Sopimusvuori Ry kotisivu

Tutustu Verstaaseen

Verstas on paikka, joka elää ja hengittää yhteisön mukana – kaikkeen toimintaan sisältyy mieli, sielu ja merkitys. Kaiken monipuolisen tekemisen ohessa Verstaalla käsitellään asioita monella eri tavalla, suoraan ja luovasti.

Verstas on kohtaamispaikka nuorille aikuisille, jotka kokevat tarvitsevansa mielekästä seuraa, sekä kevyttä tekemistä arkipäiviinsä. Sijaitsemme hyvien kulkuyhteyksien varrella Tampereen keskustassa, Tammelan torin liepeillä.

Nimestään huolimatta Verstas ei ole käsityöpaja, vaan toiminta perustuu sosiaaliseen kanssakäymiseen ja monipuoliseen ryhmätoimintaan. Verstas tukee nuorta hänen toivomansa tulevaisuuden suunnan löytämiseksi jokaisen omat voimavarat huomioiden – toimimme porttina nuoren tulevaisuuteen, ja autamme nuoria löytämään itse avaimet siihen.

Verstaspäivä koostuu monipuolisista keskusteluista ja ohjatusta ryhmätoiminnasta. Tarjolla on joka päivä aamupalaa, kahvia/teetä sekä lämmin ateria – nuorten itse kokkaamana. Säännöllistä toimintaa on tarjolla jokaisena arkipäivänä, sekä toisinaan sovitusti myös lauantaisin.

Nuorten suusta

”Verstaalle voi tulla pakoilemaan ihmisiä, muiden ihmispakolaisten kanssa.”

”Verstaalla ei korjata asioita, Verstaalla korjataan ihmisiä. (Huonolle huumorintajulle tosin ei ole vielä löytynyt korjauskeinoja.)”

”Verstas on tiuhaan vaihtuvan perheen muuttumaton koti.”

”Hyi, ihmisiä. Ihmisiä? No, nää on ihan ok ihmisiä!”

”Verstaalle tullaan kotiin, ja Verstaalta lähdetään päivän päätteeksi sinne toiseen kotiin.”

”Täällä on tosi avoin, lämmin ja vastaanottava ilmapiiri. Ihmiset ovat alusta asti ottaneet hyvin vastaan, ja tuntuu kuin olisin ollut aina täällä. Ryhmien keskustelut, vertaistuki ja avoimuus ovat todella tärkeitä. Ihmiset ja ohjaajat ovat ihania.”

”Täällä tehdään hyvää ruokaa.”

 

Lataa tästä PDF Verstaan Viikko-ohjelma KEVÄT 2019