausta. Tapahtui paljon pienessä hetkessä monella eri tasolla. Elämme tällä hetkellä 2-vaihetta, jossa ihmisten sietokykyä ja vastustuskykyä testataan. Etenkin kuinka lainkuuliaisia olemme, kuinka henkisesti jaksamme kuormitusta.

Ajatukseni täyttyvät huolesta. Miten pärjäävät iäkkäät vanhempani? Kuitenkin isäni selvisi lapsena Helsingin pommituksista ja isovanhempani sisällissodasta. Meillä kaikilla on varmasti kertomuksia oman sukuhistorian vaikeiden aikojen selviytyjistä.
Aiemmat sukupolvet ovat kestäneet pula-ajat ja säännöstelyt, taistelivat sodissa ja uurastamalla yötä päivää maksoivat sotakorvaukset pennilleen ainoana maana maailmassa. ” He eivät antaneet periksi, vaikka iso jättiläinen moukaroi pientä Suomea ”!
Nurisematta he tarttuivat kuokkaan ja rakensivat hiellä ja tuskalla meille valmiin kotimaan, omille lapsilleen. Nykypolvissa elää siten perimä: sisukkaan kansan terve ylpeys omasta perintömaastaan ja siitä maasta on aina noustu jaloilleen.
Yhtäkkiä minulla ei ollutkaan Kaarisillan mahtavaa yhteisöä ympärilläni. Miten kanssakulkijani voivat?

Onnekseni Leena ja Pirjo ovat antaneet minulle arvokasta yhteydenpitoa, koska yksinäisyys luo apeutta ja pelkoa. Pysyn siten järjissäni kun sain mahdollisuuden tehdä etätöitä ja minulle mieluista kirjoittamista tänne. Kiitos !
Lopuksi toivotan kaikille sitkeyttä kestää. Pitäkää silti huumorinkukka rintapielessä niin pärjäämme yhdessä.

kirjoitti Annukka Kaarisillasta 3.4.2020 Tampere