Sopimusvuori Ry kotisivu

TUTUSTU HIEDANRANTAAN

 

 

 

Työvalmennusyksikkö sijaitsee Hiedanrannassa, Lielahden kartanossa. Hiedanranta on uusi kehittyvä tulevaisuuden kaupunginosa Näsijärven rannalla. Työvalmennusyksikkö Hiedanranta tarjoaa kuntouttavaa työtoimintaa, osallisuutta vahvistavaa työtoimintaa ja sosiaalista kuntoutusta. Työvalmennusyksiköstä löytyy kolme sisäistä yksikköä, joissa kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat voivat toimia. Sisäiset yksiköt ovat nimeltään Kartanon henkeen kuuluvasti: Kartanokahvila Mielihyvin, Konttuuri ja Pehtoorit.

 

 

Ajankohtaista

Kuntoutujan paluu 2: kuntoutujan kosto

Hellou, hyvä kuntoutusväki

muutama ensimmäinen viikko takana lähikontaktia jälkeen koronakriisin etäkuntoutuksen. On aika katsoa miten siirtyminen on tapahtunut ja ehkä sujunutkin. Monelta osin lähikuntoutus muistuttaa aiempaa, mutta pakkoa todeta, että on täällä kyllä hiljasta ja aika vähätoimista. Aivan kuin toimisto uinuisi ja välillä kääntäisi metafyysistä kylkeään kun jokin pieni tapahtuma nostaa yhtä metafyysistä päätänsä. Vuoroissa on kourallinen jengiä ja ne eivät kohtaa toista vuoroa koronan varotointen takia. Katsellaan ja seurataan kun etäsuhteessa olleet entiset tutut hiljakseen popsahtelevat takaisin lähikontaktiin, kuka mihinkin vuoroon.

Hiljaisuuden, jos nyt kohta väistyvät sellaisen, lisäksi siirtymävaihetta on leimannut varovaisuus. Käsittelemme työtasomme puhdistusliinoille, ihan syystä, ennen ja jälkeen niiden käytön. Moni varoo kahvoja ottaa etäisyyttää käytävällä. Vähän sellainen taas sellainen, jossain aiemmassa blogissakin mainittu, Hollywoodin infektiotrillerin fiilis ilmassa, mitä nyt jengi hymyilee koska eristys on ohi. Mutta se on oikeastaan ihan terveellinen fiilis kun katselee esim. naapuriamme Ruotsia, jossa varotoimia ei toteutettu. On ihan mahdollista, että tässä on ns. uusi normaali: kättelemätön, halaamaton mutta hygieeninen sosiaalinen distanssi, johon pääsemme tottumaan. Ainakin siihen asti, että virus voidaan taltuttaa kemiallisesti. Ensikädessä montaa varmaan avoimesti hatuttaa uudet järjestelyt, mutta on tässä sitä jotain jännääkin. Vähän kuin koko kansa larppaisi!

Juuri se, että muualla kuin Suomessa koronan kontrolli on toteutettu rimaa hipoen ajaa meidät etsimään positiivisempiakin puolia tästä uudesta normaalista. Emme voi tietää milloin koko maan kattava larppi päättyy joten tilanteesta on tiristettävä sen parhaat osat. Kuntoutuja katsoo uutta arkeaan ja miettii miten tästä muka poimitaan positiiviset puolet. On totta että esim. rajoitteet ovat hankalia nieltäviä, mutta etäisyydellä on puolensakin, kuten lähes tahaton mindfulness kun kaikki on harkittava ennen siihen tarttumista, tai kuten se että me suomalaiset ovat aika etäistä kansaa noin yleensäkin ja etäisyys antaa luonnollisen suomi-introversialle tilaa hengittää. Etäisyys vaatii myös asennemuutosta.

Jaksamista työhön, mistä käsin sitä sitten teettekin! Muistakaa mennä uimaan.

-Jaakko, lähiasiakkaana taas

Kuntoutujan paluu

Tyhjentävästi voisi sanoa että ”ohi on”. Pirkanmaan seutu siirtyy tiistaina 2.6(apua, elämmekin jo kesää!) etäkuntoutuksesta, joka siis on varmasti mallina jo lukijalle liiankin tuttu, lähikuntoutukseen, joka taas on jännä tapa kirjoittaa ”normaali arki”. Se jokin ei kuitenkaan ole milläin tavoin ”ohi”. Kuntoutujan arkeen paluuseen liittyy samoja täsmentäviä seikkoja joita kukin työssä tai työnkaltaisessa, kuten vaikkapa koulussa, käyvä joutuu opettelemaan tänä uutena aikakautena joka varjojen saartama on. Perehdytään tähän siirtymiseen ja katsotaan mitä kuntoutujan päässä tapahtuu!

Seikoista tärkein on tietenkin sosiaalinen etäisyys. Emme ole selvinneet koronasta, vaikka baarit maanantaina aukeavatkin ja helteitä lupaillaan. Allekirjoittanut ihan varmasti ottaa tilanteesta vaarin, mutta tätä monelle jonkinlaisena esijuhannuksena näyttäytyvää maan uutta avausta varjostaa se, että tartuntariski on vieläkin olemassa. Vastikään selvisi että useampi valtio, kuten vaikkapa Viro, avaa ovensa taas matkailulle ja tämän valossa on ihan mahdollista uusien koronatapauspiikkien näyttäytyminen jos emme ota toimistamme vastuuta. Kyllähän se toki hajottaa itse kutakin, että arkeen paluu vaatii varotoimia, mutta ihan normaali henkilökohtainen hygienia ja toisten henkilökohtaisen tilan kunnioittaminen pitäisi toistaiseksi riittää.

Ainakin täällä Hietsussa näihin uuden arjen varotoimiin sisältyy myös odottamattomia haittoja. Emme enää ruokaile yhdessä ja sekin vähäinen sosialisointi katoaa. Ruokailutauko jengin kesken oli aika keskeinen esimerkiksi yksiköiden välisessä kanssakäymisessä. ”Onko ollu mulkkuja asiakkaita?” ”Tuliko lapiohommia?” ”Taitaa olla aika hiljasta siel ylhäällä?” jne. nousivat heti mieleen perus ruokapöytäkeskusteluista joita on jaettu yli lautasten. Me tarvitsemme toisiamme, mutta on tässä puolensakin: ruokailuvuorot jää miettimättä, safkaa riittää myös vikaan vuoroon ja toki ei olle toistemme tautivektoreita. Sosiaalisen ulottuvuuden korvaamistoiminnoiksi voisi miettiä jotain yhteistapahtumaa joko näin tautiarkena tai sitten syksymmällä kun tilanne on selkeämpi.

Itse siirtyminen askarruttanee asiakkaiden arkirutinoitumisia. Kotityöskentely ja outo loputon viikonloppu josta ei tunnista arkea ja juhlaa häipyy kuin varkain ja yhtäkkiä olemmekin taas töissä. Allekirjoittanut ainakin siirtää unirytmiään ja katsoo onko bussikortissa vielä rahaa, mutta isoin muutos on varmasti vastuussa. Kuntoutuja vastasi 2 kuukautta lähinnä itselleen ja uskalsi vaikka siirtää töitään huomiselle jos niihin ei riittänyt rahkeet. Nyt palvellaan taas kartanon arkea ja niitä vaateita joita se asettaa työntekijälleen. On tapahtumia, on tilauksia ja kaikkea kivaa piipertämistä jota meidän Hietsun satunnaiskävijä ei osaa arvostaa paitsi jos se yhtäkkiä ei onnistukaan.

Kun taas kohdataan tiistaina, katsotaan toisiamme silmiin ja muistetaan että me ainakin tiedämme mitä kaikkea kuntoutuja tekee ja tuottaa kartanon kulisseissa. Ei ehkä nähdä enää ruuan ääressä tai voida morjestaa ihan niin reteesti, mutta jokainen tietää miten paljon työtä kaunis lestimme vaatii. Arkeen pitäisi kuulua kiitosta, tai se on vaan pakkopullaa, joten taputetaan toisiamme henkisesti selkään(sosiaalinen etäisyys, check check), sillä me ansaitaan se täällä joka päivä.

Kartanolla nähdään!

-Jaakko, Konttuurin lähiasiakas

Runoja keväiseen päähän

Runoissa ja taiteessa pysymme. Näistä  kiitos Heidille ja Merjalle.

 

Valonmäärä

Kuin runoissa riimit

on keväässä valonmäärä

kuin maalauksessa piirrot

on maisemassa värien valtava skaala

kuin lauluissa soinnut

niin sirkutus lintujen

on sydämessä tunne kupliva ja laaja

kaikki on tässä – juuri nyt

on aika tähän pysähtynyt

 

Osa mailmankaikkeuden

Näin tänään tanssin sitruunaperhosen

sen liikkeiden kauneus yllä valkovuokkojen

minua liikutti niin

antoi aihetta mietteisiin

tämä pala on kevättä kauneimmillaan

yksi pieni osa kokonaisuutta kerrallaan

meistä jokainen voi hetkessä

kokea maailmankaikkeuden

 

Aamulla varhain

On auringolla avaimet minun kotiini tulla

sen päästän läpi verhojen

ja yksi ajatus vain mulla

ei kauniimpaa, ei parempaa

fiilistä voi olla

minä hukun valoon ja hengitän

juuri päivää alkavaa

kauneutta sydäntä salpaavaa

ja minä kiitän

sormeni ristiin liitän

Taidetta tylsyyteen!

Sapettaako? Eikö ne vieläkään avaa kantapaikkaa? Onko huolia? Anna kulttuurin viedä hetkeksi mukanansa! Ja kiitä Merjaa ja Hannua viemisestä!


Arvoituksellinen kevät

Valkeaa lunta vasten vihreää

kaunis pala tätä aamua

talvi tuli takaisin

laahustavin askelin

orvokeissa tuulen tuoksu

arvoituksellinen on kevään juoksu

 

Lepohetki

Uinu uinu valkovuokko

vielä hetkisen

nuku nuku aurinko

vielä hetkisen

kevät ei katoa mihinkään

kovaa ja kohisten

se kohtaa huomisen

jokainen päivä tavallaan

on nuppu aikaan parempaan

luonnon sydän soi sykkien

tunnelatauksen ainutlaatuisen

Armon lupaus

Ruiskaunokki sinut mielessäni nään

päivänkakkarat kohta päänsä nostavat

aurinkoa kohti – sylit avoinna

kissankellotkin soittavat sulosävelmää

minä kuulen ja jään kuuntelemaan

katson ja jään katsomaan

taideteosta luonnon

ja olen yhtä vaan

armosta jumalan kokea tämän kaiken saan

 

Kirsikankukkien lumi

Niin kaunis on pihani kirsikkapuu

se tuulen voimasta antautuu

lumi kirsikankukkien

on hennon punainen

jokaisessa kukassa nään

lupauksen hedelmää

pieni palanen elämää

jonka kauneus hengittää

Yksin

On jokainen yksin tavallaan

vaikka hädän keskellä – avoimin mielin

yhteyttä toiseen odottaa

pieni soitto, viesti tai jotakin

ystävälle paljon on

yhdessä me selvitään

tästä kaikesta, mikä ahdistaa

pelko, kuolema, on tätäpäivää

katso siksi mieleesi ja yritä ymmärtää

on tuki ystävän todella tärkeää

50 vuotta!

Hyvää juhlaviikkoa aivan joka säädylle. Sopimusvuori täytti 50 vuotta ja juhlimme sitä hillitysti etänä, kunnioittaen riskiryhmiä ja vaarantuneita kuten lafkallamme on tapana muutenkin. Paitsi että itse kuntoutusta on monenlaista ja jokainen yksikkö on vähintään omintakeinen, niin myös, lafkasta puheenollen, on aika selvää, että näinkin iso pulju merkitsee eri asioita eri asiakkaalle tai eri työntekijälle. Puhutaan näistä merkityksistä!

Tässä blogissa on keskusteltu rutiinista ja elämänrytmistä viime aikoina. Kuntoutus on monelle ensisijaisesti tätä: tasapainottavaa tukitoimintaa joka merkityksellistää arkea joka muuten saattaisi jäädä rakentumatta tai olla vailla muotoa. Osa meistä varmasti lähestyi kuntoutusta ensin negatiiviseen sävyyn, nähden sen olevan byrokraattista pakkopullaa esim. työttömyysrahaa vastaan, mutta ajan kanssa huomasi että miten olennaiseksi osaksi arkirutiinia kyseinen pakkopulla rakentui. Asennoituminen siirtyi ”meen kun on pakko”-fiiliksistä suuntaan ”meen koska tarvitsen tätä”. Olemme täällä koska tarvitsemme tätä ja Sopimusvuori tarjoaa siihen oivat puitteet.

Eristäytymisen aikana allekirjoittanut on huomannut toisen merkityksen jota oikeastaan on pitänyt itsestäänselvyytenä, mutta jonka uupuessa lähikuntoutuksen puuttuessa on saanut muistutuksen siitä miksi puljumme oli alkujaan tarpeellinen. Haetaan tässä siis ihmiskontaktia. Tää pandemian aika muistuttaa sitä syrjäytymisen reuna-aluetta joka on varmasti monelle meistä tuttu. Päivät seuraavat toisiaan melko harmaana kunnes jostain selviää, että on viikonloppu tai esim. kuukauden toinen torstai. Viaplay, Urheiluruutu ja kauppojen aukioloajat ovat almanakkamme. Tutustumme paremmin lähikaupan myyjään kuin omiin sukulaisiin ja asiointi onkin oikeastaan ainoa syy poistua kotoa. Me ollaan sosiaalisia otuksia joilla on paitsi edellämainitun arkiruutiinin tarve niin halu olla osa ryhmää, isompaa kokonaisuutta jossa meitä arvostetaan. Etäkontakti on siinä halussa aika välineellinen, kun ainakin allekirjoittanut huomaa löytävänsä arjesta merkitystä vasta ympäröityään itsensä muilla ihmisille. Tarvitsemme yhteisöä ympärillemme.

Yhteisö tuo mukanaan rutiinia ja merkitystä, mutta myös aivan valtavasti tietoa ja taitoa. Kuntoutuksessa tietotaito ilmenee ehkä omimmillaan ohjaajissa ja valmentajissa, joten puututaan niihin tässä välissä. Jatketaan meistä muista kohta, jookos?
Asiakkaan aloittaessa osana kuntoutusyhteisöä, ohjaajien osaaminen näkyy tälle perehdytyksenä tähän uudenlaiseen arkeen, mutta on helppoa erehtyä luulemaan itseään oman tilanteensa ekspertiksi. Ohjaajakontakti voi tarkoittaa vuosien kokemusta juuri sellaisista tilanteista kuin missä me nyt luurataan. Onko väärin jos väittää ohjaajan tuntevan asiakastapauksensa paremmin kuin asiakas itse? Toisin sanoen, onko väärin jos myöntää itselleen olevansa oikeastaan ihan pihalla omasta tapauksestaan, omasta tilanteestaan? Se voi olla ihan tarpeellistakin, sillä alun perehdytyksen jälkeen ainakin allekirjoittaneelle tapahtui useampi matkan mutka ja oman tiedonpuutteen myöntäminen oli tarpeellinen askel kohti sitä että joku jolla on oikeasti langat käsissä voi selventää tilannetta. Selventää ja saattaa sen sellaiseen muotoon, että byrokratian lyhytkin oppimäärä riittää. Sopimusvuori on allekirjoittaneelle just tätä eli vuosikymmenien aikana rakentunut tietotaito siihen, että näkee olennaisen. Oli se sitten olennainen ihmisessä tai tilanteessa.

Rakkaalla lafkalla on monta merkitystä. Emme ehkä arvosta niitä kaikkia samalla tavalla, mutta jokainen myöntänee merkitysten moninaisuuden olevan arvokas osa Sopimusvuorta. Tavallaan peilaamme puljuun omia vaikeita aikojamme. Arvostamme eri asioita siinä aivan kuten omat aikamme, omat tarinamme ovat erilaisia. Joku ei edes etsi ihmiskontaktia vaan ammattiosaamista, toinen arvostaa yli kaiken sitä että saa olla puhtaassa keittiössä, jne. Ne meistä jotka ovat olleet täällä pikkaisen pidempään eivät edes näe merkityksiä minään peilauksina omasta elämästä vaan huomaavat että jokainen jättää Sopimusvuoreen oman jälkensä.

Viimevuotisilla Kädentaitomessuilla monet silmät suuntautuivat suureen yhteisötaideteokseen joka rakentui Sopimusvuoren tiskin yläpuolle. Allekirjoittanut myöntää pyöritelleensä aluksi silmiään. (Tai no, miettineensä pyörittelemistä. Sitten sinne piti kiivetä tikkailla ja ei huvittanu enää yhtään.) Blogauksen aikana mielipide muuttui, sillä se tilataideteos, vaikka etäältä vähän muistuttaakin mm. päiväkodin ikkunan äitienpäivätaidetta, kiteyttää blogin sanoman. Emme sittenkään peilaa itseämme tai mieti Sopimusvuoren merkitystä vain vaikeuksien kautta vaan rakennamme kuntoutusta oman näköiseksemme: Tilkkutäkiksi ihmiskohtaloita ja niistä selviämisiä.

Kiitos ja hyvää juhlavuotta!

t. -Asiakas Jaakko