Sopimusvuori Ry kotisivu

Ajatuksia koronasta

Tähän päivään mennessä olen ollut 149 päivää ” eristyksissä” tapaamatta juuri ketään, varsinkaan omia lapsia ja vanhempiani valitettavasti. Melkoinen kokemus kaikkinensa ! Huomaan, että alkaa veto loppumaan ja sietokyky on kovilla. Silti pidän päällimmäisenä ja tärkeimpänä syynä eristykseen sitä, että torjun virusta parhaiten välttämällä kanssakäyntiä muiden kanssa viimeiseen asti. Lääkärinikin kehoitti minua niin, koska olen myös kuulemma riskiryhmäläinen. Se on myös välttämätöntä, että vaikka saisin viruksen en oireettomana tartuta muita. Muuten maskipakkoa en kannata, koska siinä mennään jo itsemääräämisen puolelle, ja se rikkoo perustuslakia. Sitäpaitsi maskia pitää käyttää oikein, ja niitä tulee olla useita varastossa. Herää kysymys kuka ne toimittaa ja maksaa jne…millaisia maskeja jne…
Pakolliset asioimiskäynnit on kuitenkin hoidettava, mutta nekin minimissä. Onneksi on tietoliikenne, joten suurimman osan voi hoitaa koneella. Etätyö Kaarisiltaan ja yhteydenpito ohjaajiin toimii loistavasti sähköpostilla, ei mitään ongelmia. Toisaalta oma terveys ja jaksaminen huolettaa, mutta keskustelut ohjaajien kanssa puhelimitse piristävät kummasti jaksamaan. Ja se , että tuloksen näen heti tiedostoissa kuinka paljon olen saanut aikaan kirjoitustyössä. Niistä saan iloa ja toivottavasti lukijat tykkäävät.
Ensimmäinen kevätkuukausi oli pahin. Se epätietoisuus tulevasta harmitti ja samalla pelotti. Heräsi paljon kysymyksiä, joihin ei saanut vastauksia. Valeuutiset alkoivat myllyn lailla pyörimään joka tuutissa, ei tiennyt mihin uskoa. Elimme ja elämme kummallista aikaa ! Poissaolo Kaarisillan yhteisöstä vaati myös totuttelemista ja etätehtävien vierastaminen uutena asiana. Kaipasin ja kaipaan jutteluhetkiä ja yhdessäoloa muiden kanssa, yhteisiä ruokailuja ja kahvihetkiä rupattelun lomassa. Juuri sitä menoa ja tuloa, rytmiä päivään. Kaikki muuttui nopeassa tahdissa, ja oli oltava ajan hermolla mukana tietovälineiden varassa. Aluksi ihminen aina pelkää ja oudoksuu ennenkokemattomia uusia asioita, mutta vierastelu muuttui pikaisesti sopeutumiseksi ainakin minun kohdallani.
Jälkinäytöstä ei ole vielä taputeltu. Toinen aalto vaanii nurkan takana, kuulemma. Tiedä tuota sitten taaskaan. Tämä aika on ollut kuitenkin melko raskasta, koska se on vaatinut venymistä, todellista kanttia kestää, ja hermojen hallintaa. Niinpä tuskaillessani unettomuuden ja turvattomuuden kanssa välillä hiipii mieleeni jäytävä tunne selviämmekö me tästä kansakuntana, ja kuinka saamme talouden rattaat pyörimään ? Medioiden uhkakuvat olen päättänyt sivuuttaa, koska ne lisäävät pelkoa ja ahdistusta jo ennestään tukalaan oloon. Oikeastaan olen enemmän miettinyt miten vanhempani jaksavat, miten lapseni pärjäävät ? Mikään ei ole enään itsestäänselvää, vaan on mietittävä mahdollisia seurauksia, jos virus tarttuisi. Koronavirus oli jatkuvasti kysymysmerkkinä takaraivossa. Parasta ” hoitoa” oli kuitenkin tarttua kaksin käsin tiettyihin rutiineihin mitä näissä oloissa vain pystyi tekemään. Epävarmuudessa eläminen on kuluttavaa, ikäänkuin hapuilisit sokkona trapetsilla ilman turvaverkkoa korona-ajan kaikkein synkimpänä hetkenä,kun kuolinluvut vain kasvoivat päivä päivältä. Toiset ihmiset somessa, ja etenkin mediat vertasivat koronaaikaa jopa sodan kaltaisiin oloihin. Minä en näe sitä siten, vaan mietin: Mitäs jos sähköt katkeavat päiviksi tai jos ruoka loppuisi kaupoista ? Siis miten varautua pahimpaan ja miten toimia ? On oltava varasuunnitelma !
Nyt olen huomannut, kuinka Kaarisillan yhteisö on sitäkin tärkeämpi meille yksinäisille ja niille, jotka kamppailevat omassa elämässään ongelmasäkki aina mukana. Ylipäätään Sopimusvuoren koko kaupungin kattava verkosto ja toiminta on tullut entistä arvokkaammaksi. Sen elintärkeyttä ei mitata rahassa, vaan toivon pilkahduksena tulevaisuudesta ja ihmisiä tukevana turvaverkkona. Kiittäen Anne Kaarisillasta P.S Erityiskiitokset ohjaajille, jotka ovat pitäneet yhteyttä puhelimitse. AM 10.8 2020