Sopimusvuori Ry kotisivu

50 vuotta!

Hyvää juhlaviikkoa aivan joka säädylle. Sopimusvuori täytti 50 vuotta ja juhlimme sitä hillitysti etänä, kunnioittaen riskiryhmiä ja vaarantuneita kuten lafkallamme on tapana muutenkin. Paitsi että itse kuntoutusta on monenlaista ja jokainen yksikkö on vähintään omintakeinen, niin myös, lafkasta puheenollen, on aika selvää, että näinkin iso pulju merkitsee eri asioita eri asiakkaalle tai eri työntekijälle. Puhutaan näistä merkityksistä!

Tässä blogissa on keskusteltu rutiinista ja elämänrytmistä viime aikoina. Kuntoutus on monelle ensisijaisesti tätä: tasapainottavaa tukitoimintaa joka merkityksellistää arkea joka muuten saattaisi jäädä rakentumatta tai olla vailla muotoa. Osa meistä varmasti lähestyi kuntoutusta ensin negatiiviseen sävyyn, nähden sen olevan byrokraattista pakkopullaa esim. työttömyysrahaa vastaan, mutta ajan kanssa huomasi että miten olennaiseksi osaksi arkirutiinia kyseinen pakkopulla rakentui. Asennoituminen siirtyi ”meen kun on pakko”-fiiliksistä suuntaan ”meen koska tarvitsen tätä”. Olemme täällä koska tarvitsemme tätä ja Sopimusvuori tarjoaa siihen oivat puitteet.

Eristäytymisen aikana allekirjoittanut on huomannut toisen merkityksen jota oikeastaan on pitänyt itsestäänselvyytenä, mutta jonka uupuessa lähikuntoutuksen puuttuessa on saanut muistutuksen siitä miksi puljumme oli alkujaan tarpeellinen. Haetaan tässä siis ihmiskontaktia. Tää pandemian aika muistuttaa sitä syrjäytymisen reuna-aluetta joka on varmasti monelle meistä tuttu. Päivät seuraavat toisiaan melko harmaana kunnes jostain selviää, että on viikonloppu tai esim. kuukauden toinen torstai. Viaplay, Urheiluruutu ja kauppojen aukioloajat ovat almanakkamme. Tutustumme paremmin lähikaupan myyjään kuin omiin sukulaisiin ja asiointi onkin oikeastaan ainoa syy poistua kotoa. Me ollaan sosiaalisia otuksia joilla on paitsi edellämainitun arkiruutiinin tarve niin halu olla osa ryhmää, isompaa kokonaisuutta jossa meitä arvostetaan. Etäkontakti on siinä halussa aika välineellinen, kun ainakin allekirjoittanut huomaa löytävänsä arjesta merkitystä vasta ympäröityään itsensä muilla ihmisille. Tarvitsemme yhteisöä ympärillemme.

Yhteisö tuo mukanaan rutiinia ja merkitystä, mutta myös aivan valtavasti tietoa ja taitoa. Kuntoutuksessa tietotaito ilmenee ehkä omimmillaan ohjaajissa ja valmentajissa, joten puututaan niihin tässä välissä. Jatketaan meistä muista kohta, jookos?
Asiakkaan aloittaessa osana kuntoutusyhteisöä, ohjaajien osaaminen näkyy tälle perehdytyksenä tähän uudenlaiseen arkeen, mutta on helppoa erehtyä luulemaan itseään oman tilanteensa ekspertiksi. Ohjaajakontakti voi tarkoittaa vuosien kokemusta juuri sellaisista tilanteista kuin missä me nyt luurataan. Onko väärin jos väittää ohjaajan tuntevan asiakastapauksensa paremmin kuin asiakas itse? Toisin sanoen, onko väärin jos myöntää itselleen olevansa oikeastaan ihan pihalla omasta tapauksestaan, omasta tilanteestaan? Se voi olla ihan tarpeellistakin, sillä alun perehdytyksen jälkeen ainakin allekirjoittaneelle tapahtui useampi matkan mutka ja oman tiedonpuutteen myöntäminen oli tarpeellinen askel kohti sitä että joku jolla on oikeasti langat käsissä voi selventää tilannetta. Selventää ja saattaa sen sellaiseen muotoon, että byrokratian lyhytkin oppimäärä riittää. Sopimusvuori on allekirjoittaneelle just tätä eli vuosikymmenien aikana rakentunut tietotaito siihen, että näkee olennaisen. Oli se sitten olennainen ihmisessä tai tilanteessa.

Rakkaalla lafkalla on monta merkitystä. Emme ehkä arvosta niitä kaikkia samalla tavalla, mutta jokainen myöntänee merkitysten moninaisuuden olevan arvokas osa Sopimusvuorta. Tavallaan peilaamme puljuun omia vaikeita aikojamme. Arvostamme eri asioita siinä aivan kuten omat aikamme, omat tarinamme ovat erilaisia. Joku ei edes etsi ihmiskontaktia vaan ammattiosaamista, toinen arvostaa yli kaiken sitä että saa olla puhtaassa keittiössä, jne. Ne meistä jotka ovat olleet täällä pikkaisen pidempään eivät edes näe merkityksiä minään peilauksina omasta elämästä vaan huomaavat että jokainen jättää Sopimusvuoreen oman jälkensä.

Viimevuotisilla Kädentaitomessuilla monet silmät suuntautuivat suureen yhteisötaideteokseen joka rakentui Sopimusvuoren tiskin yläpuolle. Allekirjoittanut myöntää pyöritelleensä aluksi silmiään. (Tai no, miettineensä pyörittelemistä. Sitten sinne piti kiivetä tikkailla ja ei huvittanu enää yhtään.) Blogauksen aikana mielipide muuttui, sillä se tilataideteos, vaikka etäältä vähän muistuttaakin mm. päiväkodin ikkunan äitienpäivätaidetta, kiteyttää blogin sanoman. Emme sittenkään peilaa itseämme tai mieti Sopimusvuoren merkitystä vain vaikeuksien kautta vaan rakennamme kuntoutusta oman näköiseksemme: Tilkkutäkiksi ihmiskohtaloita ja niistä selviämisiä.

Kiitos ja hyvää juhlavuotta!

t. -Asiakas Jaakko