Sopimusvuori Ry kotisivu

Roineen kevätretki 9.5.2018

 

Perinteisiimme on kuulunut tehdä joka kevät hieman pidempi retki jonnekin. Tämän kevään retken toteutimme yhdessä Hervannan toimintakeskuksen Kaarisillan väen kanssa. Kohteeksemme valikoitui Juhani Viidan johtama hyvän mielen bussimatka ”Roineen kierros”. Bussiin hyppäsimme aamupäivästä, josta retkemme alkoi taittua kohti kohti Kangasalalla sijaitsevaa Karjalaista kulttuurikeskus Äijälää.

Matka taittui rattoistasti sananiekka Juhani Viidan johdolla ja pian bussi jo kurvasikin Äijälän pihaan. Karjalan kansan historiasta saimme mielenkiintoisen elämyksen tutustuttuamme kulttuurihistorialliseen museoon Äijälän vapaaehtoisten kertoessa samalla paikan historiasta. Matkatunnelma huipentui, kun lauloimme porukalla Karjalalaisia lauluja kauniin kevätpäivän ympäröimänä. Laulujen jälkeen oli aika hypätä taas bussiin.

Kulttuurikeskus Äijälä Kangasalalla.

 

Matkalla kohti Valkeakoskea Kaarina Maununtyttären tietä Viita kertoi meille tarinaa Kaarinan elämästä ja sen vaiheista. Valkeakosken läpi ajoimme ihaillen maisemia ja kohta olimmekin jo Lautsian lomakylässä, jossa meitä odotti erittäin runsas ja maittava buffet ateria! NAM !! Aterian nautittuamme istuskelimme hetken terassilla rapsuttaen lomakylän ystävällistä koiraa ja nauttien lämpimästä ilmasta, kunnes oli aika jälleen hypätä bussiin.

Herkullinen Suomalainen kotiateria Lautsian lomakylässä

 

Matkamme jatkui vatsat pulleana kohti Pälkänettä ja samalla saimme kuulla tarinan Kostianvirran taistelusta, kunnes pysähdyimme kauniiseen miljööseen Vehoniemen automuseoon. Vehoniemenharjulla sijaitsevan museon vanhojen autojen lisäksi halukkailla oli mahdollista nousta ihailemaan kauniita maisemia näkötorniin, josta oli laajat näkymät kauniiseen horisonttiin.

Näkötorni Vehoniemenharjulla Pälkäneellä

 

Maisemat tornista.

 

Niihin maisemiin ja tarinoihin matkamme alkoi pikkuhiljaa olla loppupuolella ja bussin oli aika suunnata kohti Hervannan Kaarisiltaa ja sitten Sorinaa.

Matka oli kerrassaan mukava! Ennenkaikkea leppoinen ilman mitään kiirettä ja Juhani Viita matkanjohtajana oli mitä mainioin ja ammattitaitoinen mielenkiintoisine tarinoineen. Naurua ei puuttunut ja matka jää elämään muistoissamme vielä pitkään!

Erityiskiitokset Juhanille vielä kerran!!