Sopimusvuori Ry kotisivu

Verstasviikko Lapin maisemissa

Ryhdyimme kesällä pohtimaan, minkälaisen matkan järjestäisimme tänä vuonna – ja minne. Monen nuoren haaveissa oli päästä käymään Lapissa, koska he eivät olleet ikinä siellä käyneet. Toisena vaihtoehtona oli lentäen joku kaupunkikohde ulkomailla. Kuitenkin melko ison enemmistön toiveesta päätimme ryhtyä järjestämään kotimaan matkaa ”suureen tuntemattomaan” – vihdoinkin!

Yksi Verstaan nuorista toi esille ajatuksen, että partiopiirillä olisi oma leirikeskus Sodankylässä Saariselän ja Kiilopää -tunturin läheisyydessä. Hän rupesi selvittelemään olisiko Verstaan mahdollista vuokrata näitä Lapinhämeen leirikeskuksen mökkejä käyttöönsä. Iloksemme saimme kuulla, että vuokraaminen oli kuin olikin mahdollista, ja sopiva ajankohtakin löytyi kalenterista. Alkoi pitkä odotus ja innokas suunnittelu.

Mukana matkalla oli 24 nuorta, kolme ohjaajaa ja yksi opiskelija – sekä tietenkin bussikuskimme.

 

Lähtö

Kokoonnuimme alkuillasta sovitusti Verstaalle. Jokaisella oli rinkat ja matkalaukut pakattuna ja jännittynyt retkimieli oli virittäytynyt viikonlopun aikana. Söimme yhdessä päivällistä ja tarkastimme viimeisen kerran, että kaikki tarvittavat on pakattu. Vähän ennen klo 21 saapui tilausajobussi Verstaan eteen ja pääsimme lähtemään pitkälle ajomatkalle. Monia jännitti, että saisivatko he bussissa nukuttua, mutta varmaan vielä jännittävämpi ajatus oli se, että seuraavana aamuna oltaisiin jo Lapissa!

 

Maanantai 24.9

Yö bussissa oli pitkä ja melko huonostihan siellä kaikki nukkuivat – osa ei ollenkaan. Aamun sarastaessa huonosti nukuttu (valvottu) yö bussissa ei lopulta haitannutkaan niin kovin paljoa, sillä auringon nousu oli upea, ja Rovaniemen kaupungin läpi ajaessa heräsimme uuteen päivään. Aamukahville ja -palalle pysähdyimme Napapiirin tuntumassa, josta jatkettiin virkeämpinä uuteen päivään – ihan oikeasti kohti oikeita Lapin maisemia!

Rovaniemen jälkeen seuraava pysähdys tehtiin Sodankylässä, jossa kävimme myös ruokakaupassa tekemässä ruokaostokset keskiviikkoon asti.

Puolenpäivän aikaan pääsimme vihdoin perille. Lapinhämeen pihapiiri oli valtava. Maisema koostui päärakennuksen ja majoitusmökkien lisäksi pohjoisesta mäntymetsästä, ja hiekkamaasta. Saunarakennus oli upean kirkasvetisen virran varrella. Alkoi tavaroiden kantaminen mökkeihin. Hetken kerkesimme ihailla aluetta ja hengittää sisäämme kaikkea sitä upeutta, jota metsän keskellä, Lapin luonnossa eteemme avautui. Sitten olikin aika lähteä syömään lounasta läheisen tunturihotellin ravintolaan. Meitä oli vastassa huumaavan tuoksuinen (ja sitäkin huumaavamman makuinen!) lohikeitto, ja ruokaisa salaattipöytä.

Loppupäivän vietimme lepäillen ja paikkaan kotiutuen. Ilta pimeni ja ilma viileni, mutta mieli oli valoisa, ja saunakin lämmitettiin!

 

 

Tiistai 25.9

Tiistai alkoi kauniissa kelissä. Aamupalan jälkeen varustauduimme lämpimiin vaatteisiin, pakkasimme reppuihin juotavaa, makkaraa ja eväsleipiä. Jokainen oli ajoissa valmiina, ja pääsimme sovitusti starttaamaan klo 10.00 bussilla kohti Tankavaaran luontokeskusta, Urho Kaleva Kekkosen Kansallispuistossa. Siellä meitä odotti eräopas, joka lähti kanssamme 6km:n mittaiselle vaellusreitille kansallispuistoon. Opastettu patikointi oli mukavaa, sillä hän osasi todella hyvin kertoilla alueen historiasta, kansallispuistosta, sekä lapin luonnosta ja eläimistä yleensä. Reitti kulki hyvin monimuotoisessa luonnossa; osittain metsässä, kiemurrellen vaaran laelle, sekä laskeutuen suoalueelle ja pitkospuita pitkin. Patikan loppupuolella pysähdyimme nuotiopaikalle evästämään, laittamaan tulet ja grillaamaan makkaraa.

Retken lopuksi, päästyämme takaisin luontokeskukselle, otimme vielä hetken aikaa tutustuaksemme luontokeskuksen näyttelyyn.

Paluumatkalla kuskimme Anssu ajoi meidät vielä Kaunispää-tunturin huipulle ihastelemaan maisemia.

 

 

Keskiviikko 26.9

(Hauska huomio: Tämä osio on kirjoitettu Saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2019)

Keskiviikkona matkustimme bussilla Inariin. Vierailimme museo- ja luontokeskus Siidassa, joka oli hyvin informatiivinen ja opimme siellä paljon. Saamelaisia ja saamelaisuutta mietittäessä mieleen tulee:

  • Pohjoisen alkuperäiskansa; Norjan, Suomen ja Ruotsin saamelaisten erot ja yhtenäisyydet; Saamelaiskäräjät; saamen kieli.
  • Rikas kulttuuriperintö ja luonnon kunnioitus, poronhoito elinkeinona, käsityöläisyys, kansallisvaatteet, perinnehoidot.

Tutustuttuamme Siidaan tämä mielikuva syveni ja laajeni. Museossa tavattiin myös ihana koira, jonka kanssa ystävystyttiin. Saamelaispuodin tuotteet tekivät nekin hienon vaikutuksen! Siellä oli paljon upeita postikortteja, laukkuja ja koruja sekä erilaisia villaesineitä (mm. ponchoja ja villapaitoja).

Saamelaiskeskukseen tutustumisen jälkeen kävimme syömässä Papanassa, hämyisässä pikkupubissa. Papanan antimiin kuului poronkäristystä, pizzaa, salaattia, hampparia ja kebabia. Inarissa R-kioski yllätti olemassaolollaan.

Illalla lämpeni jälleen sauna, ja saunarakennuksen viereisessä keittokatoksessa pidettiin discoa ja lettukestit. Ohjaaja Noora toi katokseen Verstaan bluetooth -kaiuttimen, josta soitettiin hittibiisejä mm. 80 luvulta (Ghostbusters!). Toinen ohjaajista, Merja, innostui tanssimaan penkillä Kasevan tahtiin. Yritimme myös illan pimetessä tiirailla tähtiä ja revontulia, mutta pilvet lipuivat taivaalla ja kuukin oli niin kirkas, ettei mitään muuta näkynyt.

 

P.S. Keskiviikon saunavuoroihin lisättiin myös sekasauna, josta naiset olivat poissa. Miehet pulpahtivat kylmään jokeen. Jäätymättömään avantoon. (Ei kuulosta, että oli hauskaa.)

 

 

Torstai 27.9

Muistiinpanoja päivästä, jotka jätettäköön tähän hyvinkin runolliseksi avaukseksi päivälle:

 

hyvä raitis ilma, ihana metsä ja luonto

nukkuminen oli fantastista

kuorsaajien tupa

kuorsaajien kakofonia keskellä yötä – ei suositeltavaa

 

Päivän ohjelmassa oli luvassa Kiilopää -tunturin valloitus, ja retkiruokien kokkailua trangioilla. Valtaosa porukasta lähti Kiilopäälle bussilla, pieni urhea porukka lähti Leenan johdolla sinne kävellen. Kuvausta retkestä seuraavassa:

Huippuhetkiä oli sadekävely Kiilopäälle, joka oli enemmänkin rämpimistä armottomissa sääolosuhteissa. Ensin satoi vettä, sitten lunta, ja koko matkan tuuli puhisi vaakatasossa. Päädyimme viimein sateen kastelemina Kiilopääkeskukselle, jossa törmäsimme bussilla tulleeseen matkaporukkaan.

Tunturille nousu alkoi puolenpäivän kieppeillä. Sää ei muuta tehnyt kuin muutti muotoaan nousun aikana. Nousu ylös oli rankka: toiset puskivat eteenpäin, mutta toisille matka oli tuskaista ja vaivalloista. Kuin ihmeen kaupalla tunturin laelle päästyämme pilvet väistyivät auringon tieltä ja saimme kokea maisemat koko komeudessaan. Huipulle päästyä kaikki totesivat nousun olleen vaivan arvoista!

Valokuvaaminen oli todella hauskaa, mutta tuulen yltyminen huipulla aiheutti pientä paleltumista reippaissa retkeilijöissä. Kylmästä johtuen monet pitivät ennemmin hanskat kädessä ja keskittyivät nauttimaan näkymistä, kun toiset olosuhteita uhmaten räpsivät menemään.

Viimeisinä tunturin päälle päässeet näkivät laskeutuessaan näytteen kahden maakotkan lennosta. Kokemus sai isommankin miehen herkistymään. Kaiken kaikkiaan näkymät muistuttivat Twilight -elokuvasaagan sumuisen utuisia maisemia. Nähtävissä oli enää osittainen maaruska, sillä luonto oli jo alkanut valmistautua pitkää talvea varten.

 

Kaikki odottivat innolla pääsevänsä lämpimän ruoan äärelle, mutta pian osoittautui, ettei retkiruoan valmistus olekaan aina niin yksinkertaista. Yllämainitsemistamme sääolosuhteista johtuen retkikeittimien käyttö hankaloitui ja ihmismieli särkyi. Ruokailuhetki muuttui täydeksi farssiksi. Hermot rupesivat keittymään – ruoat eivät. Osalla porukasta ruokatarpeet olivat unohtuneet kokonaan. Toiset yrittivät säännöstellä antimiaan niin, että kaikki saisivat murua rinnan alle. Onneksemme ohjaajien kokkiporukka luopui omastaan, ja Noora – joka oli kuumeisena kokannut ohjaajien ruoan valmiiksi, antoi kattilan ruuat unohtaneelle nuorten ryhmälle.

Ateriointi olisi sujunut hyvin, jos kahden eri ryhmän ruoat eivät olisi kokeneet surullista ja kolkkoa kohtaloa maahan lätkähdettyään. Nälkäisinä ja nääntyneinä lusikka upposi myös multaiseen perunamuusiin, joka löysi tiensä kurnivan vatsan pohjalle. Viisaimmat meistä olivat siirtyneet jo hyvissä ajoin Kiilopää -keskuksen kahvilaan syömään. Melkein kaikki saivat kuitenkin kuumaa kaakaota, joka lämmitti sydäntä ja mieltä tämän ruskan keskellä.

 

Mitä voimme tästä siis todeta: unohtumaton kokemus kaiken kaikkiaan!

 

 

Perjantai 28.9

Perjantaiaamu valkeni haikeissa merkeissä – oli tullut kotiinlähdön aika. Aamusta pakattiin, siivottiin ja fiilisteltiin. Kokkitiimi kasasi kaikille maittavan brunssin, jonka jälkeen lähdimme puolenpäivän aikaan ajamaan kohti etelää.

Paluumatka tuntui kestävän ja kestävän. Onneksi matkan varrella oli myös paljon pysähdyksiä, sekä ihan turistinähtävyyskin. Hieman Rovaniemen jälkeen poikkesimme nimittäin ihmettelemään Sukulanrakan hiidenkirnuja. Kyseiset kirnut kuuluvat Suomen suurimpiin. Paikka olikin melko vaikuttava: jylhät näkymät olivat jännittäviä ja samalla kuitenkin tavallaan rauhoittavia. Yleisesti porukalla tuntui olevan paikasta rento ja mukava fiilis, kun jatkoimme jälleen matkaa.

Reissussa ryytynyt, mutta onnellinen joukkio palautui Tampereelle perjantain ja lauantain välisenä yönä.

 

Lapinmatkaa kokonaisuutena on vaikea kuvailla millään hienolla tiivistelmällä. Se oli monille ainutlaatuinen kokemus, ja matkan merkitys tuntui pitkään. Yritämme siis välittää matkan tunnelmaa tiivistetysti yksittäisillä kommenteilla:

”Joo, mennään vaan uudestaan!”

”Ratkiriemukas!”

”Ei aina ratkiriemukas.”

”Douppi!”

”Wautsiwau!”

”Hyvä ryhmä.”

”Mökkikaverit best!” (”True dat!”)

”Mä en vieläkään ymmärrä miten se bussikuski selvisi siitä meidän mökistä, kun siellä oli niitä ampiaisia…”

”Ryhmäyttävä kokemus!”

”Mielekkäitä kohtaamisia ihmisten kanssa.”

”Hyvä ruoka, paras mieli!”

 

Toisin sanoen, hyvä reissu 5/5!