Sopimusvuori Ry kotisivu

..OPINAHJOSTA PURKUTYÖMAAKSI

Vesikanuunalla varustettu sumutinletkumies seisoo tanakasti keskellä harkkomurskakasaa kastellen purkutyömaata. Hänellä on tärkeä tehtävä; estää valtavan pölypilven muodostuminen ja leviäminen viereisiin asuintaloihin. Siitä huolimatta laasti- ja betonipöly tunkeutuu näkymättöminä hiukkasina sisälle ja saa yskimään epämiellyttävän hajun levitessä sieraimiin.
Valtavat betonipylväät saavat kyytiä purkukouran lujassa syleilyssä, jonka jälkeen iskuvasara pirstoo ne pieniksi palasiksi. Tiiliseinien sisältä retkottavat teräsvaijerit vääntyvät purkusaksien puristuksessa hangaten vastaan ikäänkuin jotkin rauhattomat sielut haluaisivat vastustaa Etelä-Hervannan koulun purkua.
Täydenkuun aikana säpsähdän hereille ilkeään tunteeseen kuinka purkualueella liikkuisivat menneiden aikojen kansankynttilöiden henget etsimässä kadonneita 70-luvun opinahjolaisiaan. Tulee pakonomainen tarve mennä parvekkeelle tarkistamaan. Kuunvalossa purkualue on aavemaisen rosoinen ja kylmän kolkko. Minua puistattaa ja jääpuikot rapelehtivat selkäpiitä pitkin.

Ruostuneet ilmastointiputket ja alumiinipellit rusentuvat purkukourissa rumiksi metallimöhkäleiksi kasaan, joka kasvaa suureksi vuoreksi. Eristevillat ovat homeen värjäämiä; ruskeaa, mustaa ja myrkynvihreää. Mitä kaikkea oppilaat ja opettajat ovatkaan joutuneet hengittämään, ainakin hometta ehkä jopa asbestia? Tiedä tuota sitten!
Oviaukot ammottavat tyhjyyttään betoniseinien torsoissa. Ennen niistä juoksentelivat iloiset pikkujalat kukin omaan luokkaansa oppimaan lasku- ja lukutaitoa. Opettajanhuone on muuttunut lajittelukouran tyhjiöasunnoksi, josta bitumieristeet, kaapelit ja sähköjohdot roikkuvat irvokkaasti esillä. Massiivinen määrä tiiliä ja harkkoja on kasautunut koko alueen alusmatoksi raskaiden kaivinkoneiden alle, jotka rouhivat ahnaat hydrauliset kaulat pitkällä rakennuksen sisältä lautatavaraa, muovia, styroksia ja muuta sekalaista rakennusjätettä. Näppärästi pyörivät kaivinkoneet muistuttavat muodoiltaan ylvästä joutsenta, joka tosin on melko roisi vertauskuva rusentavista voimanpesistä.

Pala palalta tuhoutuu monen koululaisen vuosien muistot ja koulun ainutlaatuinen historia. On jotenkin sydäntä särkevää todistaa päivittäin kuinka koulun monikymmenvuotinen opillinen kulttuuri häviää, ja sen myötä koulun historia katoaa sinisiin kontteihin. Jatkuva virta kuorma-autoja kippaa rujot jäänteet kaatopaikalle lajiteltaviksi ympäristöystävällisesti. Jotakin hyvää siis kuitenkin.

Jos seinillä olisi muisti niillä olisi paljon kerrottavaa. Minun muistoni koulusta liittyvät lähinnä äänestämiseen ja hammaslääkäriin, jossa kävin monen monta vuotta. Kaiken tämän keskellä olen hämmentyneen surullinen, mutta toisaalta, jos vanhaa ei pureta ei saada uutta tilalle. Mielestäni tämä purkutyömaa kuvastaa hyvin nykytilaa, jokin vanha aika jää nyt taa ja toivottavasti uusi armeliaampi aikakausi odottaa meitä kaikkia.

Kirjoitti ” Toimittaja” Mäkinen Kaarisillasta 27.4.2020