Sopimusvuori Ry kotisivu

Tietojenkäsittely kurssit.

 

Hiedanrannan Citykauris tässä moi!

 

Täällä Lielahden kartanolla on parhaillaan käynnissä kaksi eri tietojenkäsittely kurssia. Kurssipäivät ovat aina keskiviikkoisin. Oppitunnit alkoivat syyskuun alussa ja jatkuvat toistaiseksi marras-joulukuun vaihteeseen. Ahjolan kansalaisopiston kanssa yhteistyössä järjestettävät maksuttomat opetusjaksot ovat avoinna kaikille talossa toimiville yksiköille ja heidän asiakkailleen.

Aamupäivällä järjestettävällä kurssilla opetetaan tietotekniikan perusteita. Olemme harjoitelleet esimerkiksi käyttämään taulukkolaskentaohjelma Exceliä ja tekstinkäsittelyohjelma Wordia. Iltapäivällä puolestaan olemme keskittyneet enemmän kuvankäsittelyyn Krita-nimisellä ohjelmalla. Se muistuttaa ominaisuuksiltaan Photoshopia.

Oikein mukavia ja hyödyllisiä nämä molemmat kurssit. Opetus on rentoa ja etenee osallistujien tahtiin. Kenenkään ei tarvitse pelätä, että jäisi jälkeen. Meidän kivalta opettajalta Heikki Laaksolta voi aina kysyä neuvoa, jos on joku asia mitä ei ymmärrä. Hän toi jopa Iines-nimisen jackrusselinterrierinsä mukanaan yhdelle oppitunnille päivää piristämään. Iines oli vilkas tapaus, varsin perso rapsutuksille. 😊 Kierteli innokkaasti ympäri luokkaa tutustumassa kaikkiin.

Olemme myös harjoitelleet omin päin esimerkiksi valokuvien muokkausta. On ollut hauska päästä kokeilemaan, mitä kaikkea näillä eri ohjelmilla voi tehdä. Kiinnostukseni graafista alaa kohtaan on jälleen herännyt oikein kunnolla eloon.

Tulemme vielä tutustumaan Inkscape-nimiseen vektorigrafiikkaohjelmaan, joka on samankaltainen kuin Illustrator, Gimp-nimiseen kuvankäsittelyohjelmaan, joka muistuttaa toiminnoiltaan Kritaa ja Publisher-nimiseen julkaisuohjelmaan, joka on Indesignin kaltainen. Nämä kaikki kursseilla käytettävät ohjelmat ovat siis ilmaisohjelmia.

 

Tässä vielä kuva opettajamme Heikin koirasta. 🙂

 

Jackrussielinterrieri Iines