Sopimusvuori Ry kotisivu

Walonkulman reissu yyterin Klubitalojen Kevätseminaariin

Tiistai aamu 7.45 Lähtö Hämeenlinnan rautatieasemalta kohti Yyteriä. Yyterin hotelli oli rempassa eli paketissa. Aloitus seminaarissa oli Kelan palvelut jossa kertoi Minna Nilsson etuisuuskäsittelyn päällikkö palveluista esim. eläkkeistä. Mieleen painuvat puhujat olivat paneeli -sote missä puhuttiin tulevasta sote palvelusta eli ei oikein tiedetty kuinka rahoitukset tulevaisuudessa järjestyy ehkä ei tule muutoksia? Toiminnallinen työvalmennus Anne Rinnetmäki työvalmentaja, Step by Step. Hän on näyttelijänä toiminut ja käsikirjoittajana harraste teatterissa. Anne kertoi hauskoja tapoja jolla saadaan yhteistyö aikaiseksi. Paneeli -itsetunto oli myös antoisa jossa oli mukana Jesse Joensuu, jääkiekkoilija, Helsingin Jokerit Joonas Nordman, koomikko, näyttelijä, käsikirjoittaja Mervi Juuri, kokemusasiantuntija Puheenjohtaja, Suomen Moniääniset ry Tuija Kruus, kappalainen, Keski-Porin seurakunta Olavi Sudänmaanlakka, toinnanjohtaja, MTKL. Aurinko paistoi koko reissun en viitsinyt mennä uimaan kovan tuulen takia, mutta olihan siellä polskuttelijoita meressä. Viimeisenä päivänä oli lähtö Porin Klubitalolle tutustumaan mukana oli Maarianhaminan Klubitalon edustajat, kahvit juotiin ja joristiin. Kotia lähdettiin hyvällä mielellä ja lopuksi pendoliini hajosi Hämeenlinnan asemalle.

Terveisin Jouni, Walonkulman Klubitalon jäsen