Sopimusvuori Ry kotisivu

Toiminta

Työhön ja koulutukseen suuntaava kuntouttava työtoiminta

Pitkäaikaistyöttömille suunnattu kuntouttava työtoiminta on työllisyydenhoidon palvelu, joka pohjautuu aktivointisuunnitelmaa. Palvelun tavoitteena on oman työelämäpolun löytäminen.

Työtoiminnan lähtökohtana ovat yksilölliset kyvyt, taidot, tavoitteet ja toiveet. Toimintaan osallistutaan sovitusti 2-4 pv/viikko. 4-6 tuntia päivässä.

Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaaksi pääsee Tampereen Työllisyydenhoidon palveluyksikön kautta. Osallistuminen on maksutonta ja siihen sisältyy ohjatun työtoiminnan ja ryhmätoiminnan lisäksi lounas ja kahvit.

Työtoimintapäiviltä saa 9€ suuruista ylläpitokorvausta ja osallistumisesta aiheutuvat matkakustannukset korvataan.

Osallisuutta vahvistava kuntouttava työtoiminta

Pitkäaikaistyöttömille suunnattu toiminta on työllisyydenhoidon palvelu, jonka tavoitteena on edistää osallisuutta ja työelämävalmiuksia.

Tavoitteelliseen toimintaan osallistutaan sovitusti 2-4 pv/ viikko, 4-6 tuntia päivässä.

Osallisuutta vahvistavan kuntouttavan työtoiminnan asiakkaaksi pääsee Tampereen aikuissosiaalityön kautta. Osallistuminen on maksutonta ja siihen sisältyy ohjatun työtoiminnan ja ryhmätoiminnan lisäksi lounas ja kahvit.

Työtoimintapäiviltä saa 9€ suuruista ylläpitokorvausta ja osallistumisesta aiheutuvat matkakustannukset korvataan.

Sosiaalinen kuntoutus

Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaaksi Kanavaan voivat tulla 18-60 -vuotiaat tamperelaiset ja ympäryskuntalaiset, joiden tavoitteena on kehittää omia työelämävalmiuksia ja elämänhallintaa.

Tavoitteelliseen toimintaan osallistutaan sovitusti 2-5 pv/ viikko, 4-6 tuntia päivässä. Osallistuminen on maksutonta sisältäen ohjatun työtoiminnan, ryhmätoiminnan sekä lounaan ja kahvin. Matkakustannukset korvataan tamperelaisille.

Tamperelaisille sosiaalisen kuntoutuksen päätöksen tekee aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijät. Ympäryskuntalaisille päätöksen tekee heidän oman kuntansa sosiaalityöntekijä.

 


Päiväni Kaprassa
alkaisi klo 10, mutta minulle se alkaa yleensä hieman myöhemmin, koska superstaran elkein saavun paikalle noin 10-15 minuuttia myöhässä. Päivän töihin kuuluu itsellä pirtinpenkin hiontaa; tämä projekti on jo hyvällä mallilla. Kauan siinä on kestänytkin, kunnes tajusin laittaa siklin ja hiomapaperin sivuun, ja tarttua hiontalaitteeseen nimeltä epäkesko. Hitaasti, mutta varmasti saavun työpisteelle. Kavereille juttelun lomassa työt etenee omalla painollaan. Ruokailu! Se on jo kohta. Päivän parhaita hetkiä, kun pääsee Kapustan Á la carte -keittiöön patojen ääreen. Päivä se vaan etenee ja työtkin siinä samalla. Töiden lomassa tulee välillä poikettua internetmaailmassa. Tähän maailmaan pääsee Klemmarin toimiston välittömässä läheisyydessä, siis atk-huoneessa, jossa on tietokoneita ja mahdollisuus välillä lepuuttaa (mutta ei nukkua) töiden välissä. Jos vähän vielä töitä ja kello alkaakin näyttää sellaisia lukemia, että on kotiinlähdön aika. Huomisiin!

 

Päiväni Klemmarissa alkaa tuttuun tapaan tutkimusmatkalla Kapustan keittiön tarjoamalle mahtavalle aamupalalle. Runsaiden antimien ja etenkin loistokkaan kahvitarjoilun jälkeen ehdinkin sopivasti Klemmarin aamupalaverille, jossa tapahtuu osaston yleisten asioiden käsittely sekä päivän työnjako.
Moninaisista työtehtävistä onnistun löytämään itselleni laskutusta, ja löydän itseni ihanan Lemonsoftin syövereistä. Laskutusohjelman avulla työkaverini kanssa saamme selvitettyä taitavasti tuhannet laskut, joita tunnetusti päivittäin näinkin suurelta organisaatiolta lähtee. Avoimessa tilassamme kuulen, kuinka sosiaalisen median tiimimme saa aikaan mitä mielekkäämpiä tuotoksia somen pohjattomaan kuiluun. Samalla, tulostimemme puksuttaa iloisesti satoja esitteitä, jotka viikkokausien suunnittelun ja viimeistelyn jälkeen ovat vihdoin valmiit ja täydelliset.
Työn ilon ohessa löydän itselleni ruokatauon, ja Kapustan kunniakkaat kokit ovat tapansa mukaan saaneet muhkeat murkinat pöytään.
Uudelleenvirkistyneenä palaan Klemmarin työpisteelleni, jossa huomaan, että epähuomiossa laskutus on tältä erää valmis lähes valmis. Sen viimeisteltyäni innostuneena lähden tutustumaan maksuliikenteemme käteispuoleen, jossa kassojen tarkistus etenee varmuudella. Tarkan kirjanpitomme ja tositearkistomme avulla saamme vaivatta kaiken selville, ja voimme huokaista helpotuksesta.
Päivän päätteeksi tarkistan vielä viikon aikataulun, ja valmistaudun innolla seuraavaan työpäivään.

 

Päiväni Kapustassa alkaa aina työvaatteiden pukemisella pukukopissa. Jos menen keittiöön, puen ylleni Kapustan t-paidan, tummansinisen essun ja huivin hiusteni suojaksi. Jos menen pesulaan, puen ylleni vaaleansinisen pesulapaidan. Kahvilassa en ole vielä käynyt tekemässä vuoroa, mutta jos niin tekisin, pukisin ylleni pinkin Kahvila Sopun esiliinan sekä samanvärisen huivin hiusteni suojaksi.
Koska tulin Kanavalle ajoissa ennen vuoroni alkua, ehdin vielä syödä aamupalan ennen Kapustan aamupalaverin alkua. Aamupalaverissa käymme yhdessä ohjaajien kanssa läpi päivän ohjelman. Kahvilan ja pesulan väki menevät edeltä omiin hommiinsa, kun keittiöporukka vielä tekee oman tehtävänjakonsa. Keittiössä on neljä tehtävää: kokkitiimi tekee lounaalle lämpimän ruuan; keittiötiimi tekee salaatin ja kattaa; leivontatiimi leipoo iltapäivän kahvitusta varten makeaa tai suolaista; siivoustiimi tiskaa tiskit ja huolehtii keittiön siisteydestä.
Itse olen pitänyt keittiössä ”jokapaikanhöylän” hommasta, sillä siinä pääsee auttamaan muita sen mukaa mitä tarve vaatii. Jokapaikanhöylänä voin vaikka auttaa kokkitiimiä valmistamalla erityisruokavalioiden ruuan, keittiötiimiä korjaamalla aamupalatarvikkeet pois ruuan valmistuksen tieltä sekä siivoustiimiä kuivaamalla tiskejä sekä pesemällä Kapustan pyykkejä pyykkituvassa.
Pesulassa pestään pääosin asiakkaiden pyyhe- ja lakanapyykkiä. Pyykit lajitellaan, pestään, kuivataan, mankeloidaan ja viikataan puhtaina palautussäkkeihin. Itse pidän erityisesti mankeloimisesta, sillä siinä voi työn ohessa jutustella työparin kanssa tai sitten vaikka vain keskittyä lakanoiden suoristamiseen ja omiin ajatuksiin, jos siltä tuntuu.
Kapustassa on hyvä yhteishenki ja kuntouttavan työtoiminnan aloittaminen on tuntunut minusta helpolta, sillä neuvoa saa kysyä keneltä vain ja aina autetaan. Työtehtävät ovat sopivan yksinkertaisia ja mukavan rentoja ja niiden ohessa tutustuu luontevasti työkavereihin. Päiväni Kapustassa luo arkeen sopivaa rytmiä ja päivän päätteeksi lähden hyvillä mielin kotiin. Olen tänäänkin saanut jotain aikaiseksi ja tunnen oloni hyödylliseksi.

 

Päiväni Kätevässä

10.00 Tervetuloa päiväkokoukseen! Työpäiväni alkaa täältä. Täällä jaamme päivän työtehtävät, ja ohjaajamme käyvät läpi ajankohtaiset asiat. Työskentelen käsityö- ja alihankintaosastolla eli Kätevässä, jossa tarjolla on muun muassa ompelutöitä, virkkausta, suojaputkien valmistusta sekä erilaisia siivouksia. Valitsin jo edellisenä päivänä ensimmäiseksi tehtäväkseni yläkerran tennishallin moppauksen. Päiväkokous sujuukin varsin ripeästi: toinen yksikkömme ohjaajista, Jaana, mainostaa lyhyesti koko Kanavan tulevaa kesäretkeä, ja sen jälkeen laitetaan hommat jakoon. Osa aamuvuorolaisista on jo suunnannut yläkerran halleille siivoamaan, liityn siis kohta heidän joukkoonsa.

10.15 Tennishallilla on melko siistiä. Lattialla on hieman irtoroskia, joten käyn kentän reunat läpi lankamopilla. Lattia onkin nopeasti hoideltu. Siirryn seuraavaksi vaihtamaan roskakoreihin uusia pusseja. Yhdessä roskiksessa on kaksi tennispalloa, toisessa vähän enemmänkin tavaraa. Vien lopuksi välineet omille paikoilleen ja harjaan käyttämäni mopit. Niistä lähtee melkoisesti nukkaa ja kenttäpölyä. Laitan mopit vielä lopuksi pesuun työkaverini opastamana.

11.00 Jatkan huovutustyötäni, pientä talitiaista. Tässä vaiheessa linnullani on valmiina vartalo ja pyrstö, ja se muistuttaakin alkutekijöissään vielä enemmän broilerinkoipea kuin tiaista. Tänään pyörittelen talitintilleni huovasta pienen pään ja pistelen vartaloa enemmän muotoon. Työ onkin yllättävän aikaavievää: yhteen osaan menee helposti satojakin pistoja. Valmiit lintusemme lentävät Kätevästä myyntiin Sopimusvuoren verkkokauppaan sekä Hiedanrannan toimintayksikköön.

12.00 Lounaalla on tarjolla yhtä lempiruuistani, chili con carnea. Työn tuoksinassa onkin jo tullut kova nälkä, joten otan sitä ison annoksen. Vaihdan lounaan yhteydessä myös kuulumiset toisella osastolla työskentelevien ystävieni kanssa. Jälkiruoaksi otan puutyöosaston ohjaajan, Vesan, tuomia läksiäiskarkkeja. Vatsa täynnä on hyvä jatkaa työpäivää 🙂 Pidän ruuan jälkeen pienen tauon ja istahdan hetkeksi alas oman osastomme värikkäälle sohvalle.

12.30 Työhönvalmentajamme Nina tulee poimimaan minut juttusilleen. Minun on tarkoitus hakea opiskelupaikkaa syksyksi, ja hän on jo aiemmin luvannut katsoa hakuasioita kanssani, kun se on ajankohtaista. Olen hakeutumassa Ahlmanin ammattiopistoon matkailupalvelujen tuottajaksi. Aurinkoinen ja ystävällinen Nina kyselee aluksi kuulumisiani, ja juttelemme sen jälkeen yleisesti matkailualasta ja tulevaisuuden työnäkymistä – tarjolla on monenlaisia vaihtoehtoja oppaan työstä elämyspalveluiden tuottamiseen. Siirrymme pian Ahlmanin kotisivuille tarkastelemaan hakulomaketta. Tällä kertaa en vielä laita hakemusta menemään, vaan Nina kehottaa, että opintoihin kannattaa hakeutua vasta siinä vaiheessa kun on varma omasta jaksamisestaan. Hän myös neuvoo minua tekemään netissä osaamistestin, jonka avulla voin selvittää omia tietojani ja vahvuuksiani halutulla opiskelualalla. Nina kertoo, että jos vielä myöhemmin kevään aikana tarvitsen opintoneuvontaa, voin tulla hänen juttusilleen milloin vain.

13.30 Luvassa on joka viikon kohokohta, Perjantaipörinät. Toimisto-osastomme Klemmari on yleensä valmistellut Pörinöitä varten hauskoja videoita ja muuta huumoripitoista, mutta tällä kertaa keskitymme juhlimaan ohjaaja Vesan läksiäisiä. Hän on siirtymässä toiseen Sopimusvuoren toimintayksikköön. Käymme nopeasti eri osastojen kuulumiset läpi, ja sen jälkeen Vesan ohjaajapari Tero sekä eräs Kapran asiakkaista pitävät hauskat läksiäispuheet. Vesa saa myös muistoksi kanavalaisten itse tekemiä lahjoja. Tarjolla on päivän lopuksi kahvit, upea läksiäiskakku ja paljon muita herkkuja. Tästä voi lähteä hyvillä mielin viikonlopun viettoon!