Yksiköt

Verstas siirtyy Sorinaan kuukaudeksi

Päivitys: Verstas palasi omiin kunnostettuihin tiloihinsa 9.10.2023. Verstas siirtyy Sopimusvuoren Pirtille/ toimistolle (Federleynkatu 19) 7.8 alkaen vesivahingon korjaustöiden ajaksi. Nuorten toimintakeskus Verstaalla sattui vesivahinko rankkasateiden

Yksiköt

Näsinkulman Klubitalon jäsen Tommi U. esittäytyy

Näsinkulman Klubitalossa on paljon neuvokkaita jäseniä, joilla voi olla paljon aiempaa eri alojen osaamista. Osaaminen voi olla opiskeluista tai työelämästä opittuja taitoja. Jokaisen kuntoutujan tarina

Yksiköt

Verstaan nuoret tekivät biisin

Verstaan nuorten tekemä biisi on julkaistu yhteistyössä Kukunori ry:n Roso-tuotannon kanssa!

Biisileirin aikana nuoret pääsivät tutustumaan biisin teon kaikkiin vaiheisiin ja biisin julkaisuun.
Käy kuuntelemassa uusi biisi linkistä suoraan Youtubeen kuuntelemaan biisin https://youtu.be/NRqsEz4pl18

Yksiköt

Winskin hyppy tuntemattomaan

Olin juttelemassa normaalisti sosiaalityöntekijän kanssa Orivedellä, jonka luona kävin kerran viikossa/ kerran kahdessa viikossa avaamassa sen hetkisiä fiiliksiä. Siinä rupattelun lomassa hän sanoi minulle, koska

Yksiköt

Penni ajatuksestasi

Mieleni terveys on heilahdellut aina, valosta varjoon ja toisinpäin, pääasiassa viivytellyt eriasteisissa harmaissa. Näen sen nyt, kun elämää on karttunut päiviä sekä vuosia ja ymmärryksenikin laajentunut.

Yksiköt

Hei, olen Christa ja Mielenterveyskuntoilija.

Juhannusyö, Suomen suvi suloisimmillaan. Olemme viettäneet hauskan, helteisen kesäpäivän ystävien luona. Olen katsellut tyttäreni ja muiden nuorten iloista suppailua järvellä, mikä näytti minusta hyvin houkuttelevalta.