Sopimusvuori Ry kotisivu

Näsinkulman Pouta

”Hei! Olen Näsinkulman Pouta-papukaija. Luonteeltani olen avulias, lempeä ja leikkisä. Olen aiemmin lennellyt muuttolintuparven mukana ympäri maailmaa, mutta tuntenut itseni aina hieman oudoksi siinä parvessa. Väritykseltänikin olin erilainen kuin he, pinnalta sininen, mutta alushöyhenissäni on koko sateenkaaren kirjo – ne värit vain pidin silloin piilossa. Haluaisin viettää aikaa muiden lintujen kanssa, mutta sosiaalisissa taidoissa minulla on vielä opeteltavaa: tykkään toistella mitä muut sanovat ja joitakin tämä saattaa ärsyttää. Viimeisimmällä reissullani uuvuin ja jäin parvesta jälkeen. Laskeuduin Näsinkulman Klubitalon räystäälle hengähtämään, jolloin minua tultiin katolle vastaan ja toivotettiin iloisesti tervetulleeksi matalan kynnyksen taloon. Näitä kansainvälisen klubitalomallin paikkoja olinkin lentomatkoillani nähnyt jo useita täällä Suomessakin. Päätin heti jäädä tutustumaan!

Täältä olen löytänyt ystäviä ja oppinut hyväksymään itseni ainutlaatuisena papukaijana – rohkaistuin esittelemään myös värikkäät alushöyheneni! Opin, ettei minun tarvitsekaan olla kuin muut ja olen täydellinen sellaisena kuin olen. Kaikki outoudet ja erilaisuudet minussa ovatkin vahvuuksia ja voimavaroja, esimerkiksi asioiden toistaminen sopii hyvin vastaanotto- & hallintoyksikkö Konttorin puhelinvaihteen hoitamiseen. Lentotaitoni puolestaan on erittäin hyödyllinen talon sisäisen postin kuljettamisessa ja nokallani naputan nopeasti ateria- ja tapahtumayksikkö Kultajyvän kassaa. Näsinkulmasta olen saanut säännönmukaisuutta arkeeni ja olen huomannut, että jaksankin tehdä töitä. Projekti- ja verkostoyksikkö Majakan valo on ohjannut minua pikkuhiljaa kohti uutta haavettani: päästä siirtymätyön kautta näkövammaisten opaspapukaijaksi.”