Sopimusvuori Ry kotisivu

Kuntoutujan paluu

Tyhjentävästi voisi sanoa että ”ohi on”. Pirkanmaan seutu siirtyy tiistaina 2.6(apua, elämmekin jo kesää!) etäkuntoutuksesta, joka siis on varmasti mallina jo lukijalle liiankin tuttu, lähikuntoutukseen, joka taas on jännä tapa kirjoittaa ”normaali arki”. Se jokin ei kuitenkaan ole milläin tavoin ”ohi”. Kuntoutujan arkeen paluuseen liittyy samoja täsmentäviä seikkoja joita kukin työssä tai työnkaltaisessa, kuten vaikkapa koulussa, käyvä joutuu opettelemaan tänä uutena aikakautena joka varjojen saartama on. Perehdytään tähän siirtymiseen ja katsotaan mitä kuntoutujan päässä tapahtuu!

Seikoista tärkein on tietenkin sosiaalinen etäisyys. Emme ole selvinneet koronasta, vaikka baarit maanantaina aukeavatkin ja helteitä lupaillaan. Allekirjoittanut ihan varmasti ottaa tilanteesta vaarin, mutta tätä monelle jonkinlaisena esijuhannuksena näyttäytyvää maan uutta avausta varjostaa se, että tartuntariski on vieläkin olemassa. Vastikään selvisi että useampi valtio, kuten vaikkapa Viro, avaa ovensa taas matkailulle ja tämän valossa on ihan mahdollista uusien koronatapauspiikkien näyttäytyminen jos emme ota toimistamme vastuuta. Kyllähän se toki hajottaa itse kutakin, että arkeen paluu vaatii varotoimia, mutta ihan normaali henkilökohtainen hygienia ja toisten henkilökohtaisen tilan kunnioittaminen pitäisi toistaiseksi riittää.

Ainakin täällä Hietsussa näihin uuden arjen varotoimiin sisältyy myös odottamattomia haittoja. Emme enää ruokaile yhdessä ja sekin vähäinen sosialisointi katoaa. Ruokailutauko jengin kesken oli aika keskeinen esimerkiksi yksiköiden välisessä kanssakäymisessä. ”Onko ollu mulkkuja asiakkaita?” ”Tuliko lapiohommia?” ”Taitaa olla aika hiljasta siel ylhäällä?” jne. nousivat heti mieleen perus ruokapöytäkeskusteluista joita on jaettu yli lautasten. Me tarvitsemme toisiamme, mutta on tässä puolensakin: ruokailuvuorot jää miettimättä, safkaa riittää myös vikaan vuoroon ja toki ei olle toistemme tautivektoreita. Sosiaalisen ulottuvuuden korvaamistoiminnoiksi voisi miettiä jotain yhteistapahtumaa joko näin tautiarkena tai sitten syksymmällä kun tilanne on selkeämpi.

Itse siirtyminen askarruttanee asiakkaiden arkirutinoitumisia. Kotityöskentely ja outo loputon viikonloppu josta ei tunnista arkea ja juhlaa häipyy kuin varkain ja yhtäkkiä olemmekin taas töissä. Allekirjoittanut ainakin siirtää unirytmiään ja katsoo onko bussikortissa vielä rahaa, mutta isoin muutos on varmasti vastuussa. Kuntoutuja vastasi 2 kuukautta lähinnä itselleen ja uskalsi vaikka siirtää töitään huomiselle jos niihin ei riittänyt rahkeet. Nyt palvellaan taas kartanon arkea ja niitä vaateita joita se asettaa työntekijälleen. On tapahtumia, on tilauksia ja kaikkea kivaa piipertämistä jota meidän Hietsun satunnaiskävijä ei osaa arvostaa paitsi jos se yhtäkkiä ei onnistukaan.

Kun taas kohdataan tiistaina, katsotaan toisiamme silmiin ja muistetaan että me ainakin tiedämme mitä kaikkea kuntoutuja tekee ja tuottaa kartanon kulisseissa. Ei ehkä nähdä enää ruuan ääressä tai voida morjestaa ihan niin reteesti, mutta jokainen tietää miten paljon työtä kaunis lestimme vaatii. Arkeen pitäisi kuulua kiitosta, tai se on vaan pakkopullaa, joten taputetaan toisiamme henkisesti selkään(sosiaalinen etäisyys, check check), sillä me ansaitaan se täällä joka päivä.

Kartanolla nähdään!

-Jaakko, Konttuurin lähiasiakas