Sopimusvuori Ry kotisivu

HEINÄPELLOLLA


Poutapilvet ajelehtivat matalalla. Aurinko pilkisteli tämän tästä pumpulisten ohi purjehtivien valkoisten pilviharsojen takaa. Oli mitä loistavin heinänteko sää. Ei hellettä, eikä liioin satanutkaan.
Myllymäessä oltiin lähdössä heti aamuvarhain heinäntekoon niinkuin aina jok´ikinen kesä. Samalla se oli suvun kokoontuminen kesänviettoon yhteiseksi hyväksi puurtamisen lomassa.Kaikki ottivat osaa, jopa me alamittaiset, serkukset ja sisarukset, enot ja veljet.Meidän pienempien tehtävänä oli etsiä ja kantaa seipään tappeja, jotka työnnettiin aina seipään keskiosan reikään pitelemään alempaa heinäsuopaa paikoillaan, sitä mukaa kun hangolla nostettiin lisää heinää seipääseen. Juoksutimme myös vesi- ja sahtikannua janoiselle heinäväelle. Eemeli-pappa oli aiemmin niittänyt viikatteella Pertti-eno apumiehenä Iso-Suon heinät maahan kuivamaan haasioille, sillä alkukesän aurinko oli paahtanut yhtä mittaa muutamaa räiskyvää ukkosenilmaa lukuunottamatta. Ilma oli ollut suotuisa niin viljan kypsymiselle kuin heinän kasvulle.
Hangot ja haravat,viikate ja kanki, sahtikannu ja vesipullot muassamme lähdimme astelemaan kohti Isoa-Suota ja Pikku-Niittyä. Me pienemmät heinäntekijät tosin pääsimme Humu-hevosen kyytiin heinälavetille seipäiden päälle istumaan. Se oli erityisen jännittävää ja ikimuistoista.
Keskipäivällä aikuisilla hiki virtasi ja ensimmäiset rakot ilmaantuivat pakottaviin käsiin, mutta ” mitäs tuosta” he sanoivat,oli totuttu tekemään ja tulostakin syntyi. Heinäpellon maisema oli muuttunut. Viereisessä metsässä syödessämme kesän ensimmäisiä mustikoita katselimme ylös kohoavia heinäpatsaita. Meidän mielikuvissamme ne muistuttivat jättiläisliskon munia tai jonkun mahtihiiren pesiä.
Sänkipelto pisteli jalkapohjiamme. Kun äidin silmä vältti viskasimme sääriä hiertävät kumisaappaat pellon pientareelle, vaikka mummu oli varoittanut käärmeistä ja maa-ampiaispesistä, mekös varoituksia muistimme.
Iltapäivällä kuului jo kaukaa kärrypolulta tuttu kalina,kun kahvikupit kilisivät toisiaan vasten pärekorissa. Me sisarukset juoksimme pää kolmantena jalkana kahvintuojia vastaan, sillä tiesimme, että vasusta löytyisi uunituoretta vehnästä ja kauppa-auton punaista Jaffaa sekä mummun leipomaa sokerikakkua.
Kun ilta-aurinko alkoi jo painumaan horisontin taa oli urakka valmis. Vielä viimeiset heinät kerättiin seipäiltä Pikku- Niityltä heinäkärryyn mukaan. Me lapset haukottelimme leuat venyen,paarmojen puremat jalat eivät kantaneet ja kokopäiväinen jännitys väsytti, siksi pääsimme korkean heinäkuorman päälle jonne isä meidät nosti käskien pitelemään kuorman päälle vedetystä köydestä lujaa kiinni. Kärrypolku oli kuoppainen ja isoja kiviä täynnä. Meno oli jokseenkin vaappuvaa, mutta Humu oli tottunut vetäjä ja tunsi tiensä. Kun vihdoin navetta alkoi häämöttämään vielä viimeinen alamäki, joka olikin melkoista haipakkaa menoa,niin että kuorma keikkui uhkaavasti puolelta toiselle.Kyytiläisistä se oli vain hauskaa. Me kikatimme mahat kippurassa, niin että pissat oli tulla housuun. Voi niitä aikoja, kuinka haluaisin elää ne uudelleen. Kesäajat kaikkinensa on parasta mitä tiedän kokeneeni mummulassa 1960-luvulla.
Kaipauksella kirjoitti Anne M Kaarisilta 13.7 2020