Sopimusvuori Ry kotisivu

MielenTilat – koti mielen teatterille

Järjestyksessään ensimmäinen MielenTilat -teatterifestari järjestettiin 7.-9.8.2018 Lielahden kartanolla Hiedanrannassa. Kuuma kesäkin armahti teatterikävijöitä ja kartanosta ja sen ympäristöstä saatiin nauttia maltillisissa lämpöasteissa. Tapahtuma huipensi Sopimusvuoressa 1.10.2016 käynnistyneen kaksivuotisen THEATRE eli Teatteri toipumisen välineenä -projektin ja se järjestettiin osana Tampereen teatterikesän Off-tapahtumaa.

THEATRE -hanke on kehitetty nuorten aikuisten mielenterveyskuntoutujien asumispalveluyksikön draamaryhmässä toteutetun kaksivuotisen etnografiaa ja soveltavaa teatteria hyödyntävän tutkimuksen pohjalta. Projektia vetävät yhteisötaiteilija Riku Laakkonen sekä tutkijatohtori Saara Jäntti Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitokselta. Sitä rahoittaa Suomen Akatemia.
Hankkeen aikana on vedetty draamatyöpajoja Sopimusvuori Oy:n ja Ry:n eri yksiköissä ja esiintyjät koostuvat yksiköiden asiakkaista ja henkilökunnasta. Hanke kävi myös esittämässä Hahmotelmia kodista – Sketches for Home -esityksensä Bratislavassa kodittomien teatterien ERROR-festivaalilla. (Lähde: https://kotiteatteriprojekti.wordpress.com/projekti/)

Hankkeessa kysytään, mitä koti tarkoittaa – erityisesti silloin, kun mieli temppuilee. Mielenterveys- ja asumispalvelujen käyttäjien suhdetta kotiin sekä siihen liitettyjä kokemuksia ja toiveita pohtimalla toivotaan löytyvän uusia ideoita ja parannuksia mielenterveyspalveluihin. Lisäksi tietenkin teatteri itsessään toimii osana kuntouttavaa toimintaa.

MielenTilat -teatterifestarin avajaisten jälkeen tiistaina oli ohjelmassa ensimmäisenä Muistoihin kaivertuneet tilat tutkimusesittely ja työpaja. Esittelyssä kerrottiin, kuinka hanke tutkii suomalaisten mielisairaalamuistoja. Muistoja on kerätty sairaaloiden potilailta, omaisilta sekä henkilökunnalta ja näiden lapsilta ja kerätyt muistot ylettyvät 1930-luvulta 2000-luvulle. Tänä aikana mielenterveyslaitos on kokenut valtavan muutoksen, kun kahdeksankymmentälukua edeltäneistä mielisairaalapaikkojen määrällisistä huippuvuosista on hiljalleen avohoidon yleistymisen myötä tultu tilanteeseen, jossa koko sairaalalaitos on lähes purettu. Alusta asti mielenterveyshoidon suurena ongelmana ovat olleet säästötoimenpiteet, jotka ovat aiheuttaneet niin hoidon kokonaisvaltaista puutteellisuutta kuin varallisuuteen perustuvaa epätasa-arvoa. Nykypäivänä tämä näkyy muun muassa siinä, että palveluita on paremmin saatavilla varakkaalla pääkaupunkiseudulla ja yksityisiin palveluihin pääsee sisään nopeammin kuin edullisempiin kunnallisiin palveluihin.

Tutkimusesittelyn jälkeen oli vuorossa performanssi, jossa kerättyjä muistoja dramatisoitiin upeasti tanssin ja teatterin voimin. Laitosten potilaiden kokemukset heräsivät eloon, kun niiden ääneen lukemista säesti kokemuksia kehon kielelle tuonut tanssiesitys, jossa laahustettiin pitkin lattioita, kiivettiin pitkin seiniä, ihasteltiin valkoisia pintoja ja kyyristeltiin nurkassa kuin kahlittuina.

Muistoihin kaivertuneet tilat -tutkimusesittelyn lopuksi osallistavassa työpajassa Väkivallan metaforat ja traumakokemus jokainen osallistuja sai itse lukea paperista katkelmia melko rankoistakin kokemuksista. Tutustuttuaan teksteihin tuli lukijan pyrkiä potilaan mielen sisään keksimällä vuorostaan ensin jokin fiktiivinen traumaattinen hoitokokemus ja sitten positiivinen. Kun tekstit oli kirjoitettu, halukkaat saivat lukea omat kuvitteelliset tarinansa ääneen ja niiden pohjalta kerättiin ylös niissä toistuvat teemat, tunteet, tilanteet. Sen pohjalta käytiin keskustelua siitä, mikä hoitokokemuksessa aiheuttaa negatiivisen kokemuksen ja mikä positiivisen. Eräs osallistuja totesi osuvasti, että negatiivinen kokemus on kuin monologia siinä, missä positiivinen on dialogia – toisin sanoen positiiviselle kokemukselle tärkeätä on, että avun tarvitsijaa kuunnellaan ja häntä kohdellaan tasa-arvoisena ja ihmisarvoisena yksilönä. Jälleen tärkeään asemaan nousivat myös resurssit, sillä puutteellisin varoin mielenterveystyössä ei pystytä ottamaan jokaisen tarpeita riittävästi huomioon, vaikka haluttaisiin.

Festarien toinen päivä alkoi tanssi- ja musiikkityöpajoilla, kuten Biisinikkarit -työpajalla. Työpajassa luotiin porukalla kappale, johon tehtiin sanat, sävel ja sovitus. Jokainen osallistuja sai sanoa mieleensä juolahtavia sanoja, elementtejä ja teemoja, joita halusi kappaleen käsittelevän. Yhteinen mielikuvitus rakensi lopulta folk-laulun, joka kertoi mattoja pesevistä merenneidoista kauniina kesäyönä. Kappaletta säestettiin erilaisilla etnisillä soittimilla. Muutaman harjoituskerran jälkeen biisi vielä nauhoitettiin.

Keskiviikoiltapäivästä esitettiin myös kotiteatteriprojektin Hahmotelmia kodiksi – Sketches for Home. Keskiviikon esitys oli kansainväliselle yleisölle suunnattu ja englanninkielinen. Suomenkielinen esitys oli esitetty festareilla tiistai-iltana. Näsinkulman Klubitalon jäsenet ja työntekijät olivat yhdessä yhteisötaiteilijan ja tutkijan kanssa luoneet esityksen kodin merkitysten rakentumisesta ja purkautumisesta asumispalvelujen ja sosiaaliturvajärjestelmän kontekstissa. Aineisto oli koottu mielenterveyskuntoutujien ja muistisairaiden asumisyksiköissä pidetyissä draamatyöpajoissa. (Lähde: https://kotiteatteriprojekti.wordpress.com/tapahtumat/hahmotelmia-kodiksi)

Amatöörinäyttelijät eläytyivät vieraasta kielestä huolimatta upeasti esitykseensä, se oli aito, koskettava ja hauska. Esitys käsitteli teatterin, musiikin ja kuvataiteen kautta kotiin ja asumiseen liittyviä toiveita ja pelkoja, sekä elämiseen kuuluvia jokapäiväisiä asioita kuten kahvia ja kissoja. Tarinassa edettiin asumispalveluiden rajoitteista kohti oman asunnon vapautta, mutta hakemusviidakko uhkasi vuorostaan murskata monet haaveet itse kootusta kodista. Esitys päättyi kuitenkin toiveikkaasti.

Torstai alkoi kahdella elokuvanäytöksellä. Ensimmäisenä esitettiin Näin tehtiin Hahmotelmia kodiksi, Kotiteatteriprojektin making of, joka kuvasi projektin kehittymistä ja harjoittelua aina alkutaipaleilta loppuvuodesta 2016 näytöksen ensiesitykseen Bratislavassa marraskuussa 2017. Dokumentin leikkaaja luonnehti, että oli – henkilökohtaista stressiä vähentääkseen – pyrkinyt tekemään kaikkien aikojen huonoimman dokumentin. Mutta tämä oli selvästi liioiteltua, sillä videossa oli oikein elämänmakuisesti ja koskettavasti kuvattu mukanaolijoiden kasvu esiintyjinä hapuilevista ensiaskeleista kohti oikeata teatteria – filmi vangitsi hienosti sen, kuinka jännityksestä huolimatta innoissaan kaikki olivat.

Seuraavaksi nähtiin lyhytfilmi Toivo, joka oli Sopimusvuori ry:n Verstaan yksikön tekemä ja käsitteli nuorten mielenterveyskuntoutujien ajatuksia toivosta silloin, kun he kamppailevat sellaisten mielen vaivojen kuin vaikkapa masennuksen kanssa. Toivo on eteenpäin kuljettava voima, jota jokainen tarvitsee elääkseen, mutta jos toiveita on liikaa suhteessa omiin voimavaroihin, ne voivat käydä myös taakaksi. Meillä jokaisella on omat toiveemme, nuorilla ne liittyvät usein omiin tulevaisuuden haaveisiin, mutta kun ikää karttuu, toiveet saattavat alkaa kohdistua yhä enemmän toisiin, nuorempiin polviin. Primitiivisimmillään toivo on elossapysymistä. Filmi oli tekijöilleen hyvin henkilökohtainen ja tämä tunne välittyi erinomaisesti myös katsojalle.

Lounaan jälkeen festivaalin bristolilaiset vieraat pitivät työpajan, joka tutki haavoittuvuutta osallistavan teatterin keinoin. Työpaja pidettiin ulkona kartanon pihamaalla, joten onneksi iltapäivää hetken uhannut sade ymmärsi pysyä silloin loitolla Hiedanrannasta. Työpajan osallistujat kulkivat pimeydestä, hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä kohti uudelleensyntymää eläiminä, tutkivat itseään ja peilasivat toisiaan, lopulta päätyen kaikki yhteiseen piiriin. Sanomana oli, että kun ensin uskaltaa olla haavoittuvainen, sen jälkeen voi myös voimaantua.

MielenTilat -festarin aikana oli paljon muutakin ohjelmaa ja esityksiä. Yleinen tunnelma festivaaleilla oli erittäin positiivinen, ajoittaisesta kiireestä huolimatta kaikki vaikuttivat hyväntuulisilta, osallistujat tuntuivat olevan ylpeitä työhönsä ja tämä onnistumisen tunne välittyi myös yleisöön. Tapahtuman terapeuttinen ulottuvuus varmasti toteutui ja siinä ohessa moni epäilemättä sai myös uusia ideoita ja ajatuksia. Osallistujiakin oli varsin mukavasti, parhaimmillaan jopa ehkä yli odotusten, sillä muutamissa esityksissä ei meinannut riittää istumapaikkoja kaikille halukkaille. Mikä ehkä tärkeintä, kaikesta tekemisestä ja esityksistä huokui yhteisöllisyys ja tasa-arvo, mikä oli varmasti myös tekijöiden ja osallistujien tärkeä tavoite. Toivotaan, että tämä oli ensimmäinen monista MielenTilat -festareista!

  • Miro