Sopimusvuori Ry kotisivu

Asunnosta asiallisempi, elintilasta eetvartimpi

Hei eristäytyjät!

Viimeksi blogattiin siitä, miten arjen voi järjestellä kestämään kuluvan kriisin paineita. Ollaan kaikki kireitä ja hämmentyneitä, joten samaan aiheen pariin voisi palatakin. Jos et lukenut edellistä blogia, kyseessä oli lähinnä se, että arki tai arjen merkitys koostuu oikeastaan neljästä asiasta: rytmistä, unesta, ulkoilusta ja innostumisesta. Tuohon listaan voisi vielä lisätä erään aiheen joka ainakin allekirjoittaneelle on aika kipupiste. Sellainen joka kipeytyi jo joskus muksuna kun suhde siihen oli mitä oli.

Aiheena ei siis ole koulun pinaattikeitto, vaan siisteys. Yksi isoimmista rakenteellisista eroista kuntoutujan ja kuntoisan kämpissä on se miten nämä asunnot näyttäytyvät ulkopuoliselle. Kyse ei ole siitä miten sosiaaliluokka tai arvo ovat todettavissa vaan siitä miten kestämme sitä että energia – oli se sitten sosiaalista tai fyysistä energiaa – ei riitä siisteyteen. Siisteys, no, se on katsojan silmissä. Me katsomme omaa mörskäämme ja toteamme että siivota vois mut viel kelvannee, mutta ulkopuolinen näkee sekasotkun ja lukee sitä kuin päiväkirjaamme. Toisin sanoen, me näymme asunnoissamme. Mielialamme ja ongelmamme heijastuvat elinympäristöömme vähän kuin talvisää tiekuntoon.

Tässä kohtaa moni varmaan hällävälittää tämän esimerkkiulkopuolisen mielipiteet ja näyttää sille esimerkkiovea. Oikein! Tarkoitus ei kuitenkaan ollut vedota lukijaa ottamaan itseään niskasta kiinni vaan kannustaa tutkiskelemaan ympäristöään. On sanomattakin selvää, että asunto on asujan näköinen: Ei tarvitse olla neiti Kondo, että ympäröi itsensä asioilla joista välittää. Hyllyjen ja telkkarin välimatkat, sukulaisilta saatu taideteos ja esimerkiksi se miten järjestelemme keittiötilat ovat arjen meditaatiota jotka auttavat meitä hahmottamaan tilaamme. Moni onkin varmasti tottunut kävelemään asunnossaan myös pimeään yöaikaan, tietäen vaistomaisesti missä mikäkin kulma tai kahva on.

Käännetään asia nyt toisinpäin. Tiedät aina missä vessan ovi on vaikka sähkökatkos veisi näön ja osaat varoa koiraasi kun kannat sylillistä pyykkiä telineelle, mutta entäs ne kipukohdat? Kuntoutuja voi olla kuin eläkeläinen, joka kulkee omia reittejään keskellä sanomalehtipinoja. Meillä on mentaalinen kartta omasta tilastamme, oli se sitten kämppä tai vaikkapa auto, mutta se voi ollakin täynnä pahaa mieltä ”kondotettujen” iloa tuovien asioiden sijaan: Sanomalehtikasat eteisessä tai saastainen lavuaari eivät tietoisessa arjessa oikeastaan paina, mutta vähä vähältä ne kasaavat pientä painetta joka piirtyy samalla tavoin asujan päähän kuin öiset kulkureitit kulmia varoen. Tiedämme mihin pitäisi puuttua, mutta se on jäänyt tekemättä niin pitkään, että kipukohta on jäänyt pysyäkseen ja tullut osaksi mentaalista karttaa joka kattaa asuintilamme.

Onko sinulla näitä vaikeita paikkoja? Ehkäpä kyseessä on esim. häkkivarasto johon on vaan heitetty materiaaleja viime muutosta tai piha joka olisi pitänyt siistiä sen sata kertaa. Aina kun katsot sitä niin jossain pistelee. Allekirjoittanut ainakin on sullonut niin paljon pahvia kissanruokapakettihylsyistä keittiöönsä, että pinkka näkyy jo ulos. Ehkä meidän tulisikin pandemian itsehoidon ja eristymisen kirojen lomassa puuttua vihdoin tähän kivuliaaseen topografiaan lukaaleissamme? Jos epäsiisteys muokkaa tuntuvasti sitä miten koemme ympäristömme. alkaen jo siitä miten kävelemme siellä, niin mitä siihen puuttuminen voikaan saada aikaan? Okei, ekana yönä joku varmaan kompastuu siihen että muuttolaatikko ei olekaan enää samassa kohdassa kuin viimeiset 9 kuukautta, mutta ennen pitkää mentaalinen karttaa mukautuu ja ihan huomaamattaan päillämme on taas tilaa hengittää!

Siisteyteen pyrkiminen voi toki olla raskasta kuntoutujalle. Meillä on tavallistakin vähemmän voimavaroja joita laittaa likoon ja täten jokin pitkään vaivannut elementti asunnossa voi olla esteenä ylitsepääsemätön. No ei hätää, sillä apuun tulee partitiointi, asian pilkkominen. Allekirjoittanut on aina lähestynyt siivousta inventaarion tekemisenä: tässä on keittiöön menevät; nuo ovat vaan suoraan roskia; tuo on koiranlelu. Jos tilanteen pilkkoo osiin ja puuttuu sitten niihin yksi kerrallaan, saa energivaransa riittämään pidemmälle. Duunia ei tarvitse tehdä edes samalla valmiiksi -jos ny käytetään sitä muuttolaatikkoesimerkkiä vaiks -, sillä jo pelkkä laatikon avaaminen ja ylipäänsä tilanteeseen puuttuminen alkaa ladata endorfiinejä tulille. Saamme energiaa aloittamisesta ja tsemppiä aikaansaannista, sillä niin meidät vain on suunniteltu. Näin siisteyteen pyrkiminen toimii oikeastaan köyhän miehen kuntoutuksena, jossa rakennamme itsemme uudelleen, pala palalta. Tässä valossa oman mielentilan landscaping ei enää vaikutakaan ylittämättömältä esteeltä.

Sitten voiskin imuroida tosta muuttolootan alta..

-Jaakko, Konttuurin asiakas