Sopimusvuori Ry kotisivu

Tutustu Verstaaseen

Sopimusvuori ry:n Verstas on toimintakeskus täynnä monipuolista , tavoitteellista ryhmätoimintaa.

Suurella sydämellä, ihminen ihmiselle!

Lue lisää

Ajankohtaista

Verstasviikko Lapin maisemissa

Ryhdyimme kesällä pohtimaan, minkälaisen matkan järjestäisimme tänä vuonna – ja minne. Monen nuoren haaveissa oli päästä käymään Lapissa, koska he eivät olleet ikinä siellä käyneet. Toisena vaihtoehtona oli lentäen joku kaupunkikohde ulkomailla. Kuitenkin melko ison enemmistön toiveesta päätimme ryhtyä järjestämään kotimaan matkaa ”suureen tuntemattomaan” – vihdoinkin!

Yksi Verstaan nuorista toi esille ajatuksen, että partiopiirillä olisi oma leirikeskus Sodankylässä Saariselän ja Kiilopää -tunturin läheisyydessä. Hän rupesi selvittelemään olisiko Verstaan mahdollista vuokrata näitä Lapinhämeen leirikeskuksen mökkejä käyttöönsä. Iloksemme saimme kuulla, että vuokraaminen oli kuin olikin mahdollista, ja sopiva ajankohtakin löytyi kalenterista. Alkoi pitkä odotus ja innokas suunnittelu.

Mukana matkalla oli 24 nuorta, kolme ohjaajaa ja yksi opiskelija – sekä tietenkin bussikuskimme.

 

Lähtö

Kokoonnuimme alkuillasta sovitusti Verstaalle. Jokaisella oli rinkat ja matkalaukut pakattuna ja jännittynyt retkimieli oli virittäytynyt viikonlopun aikana. Söimme yhdessä päivällistä ja tarkastimme viimeisen kerran, että kaikki tarvittavat on pakattu. Vähän ennen klo 21 saapui tilausajobussi Verstaan eteen ja pääsimme lähtemään pitkälle ajomatkalle. Monia jännitti, että saisivatko he bussissa nukuttua, mutta varmaan vielä jännittävämpi ajatus oli se, että seuraavana aamuna oltaisiin jo Lapissa!

 

Maanantai 24.9

Yö bussissa oli pitkä ja melko huonostihan siellä kaikki nukkuivat – osa ei ollenkaan. Aamun sarastaessa huonosti nukuttu (valvottu) yö bussissa ei lopulta haitannutkaan niin kovin paljoa, sillä auringon nousu oli upea, ja Rovaniemen kaupungin läpi ajaessa heräsimme uuteen päivään. Aamukahville ja -palalle pysähdyimme Napapiirin tuntumassa, josta jatkettiin virkeämpinä uuteen päivään – ihan oikeasti kohti oikeita Lapin maisemia!

Rovaniemen jälkeen seuraava pysähdys tehtiin Sodankylässä, jossa kävimme myös ruokakaupassa tekemässä ruokaostokset keskiviikkoon asti.

Puolenpäivän aikaan pääsimme vihdoin perille. Lapinhämeen pihapiiri oli valtava. Maisema koostui päärakennuksen ja majoitusmökkien lisäksi pohjoisesta mäntymetsästä, ja hiekkamaasta. Saunarakennus oli upean kirkasvetisen virran varrella. Alkoi tavaroiden kantaminen mökkeihin. Hetken kerkesimme ihailla aluetta ja hengittää sisäämme kaikkea sitä upeutta, jota metsän keskellä, Lapin luonnossa eteemme avautui. Sitten olikin aika lähteä syömään lounasta läheisen tunturihotellin ravintolaan. Meitä oli vastassa huumaavan tuoksuinen (ja sitäkin huumaavamman makuinen!) lohikeitto, ja ruokaisa salaattipöytä.

Loppupäivän vietimme lepäillen ja paikkaan kotiutuen. Ilta pimeni ja ilma viileni, mutta mieli oli valoisa, ja saunakin lämmitettiin!

 

 

Tiistai 25.9

Tiistai alkoi kauniissa kelissä. Aamupalan jälkeen varustauduimme lämpimiin vaatteisiin, pakkasimme reppuihin juotavaa, makkaraa ja eväsleipiä. Jokainen oli ajoissa valmiina, ja pääsimme sovitusti starttaamaan klo 10.00 bussilla kohti Tankavaaran luontokeskusta, Urho Kaleva Kekkosen Kansallispuistossa. Siellä meitä odotti eräopas, joka lähti kanssamme 6km:n mittaiselle vaellusreitille kansallispuistoon. Opastettu patikointi oli mukavaa, sillä hän osasi todella hyvin kertoilla alueen historiasta, kansallispuistosta, sekä lapin luonnosta ja eläimistä yleensä. Reitti kulki hyvin monimuotoisessa luonnossa; osittain metsässä, kiemurrellen vaaran laelle, sekä laskeutuen suoalueelle ja pitkospuita pitkin. Patikan loppupuolella pysähdyimme nuotiopaikalle evästämään, laittamaan tulet ja grillaamaan makkaraa.

Retken lopuksi, päästyämme takaisin luontokeskukselle, otimme vielä hetken aikaa tutustuaksemme luontokeskuksen näyttelyyn.

Paluumatkalla kuskimme Anssu ajoi meidät vielä Kaunispää-tunturin huipulle ihastelemaan maisemia.

 

 

Keskiviikko 26.9

(Hauska huomio: Tämä osio on kirjoitettu Saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2019)

Keskiviikkona matkustimme bussilla Inariin. Vierailimme museo- ja luontokeskus Siidassa, joka oli hyvin informatiivinen ja opimme siellä paljon. Saamelaisia ja saamelaisuutta mietittäessä mieleen tulee:

  • Pohjoisen alkuperäiskansa; Norjan, Suomen ja Ruotsin saamelaisten erot ja yhtenäisyydet; Saamelaiskäräjät; saamen kieli.
  • Rikas kulttuuriperintö ja luonnon kunnioitus, poronhoito elinkeinona, käsityöläisyys, kansallisvaatteet, perinnehoidot.

Tutustuttuamme Siidaan tämä mielikuva syveni ja laajeni. Museossa tavattiin myös ihana koira, jonka kanssa ystävystyttiin. Saamelaispuodin tuotteet tekivät nekin hienon vaikutuksen! Siellä oli paljon upeita postikortteja, laukkuja ja koruja sekä erilaisia villaesineitä (mm. ponchoja ja villapaitoja).

Saamelaiskeskukseen tutustumisen jälkeen kävimme syömässä Papanassa, hämyisässä pikkupubissa. Papanan antimiin kuului poronkäristystä, pizzaa, salaattia, hampparia ja kebabia. Inarissa R-kioski yllätti olemassaolollaan.

Illalla lämpeni jälleen sauna, ja saunarakennuksen viereisessä keittokatoksessa pidettiin discoa ja lettukestit. Ohjaaja Noora toi katokseen Verstaan bluetooth -kaiuttimen, josta soitettiin hittibiisejä mm. 80 luvulta (Ghostbusters!). Toinen ohjaajista, Merja, innostui tanssimaan penkillä Kasevan tahtiin. Yritimme myös illan pimetessä tiirailla tähtiä ja revontulia, mutta pilvet lipuivat taivaalla ja kuukin oli niin kirkas, ettei mitään muuta näkynyt.

 

P.S. Keskiviikon saunavuoroihin lisättiin myös sekasauna, josta naiset olivat poissa. Miehet pulpahtivat kylmään jokeen. Jäätymättömään avantoon. (Ei kuulosta, että oli hauskaa.)

 

 

Torstai 27.9

Muistiinpanoja päivästä, jotka jätettäköön tähän hyvinkin runolliseksi avaukseksi päivälle:

 

hyvä raitis ilma, ihana metsä ja luonto

nukkuminen oli fantastista

kuorsaajien tupa

kuorsaajien kakofonia keskellä yötä – ei suositeltavaa

 

Päivän ohjelmassa oli luvassa Kiilopää -tunturin valloitus, ja retkiruokien kokkailua trangioilla. Valtaosa porukasta lähti Kiilopäälle bussilla, pieni urhea porukka lähti Leenan johdolla sinne kävellen. Kuvausta retkestä seuraavassa:

Huippuhetkiä oli sadekävely Kiilopäälle, joka oli enemmänkin rämpimistä armottomissa sääolosuhteissa. Ensin satoi vettä, sitten lunta, ja koko matkan tuuli puhisi vaakatasossa. Päädyimme viimein sateen kastelemina Kiilopääkeskukselle, jossa törmäsimme bussilla tulleeseen matkaporukkaan.

Tunturille nousu alkoi puolenpäivän kieppeillä. Sää ei muuta tehnyt kuin muutti muotoaan nousun aikana. Nousu ylös oli rankka: toiset puskivat eteenpäin, mutta toisille matka oli tuskaista ja vaivalloista. Kuin ihmeen kaupalla tunturin laelle päästyämme pilvet väistyivät auringon tieltä ja saimme kokea maisemat koko komeudessaan. Huipulle päästyä kaikki totesivat nousun olleen vaivan arvoista!

Valokuvaaminen oli todella hauskaa, mutta tuulen yltyminen huipulla aiheutti pientä paleltumista reippaissa retkeilijöissä. Kylmästä johtuen monet pitivät ennemmin hanskat kädessä ja keskittyivät nauttimaan näkymistä, kun toiset olosuhteita uhmaten räpsivät menemään.

Viimeisinä tunturin päälle päässeet näkivät laskeutuessaan näytteen kahden maakotkan lennosta. Kokemus sai isommankin miehen herkistymään. Kaiken kaikkiaan näkymät muistuttivat Twilight -elokuvasaagan sumuisen utuisia maisemia. Nähtävissä oli enää osittainen maaruska, sillä luonto oli jo alkanut valmistautua pitkää talvea varten.

 

Kaikki odottivat innolla pääsevänsä lämpimän ruoan äärelle, mutta pian osoittautui, ettei retkiruoan valmistus olekaan aina niin yksinkertaista. Yllämainitsemistamme sääolosuhteista johtuen retkikeittimien käyttö hankaloitui ja ihmismieli särkyi. Ruokailuhetki muuttui täydeksi farssiksi. Hermot rupesivat keittymään – ruoat eivät. Osalla porukasta ruokatarpeet olivat unohtuneet kokonaan. Toiset yrittivät säännöstellä antimiaan niin, että kaikki saisivat murua rinnan alle. Onneksemme ohjaajien kokkiporukka luopui omastaan, ja Noora – joka oli kuumeisena kokannut ohjaajien ruoan valmiiksi, antoi kattilan ruuat unohtaneelle nuorten ryhmälle.

Ateriointi olisi sujunut hyvin, jos kahden eri ryhmän ruoat eivät olisi kokeneet surullista ja kolkkoa kohtaloa maahan lätkähdettyään. Nälkäisinä ja nääntyneinä lusikka upposi myös multaiseen perunamuusiin, joka löysi tiensä kurnivan vatsan pohjalle. Viisaimmat meistä olivat siirtyneet jo hyvissä ajoin Kiilopää -keskuksen kahvilaan syömään. Melkein kaikki saivat kuitenkin kuumaa kaakaota, joka lämmitti sydäntä ja mieltä tämän ruskan keskellä.

 

Mitä voimme tästä siis todeta: unohtumaton kokemus kaiken kaikkiaan!

 

 

Perjantai 28.9

Perjantaiaamu valkeni haikeissa merkeissä – oli tullut kotiinlähdön aika. Aamusta pakattiin, siivottiin ja fiilisteltiin. Kokkitiimi kasasi kaikille maittavan brunssin, jonka jälkeen lähdimme puolenpäivän aikaan ajamaan kohti etelää.

Paluumatka tuntui kestävän ja kestävän. Onneksi matkan varrella oli myös paljon pysähdyksiä, sekä ihan turistinähtävyyskin. Hieman Rovaniemen jälkeen poikkesimme nimittäin ihmettelemään Sukulanrakan hiidenkirnuja. Kyseiset kirnut kuuluvat Suomen suurimpiin. Paikka olikin melko vaikuttava: jylhät näkymät olivat jännittäviä ja samalla kuitenkin tavallaan rauhoittavia. Yleisesti porukalla tuntui olevan paikasta rento ja mukava fiilis, kun jatkoimme jälleen matkaa.

Reissussa ryytynyt, mutta onnellinen joukkio palautui Tampereelle perjantain ja lauantain välisenä yönä.

 

Lapinmatkaa kokonaisuutena on vaikea kuvailla millään hienolla tiivistelmällä. Se oli monille ainutlaatuinen kokemus, ja matkan merkitys tuntui pitkään. Yritämme siis välittää matkan tunnelmaa tiivistetysti yksittäisillä kommenteilla:

”Joo, mennään vaan uudestaan!”

”Ratkiriemukas!”

”Ei aina ratkiriemukas.”

”Douppi!”

”Wautsiwau!”

”Hyvä ryhmä.”

”Mökkikaverit best!” (”True dat!”)

”Mä en vieläkään ymmärrä miten se bussikuski selvisi siitä meidän mökistä, kun siellä oli niitä ampiaisia…”

”Ryhmäyttävä kokemus!”

”Mielekkäitä kohtaamisia ihmisten kanssa.”

”Hyvä ruoka, paras mieli!”

 

Toisin sanoen, hyvä reissu 5/5!

Verstaan Verhonen

”Kivettynyt koteloni lakastuvan kukan varressa. Ei ulospääsyä, ei valoa. Elämä valuu ohitseni kuiskauksina tuulessa. Muut perhoset ovat jo aikaa sitten oppineet lentämään, kuuntelen vahvoja siipien iskuja ja luulen, etten koskaan tule samanlaiseksi.

Kuitenkin aikani riuduttua, alan erottaa tuulen kuiskauksista sanoja. Lempeitä, kannustavia sanoja. Tuuli vihjaa paikasta niityn toisella puolella, Verstaasta. Että sieltähän löytäisin kaltaisiani, enkä olisi yksin.

Tovi siinä menee, mutta saan murrettua kotelooni oven. Ulos kömpiessäni huomaan, että vaikka minullakin siivet on, ne ovat heikot ja harmaat. Lentämään en kykene, mutta pääsen kuin pääsenkin Verstaalle asti.

Se on uudenlainen kotelo, lämmin ja tilava. Sinne mahtuu monta eksynyttä perhosta. Jollain tuntosarvet vinossa, jollain katkennut kärsä. Kaikilla yhteinen päämäärä: oppia luottamaan, että tuuli kannattelee.

Pikkuhiljaa alan huomata, että vaikkeivät siipeni yhdessä yössä muutu sateenkaaren värisiksi, mieleni värit ovat kirkastuneet. Sitä paitsi, harmaan sävytkin ovat ihmeen kauniita, kun ne heijastuvat omista siivistä, jotka ovat viimein tarpeeksi vahvat viemään minut uusille niityille.”

Irlanti 21. – 29.5.

 

 

 

Matkasimme viime kuun lopulla Irlantiin Sopimusvuoren Tilkkeen ja Verstaan yksiköiden voimin.
Irlanti-reissua oltiin odotettu kuin kuuta nousevaa jo pidemmän aikaa, sillä oltiinhan sen suunnitelu aloitettu jo viime vuoden syksyllä.

Suunnitteluvaiheessa aloitimme melkein täysin tyhjältä pöydältä: Verstaan nuoret eivät tienneet oikeastaan mitään Tilkkeen nuorista, ja päinvastoin.
Aloitimme matkan suunnittelun satunnaisesti tapahtuvilla tapaamisilla, joiden tarkoitus oli saada niin nuoria kuin ohjaajiakin tutustumaan toisiinsa, sekä pohtimaan
alustavasti, että mitähän tässä ollaan tekemässä.

Ensimmäiset tapaamiset kuluivat ryhmäytymisen merkeissä, sekä tapahtuman aikataulujen suunnittelemisessa ja käytännön asioiden hoitamisessa.

Kuukaudet kuluivat reissua sen suuremmin pohtimatta, se kun oli tapahtumassa vasta sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. ”Ei se nyt vielä ole ajankohtaista.”

Sitten olikin huhtikuu, ja hieman reilu kuukausi jäljellä matkan alkuun. Syvä paniikki iski ainakin tämän kertomuksen kirjoittajaan – miten se nyt jo on aika?
Eihän tässä ole vielä ehtinyt edes miettimään matkalle tarvittavia asioita tai vaatetusta.

Viikko ennen reissua rupesti ahdistamaan jo oikein urakalla, mikään ei ole valmiina. En minä sinne reissuun lähde, perhana.
Toisin kuitenkin kävi, kiitos viime hetken spontaanisti järjestettyjen tapaamisten Verstaan ja Tilkkeen nuorten välillä.
Me nuoret päätimme, että ehkä sitä voisi tässä kohtaa hieman tutustua toisiinsa ennen reissua, ja järjestimmekin kaksi tapaamista vapaa-ajallamme vain päiviä ennen matkaa.

”Hitto, noihan on ihan hyviä ihmisiä. Ehkä sinne reissuun sittenkin uskaltaa mennä” – Ja niin sitä mentiin.

Matkan rahoitti Euroopan Unionin ERASMUS+ projekti

Menopäivä:

Menopäivä oli hidas ja väsynyt. Lähdimme aamuyöllä hieman neljän jälkeen matkaan Tampereen linja-autoasemalta, perille hotelliimme Cahersiveenin pikkukylässä pääsimme noin klo 11:30.

Nautimme matkan aikana Full Irish Breakfastin – eli tolkuttomasti lihaa, leipää, kananmunia sekä appelsiinimehua aamupalaksi – ja pysähdyimme Irlannin bussimatkan aikana katselemaan jylhiä maisemia vuoren rinteeltä alas laaksoon.

 

 

 

Ensimmäinen täysi päivä

 

 

 

 

 

Menimme paikalliseen monitoimitaloon ryhmäytymään ja tutustumaan niin toisiimme kuin paikallisiin nuoriinkin, joita ei sitten kuitenkaan ollut kovin montaa menossa mukana.
Teimme rentoutus- sekä tutustumisharjoituksia, tällä kertaa onneksi ilman hernepusseja.

Seuraavaksi jakauduimme pienryhmiin ja suuntasimme kaupunkiseikkailemaan. Tutustuimme lähialueeseen kysymysten, tehtävien sekä valokuvaamisen kautta.
Rustasimme myös runoja niinkin makeasta aiheesta kuin juustosta.

Cheese is melting,
Everything is melting,
Oh dear God,
It’s summer

Käytimme iltapäivän vapaa-aikamme lähialueiden kiertelemiseen ja katselemiseen. Pelasimme myös pienellä porukalla Footbagia puistossa.

 

 

 

 

 

Harhailureissun jälkeen luvassa oli iltamat;
esitimme suomalaista musiikkia irlantilaisille, söimme suomesta tuotuja klassisia suomalaisia syötäviä, sekä tanssimme irkkumusiikin tahtiin.

 

 

 

 

Yksi nuorista soitti kitaraa, toinen lauloi. Viidestoista Yö, Ukkometso ja murheellisten laulujen maa tulivat esitettyä.

Päivä 2

Aamupalaa klo 8:30, minkä jälkeen suuntasimme Asana Language Schooliin kuuntelemaan Sean O’Laoghairen kertomuksia paikallisista kansantaruista, esimerkiksi soturijohtaja Finn McCoolista.
Me suomalaiset puolestamme esitimme lyhyitä pätkiä Kalevalasta ääneen suomeksi sekä englanniksi.

Iltapäivällä kävelimme neljän kilometrin matkan läheisille Ring Fortille (ikivanha linnamainen asuinrakennelma), missä koitimme Tai Chi:tä, meditaatiota
sekä pyrimme käsimerkein viestittämään päällämme pörräävälle dronelle, että menisitkö ystävällisesti muualle.

 

 

 

 

Ilalla vuorostaan tulimme melkein syödyksi elävältä, kun tutustuimme paikallisiin verenhimoisiin kaksisiipisiin hyönteisiin, jotka tunnetaan paremmin nimellä harsosääsket.
Istuskelimme nuotion äärellä, juttelimme niitä näitä paikalle saapuneiden Irlantilaisten – ja toisiemme – kanssa, sekä silittelimme paikallisten mukana saapuneita koiria.
Myös koripalloa, korttia sekä perisuomalaista mölkkyä tuli pelattua. Olimme ostaneet suomesta mukaan Mölkky-pelin, jotta voimme tutustuttaa Irlantilaiset meidän pelikulttuuriin.

 

 

Päivä 3

Aloitimme aamun bussireissulla Valentia-nimiselle saarelle.
Saarelle saavuttuamme matka jatkui kävellen hieman kauempana olevaan Bray Toweriin, mikä sijaitsee Valentia-saaren korkeimman vuoren – Geokaun – huipulla.
Vuoren huipulta avautui aivan mielettömän hienot maisemat ympärillä oleviin Cahersiveenin sekä Portmageen pikkukaupunkeihin, Dinglen laaksoon, Macgillycuddyn kukkuloille, sekä Skellig, Blasket, ja Beginish -saarille.

 

Kiipeilymatkan varrella eräs paikallinen mies antoi ystävällisesti seurueellemme mahdollisuuden pitää pientä lammasta sylissä ja ottaa tästä kuvia.
Se oli ultrasöpöä.

 

 

 

 

Paluumatkalla poikkesimme pieneen museoon, missä oli irlantilaiseen luontoon sekä merenkäyntiin liittyvää härpäkettä esillä.
Tutustuimme myös vapaaehtoisvoimin pyöritettävään meripelastusalukseen, sekä kruunasimme päivän reissumme paikallisella maatilalla, missä söimme paikan päällä tehtyä jäätelöä.

Ilalla järjestettiin runonlausuntailta viereisessä hotellissa. Vaikka tapahtuma olikin paikallisten oma, päätyi osa meidän porukasta esiintymään sielläkin.
Paikalliset saivat – tai joutuivat – kuuntelemaan pienen pätkän Kalevalaa, Tommy Tabermannia in english, sekä erään nuoren itse laatiman runon.
Mainitsisimme mielellämme kyseisen nuoren nimen, mutta se on sensuroitu tästä. 🙁

 

 

Päivä neljä

Perjantaina menimme taide- ja kulttuurikeskus Tech Amerginiin. Paikan päällä näimme kuinka paikalliset savityökurssilaiset tekivät erilaisia savitöitä, sekä saimme kokea
multisensorisen teatteriesityksen ensinäytöksen. Kyseisessä näytöksessä oli aistittavaa niin kuulo-, näkö-, tunto-, kuin hajuaistillekin.
Esityksen teemana oli luonto ja ystävyys, hajut ja muut aistimukset olivat teeman mukaiset. Oli vesisadetta, puiden oksia, sekä yllättävää ukkosmyrskyä.

 

 

 

 

Tutustuimme Tech Amerginin puutarhatoimintaan, ja yksi nuoristamme sai henkilökohtaisen pikakurssin paikallisista viljely- ja pellonhoitotekniikoista, joita voimme soveltaa Verstaan omalla peltopläntillä.
Siitä siirryimme osallistumaan ”Wellness Toolkittiin”, eli yoogaamaan ja opettelemaan itselle sopivia keskittymismetodeja kahden paikallisen nuoren naisen opastuksessa.

 

 

 

 

Seuraava kohteemme oli Waterville-niminen pikkukaupunki, missä – paikallisten suureksi ylpeydeksi – Charlie Chaplin vietti aikanaan kesälomiaan kalastuksen merkeissä.
Osa porukasta keräili kiviä ja rentoutuivat rannalla, toiset taas kävivät shoppailemassa sekä kahvittelemassa.

 

Illalla tarjolla oli lautapelailua paikallisen nuoren, Cianin kanssa.

Osa porukasta kävi kuuntelemassa paikallista live-musiikkia, jossa Asana-koulun omistaja oli mukana soittamassa.

 

 

Päivä viisi

 

 

 

 

Rantataidetta sekä auringonpalvontaa.

Menimme läheiselle uimarannalle tekemään rantataidetta hiekalla, sekä tutustumaan viereiseen keijukaismetsään. Emme löytäneet keijuja. 🙁

 

 

 

 

Teemaan liittyvää ostettavaa tilpehööriä kuitenkin löytyi alueen suurimmalta käsityöpajalta vaikka millä mitalla.
Paikalta löydettiin myös Star Wars -teemaista turistirihkamaa, sillä lähistöltä löytyvästä Skellig-saaressa oltiin kuvattu tuoreinta Star Wars -elokuvaa. ”Buy the Force and related merchandise, Luke!”

 

 

Päivä kuusi

Cill Rialaig -taidekeskukseen tutustumaan ”resident artistien” tekemiin taideteoksiin. Nämä ”resident artistit” ovat eri taidealojen taiteilijoita, jotka saapuvat seudulle työstämään jotain taideteostaan
Irlannin maalaismaisemien rauhaan ja tunnelmaan. Resident artisteille järjestetään paikan päällä yöpyminen lähivuoren juurelta löytyvistä keski-aikaisista maalaispirteistä.
Ulkomaillakin paljon suosiota saanut Outi Heiskanen on aikoinaan ollut resident artistina Cill Rialaig -taidekeskuksessa, ja hänenkin töitään oli esillä nähtävinä.

 

 

 

 

Nähtävänä oli myös juurikin Outi Heiskasen aluilleen saattama painopaja, jossa painatetaan vanhaa tekniikkaa mukaillen painatustöitä paperille, lasille, ja muille materiaaleille. Esimerkiksi Pablo Picasso on luonut muutamia taideteoksiaan painatustekniikan avulla.
Loppupäivä kului yleisen oleskelun ja kahvinjuonnin parissa meren äärellä.

 

Päivä seitsemän

Viimeinen kokonainen päivä Irlannissa.
Aamupäivästä menimme toistamiseen paikalliseen monitoimitaloon, tällä kertaa tarkoituksena oli tehdä biisi. Teimme kolme.
Paikallisen muusikko Andrew ’Skatz’ Scattergoodin opastuksessa kirjoitimme ensin paperille tunteitamme ja kokemuksiamme Irlannin reisusstamme, minkä jälkeen paperit paloiteltiin,
sekoitettiin ja sattumanvaraisesti valittiin lyriikoiksi kappaleisiin. Vaikka metodi tuntui aluksi kovin höpsöltä, lopputulokset olivat erittäin toimivia.

Iltapäivän vapaa-aika kului joutuisasti läheisen vuoren huipulle kiivetessä. Puolessa välissä matkaa meinasi leikki jäädä monelta jo kesken, mutta pienen tuumaustauon jälkeen
jaksoikin vielä pinnistellä aina huipulle asti – noin 400 metriä merenpinnan yläpuolelle.

 

 

 

 

Illalla tanssittiin nolosti, jaettiin kiitoskortit Irlannin ryhmän nuorille sekä ohjaajille ja hotellihenkilökunnalle yhteistyöstä sekä loistavasta asiakaspalvelusta.

 

 

Kotiinpaluupäivä

Paluupäivä koitti aivan liian pian, ei sitä olisi malttanut tulla takaisin suomeen ollenkaan. Mitään mainitsemisen arvoista ei tapahtunut, kaikki viettivät matkan nukkumisen merkeissä.

Kokonaisuudessaan reissumme ylitti jokaisen osallistujan suurimmatkin odotukset. Alussa pelottaneet asiat, kuten jatkuva sosiaalisuus, yleinen jaksaminen, lentopelot, syöminen
ja englanninkielen osaaminen eivät sittenkään olleet ylitsepääsemättömiä esteitä matkasta nauttimiselle.
Ylimääräiseltä dramatiikalta säästyttiin, ja erään nuoren suusta kuuluikin aito hämmästys, kun yhdenkään matkakumppanin välit eivät alkaneet liikaa ”hiertämään” kenenkään toisen kanssa.

Nuorten kommentteja matkasta:

”Luonto sekä maisemat olivat henkeäsalpaavia.”
”Irlannin kaksi parasta asiaa ovat lampaat ja ihmiset.”
”Fucking midges.” (suom: hitsin ötökät)

 

Loppuun vielä kuva vastaan tulleesta kissasta, koska kissakuvat on ihania.

 

 

Sopimusvuoricup 2018

 

Tämän vuoden Sopimusvuoricup järjestettiin 4.6.2018 Pyynikin kentällä. Viime vuoden cup-voittajina Verstas isännöi cupin. Tänä vuonna mukana oli 4 joukkuetta: Verstaan FC Apatia, Näsinkulman-Walon Nopsat, Kanavan Kanuunat sekä Hämeenpuisto United. Ottelut pelattiin kahdella kentällä, arvotuin otteluparein. Ensimmäiset ottelut sujuivat seuraavasti: FC Apatia vs. Näsinkulman-Walon Nopsat 8-0, sekä Kanavan Kanuunat vs. Hämeenpuisto United 1-3. Lyhyen tauon jälkeen seuraavat ottelut menivät seuraavasti: Näsinkulman-Walon Nopsat vs. Hämeenpuisto United 1-11, sekä FC Apatia vs. Kanavan Kanuunat 4-0. Kolmannet otteluparitkin olivat tulosten jälkeen suoraan pronssi- ja finaaliottelut. Pronssiottelussa olivat vastakkain Näsinkulman-Walon Nopsat sekä Kanavan Kanuunat. Ottelun voiton ja turnauksen pronssisijan vei Kanavan Kanuunat. Finaalissa pelasivat tiukan ottelun Verstaan FC Apatia, sekä Hämeenpuisto United. Hurjien kannatushuutojen saattelemana Verstas uusi viimevuotisen cup-mestaruutensa, ja palkintopokaali kulkeutui takaisin omalle paikalleen Verstaalle.

Cupin myötä Verstaslaisten yhteisöllisyys ja yhteishenki näytti jälleen voimansa: joukkueurheilu hyvässä hengessä on mitä parhainta ajanvietettä yhdessä – sekä kentällä, että kentän laidalla. Kaikki lähtivät Pyynikin kentällä hyvillä fiiliksillä jatkamaan päiväänsä.

Ensi vuoden cupia ja sen järjestelyhäslinkejä odotellessa….

Mukavaa kesäkuun alkua kaikille!

 

Kuva: Matti 

TTT:n ja Verstaan yhteisöteatteriesitys

 

Verstaan nuorten käsikirjoittama ja näyttelemä teatteriesitys ”Suomi 24/7” alkaa olla loppusuoralla. Neljästä esityksestä on jo kolme vedetty kunnialla pakettiin – tai kiinalaisiin ämpäreihin ja ronskisti alas luontoon – kuten teemaan kuuluu.

Ensi-ilta oli ilahduttavasti jättimenestys. TTT-klubi oli täynnä uteliasta kansaa, joka oli tullut kuulemaan ja näkemään juuri Verstaan nuorten vakavalla huumorilla tehtyjä poraavia mielenilmauksia suomalaisesta kulttuurista sekä nuorten ongelmista modernissa yhteiskunnassa.

Kyytiä saivat mm. Alexander Stubb, kiinalaiset ämpärit, huithapelit vanhemmat, sekä yleinen some-käyttäytyminen.
Hieman yli tunnin mittaisen huumoripläjäyksen kruunasi kuitenkin erittäin koskettava pohdinta nyky-suomen vähintäänkin kyseenalaisesta tilasta ryhmälaulun sekä Väinö Linnan siivittämänä.

 

 

 

Ohessa kommentteja esityksestä:

”Helkkarinmoisen homman tekivät!”
”Varsin kolahtava”
”Tosi puhutteleva”
”Se (Mikael Vuorenmaa) kuuluu lavalle”
”Ihanaa että lähin mukaan” Justiina Jokinen, näyttelijä

 

Vielä ehtii tulla ihastelemaan verstaslaisten teatteriesitystä, viimeinen esitys on Torstaina 26.4. klo 19:00 TTT-klubilla. Liput 5/10€.
Kaikki mukaan!